Tänään koittaa monen iskelmäpojan hartaasti odottama hetki. Suomen diskokuningatar Eini on vihdoin ja viimein mukana Satulinnan musiikkileirillä, ja illalla vuorossa on hänen jaksonsa. Kuten Finnhitsaajan konventioihin Vain elämään kulta-aikana kuului, aina kun tässä mainiossa televisio-ohjelmassa nähtiin finnhits-mielessä kiinnostavan artistin jakso, julkaistiin hänen tuotantoonsa keskittyvä kirjoitus tietoiskuineen ja Spotify-soittolistoineen. Einin urasta kirjoitan enemmän kuin mielelläni, joten kokosin hänen Vain elämää -päivänsä kunniaksi aika pakkauksen: biografian 15 väliotsikon alle ja neljän tunnin soittolistan.
|
Tämän kirjoituksen sisällys: Kyläbändin solistista levylaulajaksi Lapin tyttö ei tällaisia läähätyksiä laula Alkaa polttaa – Läpimurtovuosi 1978 Vaikea kakkoslevy Kasarin merkkipaaluja ikuistamassa Jori Sivosen syntetisaattoritehtaalla Unohtumaton unohdettu elokuvasävelmä Näkemiin, disko-Eini Tanssikansan nöyrä palvelija Yön jälkeen – Nostalgiabuumi siivittää takaisin omalle linjalle Diskokuningattaren paluu Mainosjinglestä hitiksi Eini voitti UMK:n Voiks veroilmoituksen täyttää glitterkynällä Summa summarum: Puolen vuosisadan matka kestotähdeksi Soittolista: Eini – Diskokuningattaren keskipitkä oppimäärä Aiheesta muualla |
Kyläbändin solistista levylaulajaksi
Eini Pajumäki (o.s. Orajärvi) (s. 1960) oli hädin tuskin varttunut teini-ikäiseksi, kun hän aloitti keikkailun laulusolistina Sailons-nuorisobändissä. Yhtye toimi alun alkaen Einin kotiseudulla Pellon Orajärvellä kyläbändinä, mutta sana taidokkaasta tanssien tahdittajasta kiiri, ja keikkoja alkoi kertyä ympäri Lappia. 1970-luvulla Yleisradio välitti säännöllisesti musiikkia maakunnista, ja Sailons kutsuttiin alkuvuodesta 1977 Tornioon Lapin alueradion studioon musisoimaan. Eini postitti radiolähetyksen nauhat levy-yhtiöihin. Suureksi yllätykseksi eräänä päivänä suomalaisen kevyen musiikin grand old man Toivo Kärki soitti Orajärven perheen puhelimeen ja kutsui Einin Helsinkiin koelauluun. Koelaulutilaisuus sujui erinomaisesti, sillä kotiin viemisenä 17-vuotiaalla Einillä oli levytyssopimus Suomen suurimpaan levy-yhtiöön Fazer Finnlevylle.
Lapin tyttö ei tällaisia läähätyksiä laula
1970-luvun jälkipuoliskolla musiikkiteollisuutta dominoi disko. Myös Einin sydän sykki tälle trendikkäälle ja erittäin suositulle musiikkityylille: hänen suosikkejaan olivat muun muassa Abba, Boney M., Gloria Gaynor ja Donna Summer. Loppukesästä 1977 Einin veli oli kuullut Tornionjoen länsipuolella mielenkiintoisen diskohitin. Hän lähetti singlen Einille, joka ihastui kappaleeseen ikihyviksi. 1970-luvulla kulttuurituotteet rantautuivat Suomeen – läntisen Euroopan pussinperään – hitaasti ja pitkällä viiveellä. Suomalaisissa levy-yhtiöissä kukaan ei ollut kuullut tahtiakaan Baccaran Yes sir, I can boogiesta, kun Eini ehdotti laulua ensimmäiseksi levytyksekseen.
Eini on kuvaillut Pekka Laineen käsikirjoittamassa ja toimittamassa Iskelmä-Suomi -dokumentissa (Yleisradio, 2013) debyyttihittinsä prosessia niin kutkuttavasti, että annetaan artistin itsensä puhua sitaatin välityksellä:
"Minä ihastuin heti: 'Oi discoa! Tämmöistä minä haluaisin juuri tehdä!' Vein sen heti seuraavana päivänä Toivo Kärjelle. Tässä olisi kappale, joka on Ruotsissa nyt valtavan suosittu. Voisinko minä saada tehdä tämän laulun? Toivo Kärki kuunteli – ei edes puoleenväliin – ja sanoi: 'Lapin tyttö ei lähde tällaisia läähätyksiä laulamaan!' Olin hirveän pettynyt, kun mä ajattelin, että tässä olisi ollut hitti. Ei siitä mennyt kuin kaksi kuukautta, kun se pamahti Suomessakin listaykköseksi. Ja sitten tulikin tenkkapoo, että kukas tämän nyt sitten tekee suomeksi. Toivo Kärki sanoi, että annetaan nyt sen Lapin tytön yrittää."Loppuvuoden 1977 ja alkuvuoden 1978 Suomen villitsi suoranainen Baccara-buumi. Yes sir, I can boogie vietti useamman kuukauden Suomen singlelistojen ykkössijalla, kuten myös toinen suurhitti Darling. Myös Sorry I'm a lady majaili pitkään kärkisijoilla. Baccaran albumista muodostui kaikkien aikojen ensimmäinen ulkomainen äänite, jonka myyntiluku Suomessa ylitti maagisen 100 000 äänitteen rajan.
Eini oli siis enemmänkin kuin ajan hermolla, kun hän ehdotti ensilevytyksekseen kappaletta, joka osoittautui kuumaakin kuumemmaksi megahitiksi. Marraskuussa 1977 Eini ikuisti Baccaran jättimenestyksen suomeksi Irina Milanin kynäilemin sanoin Yes sir, alkaa polttaa. Baccara-huuman jyllätessä läpimurto oli takuuvarma, ja kevättalvella 1978 Einin ensisingle soi viljalti jukebokseissa ja menestyi mainiosti listoilla.
Alkaa polttaa – Läpimurtovuosi 1978
Yes sir, alkaa polttaa ei jäänyt suinkaan albumin ainoaksi hitiksi. Eini levytti suomeksi myös Yes sir, I can boogie -singlen kääntöpuolen Cara mia (Rakastua voisit aivan pikkuisen). Suosioon ylsi lisäksi Kassu Halosen sävellys Vielä jossain kohdataan, joka istui saumattomasti solistin edustamaan diskoimagoon ja todisti oivaltavasti, kuinka suomalainen iskelmä taipui muodikkaaseen musiikkigenreen. Vaikka Toivo Kärki oli aluksi nyrpistellyt nenäänsä Einin ensimmäiselle hitille, hänelle oli varmasti mieleen kappalevalinta albumin aloitusraidaksi: Täysikuu, jonka Kassu Halonen ja Janne Louhivuori olivat modernisoineet diskoasuun. Yksi diskon aikakauden ominaispiirteistä oli ikivihreiden klassikoiden tuunaaminen ajanmukaiseen tyyliin.
Einin ensilevyn vastaanotto oli varsin suopea, ja albumi viihtyi listoilla muutaman kuukauden ajan kevätkesällä 1978. Einin ura oli käynnistynyt vauhdikkaasti ja kesällä hän saavutti lisää näkyvyyttä Tapani Kansan Summer night special -showkiertueen leading ladyna. 1970-luvun viimeisinä vuosina Tapani Kansa järjesti mahtipontiset ja näyttävät kesäshow't, jotka vetivät suuruusluokassaan vertoja Danny-show'lle. Tanssilavat ja huvipaikat täyttyivät ääriään myöten, kun Tapani Kansan showkaravaani saapui paikkakunnalle. Kesäkiertueen jälkeen aika oli kypsä Einin soolokeikoille ja hän kokosi taustalleen oman bändin.
Joulumarkkinoille 1978 valmistui legendaarinen joululevy Soiva joulumaa, jolle Finnlevyn uusi artistilupaus pääsi mukaan. Eini lauloi albumia varten Kari Tuomisaaren Joulupukin maan, jonka Marion Rung oli esittänyt alun perin yhdessä Four Catsien kanssa vuonna 1967. Einin version sovituksen laati Esa Nieminen, joka ajan hengen mukaisesti hyödynsi laajaa puhallin- ja jousisektiota.
Vaikea kakkoslevy
Kasarin merkkipaaluja ikuistamassa
| Einin finnhitsit Finnhits 7: Yes sir, alkaa polttaa (1977) Finnhits 8: Vielä jossain kohdataan (1978) Finnhits 10: Kuinka rakastan Travoltaa (1979) 80-luvun Finnhits 3: Xanadu (1980) Uusi Finnhits: Elämäni mies (1983) Uusi Finnhits 2: Kellot käy (1984) Finnhits – 15 huippuhittiä: San Franciscoon (1986) |
Eini on myöhemmin harmitellut, ettei hän kokenut kuuluvansa levy-yhtiönsä hierarkiassa ykköskaartiin eikä saanut levytettäväkseen kaikkein kuumimpia hittejä maailman musiikkimarkkinoilta. Siitä huolimatta on todettava, että Einin levytysantologia sisältää useampia kappaleita, jotka kuuluvat keskeisenä osana angloamerikkalaisen ja keskieurooppalaisen kasarimusan kaanoniin. Esimerkkinä Einin ensimmäinen 80-luvun hitti Xanadu, jonka Olivia Newton-John lauloi samannimisessä elokuvassa (1980). Leffa floppasi pahasti, mutta sen soundtrack kävi erinomaisen hyvin kaupaksi. Muina poimintoina mainittakoon Rocky Brunetten Tired of toein' the line (suomeksi Mua kohtele näin), Japanese boy -Anekan pienempi menestys Little lady (Pikku nainen), ruotsalainen ykköshitti-ilmiö Ooa hela natten (Monta, monta yötä), Dallas-tähti Audrey Landersin Manuel goodbye (Tavataanko taas), alankomaalaisen The Shorts-yhtyeen Comment ça va (Je t'aime, je t'aime) ja Doug Sahmin kantrikappale Meet me in Stockholm (Me kaksi matkalla Tukholmaan).
Kotimaisista sävellyksistä parhaiten menestyi Esko Koivumiehen säveltämä erinomaisen tarttuva Rajana taivas (1981). Jori Sivosen sävellyksillä Kulta rakas (1980) ja Aika pakkaus Eini pyrki Syksyn sävel -kilpailuun, mutta kappaleet eivät läpäisseet esiraadin seulaa – ja kieltämättä ne edustivatkin tyyliltään melko kepeää höpöpoppia. Syksyn sävelen loppukilpailun ovet avautuivat Einille vasta vuonna 2021, jolloin AlfaTV yritti elvyttää legendaarisen laulukilpailun. Einin kilpailukappaleena oli tuolloin Olavi Uusitalon ja Johannes Brotheruksen Mä en oo kenenkään.
Einin levytyskappaleiden sanoituksista leijonanosa syntyi Raul Reimanin kynästä. Reiman oli 1980-luvun alkupuolella Suomen ylivoimaisesti työllistetyin iskelmäsanoittaja. Hän oli uskomattoman ahkera ja luomisvoimainen lyyrikko, joka laati vuosittain satoja levytettyjä tekstejä ja jonka kädenjälki kuuluu miltei jokaisella aikakauden kotimaisella iskelmälevyllä. Reimanin lisäksi Einille sanoituksia rustailivat muutkin maan kovimmat ammattitekstittäjät: Vexi Salmi, Juha Vainio, Pertti Reponen ja Chrisse Johansson.
Vaikka Einin ensisijainen leipälaji oli disko, älppäreille livahti ajoittain muunkinlaista musiikkia. Esimerkiksi Eini & Lady -albumilta edukseen erottuvat hienot balladitulkinnat: Kassu Halosen herkkä Pienet onnen hetket ja Agnetha Fältskogin jo teini-ikäisenä 1960-luvulla levyttämä Jag var så kär (Anteeksi suo).
Jori Sivosen syntetisaattoritehtaalla
Jori Sivosen ansiosta Einin levytysten soundimaailma pysyi trendien aallonharjalla. Sivonen kuunteli herkällä korvalla kansainvälisiä hittibiisejä ja pyrki sovittamaan suomenkieliset käännösversiot siten, että ne olivat mahdollisimman uskollisia alkuperäisille levytyksille. Vuosikymmenen edetessä Einin älppärien äänimaisema päivittyi entistä synteettisemmäksi.
Jori Sivonen esitteli taitojaan myös omissa sävellyksissään. Esimerkiksi vuonna 1982 hän tarjosi Einille sähäkän konediskokappaleen Jossakin jos haluat, jonka säestystausta oli aikoinaan ennenkuulumattoman ultramoderni suomalaiseksi valtavirran iskelmäksi. Kyseisellä laululla Eini osallistui Bulgariassa Kultainen Orfeus -festivaaleille. Seuraavana vuonna Sivosen taidonnäytteinä julkaistiin Kiitävän hetken hurma ja Elämäni mies, joka havainnollisti, että moderni syntetisaattorisointi voi ryydittää tanssilavalle sijoittuvaa humpahtavaa juntti-iskelmää.
Vuoden 1985 Eini-albumista lisää kirjoituksessa Kaikkien aikojen diskoiskelmä-albumit
Like a virgin -suomennos Olen neitsyt sai aikoinaan kulmat kurtistumaan. Artisti ei itsekään seissyt varauksettomasti levytysvalinnan takana ja huumorintajuton kansanosa mainitsi kappaleen usein karmeimpien suomenkielisten käännösten listauksissa. Vuosikymmenten saatossa Olen neitsyt on kuitenkin muodostunut todelliseksi camp-klassikoksi, joka nykyään villitsee yleisön yhteislauluun Einin bilekeikoilla.
Unohtumaton unohdettu elokuvasävelmä
Vuonna 1984 Eini näyttäytyi cameoroolissa elokuvassa Uuno Turhapuro armeijan leivissä. Kohtauksessa Eini lauloi Veikko Samulin säveltämän kappaleen Kesä ja yö, joka oli ilmestynyt samana vuonna singlen b-puolella. Ere Kokkosen ohjaama komedia oli valtaisa kassamagneetti: huikealla yli 750 000 katsojaluvulla se oli vuosikymmenen katsotuin elokuva Suomessa. Myöhempinä vuosikymmeninä vain Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -filmatisointi (2017) on ainoana kotimaisena elokuvana onnistunut päihittämään Uunon katsojamäärän.
Kesä ja yö tavoitti Uuno-kohtauksen myötä suuren yleisön, mutta levy-yhtiö ei uskonut kappaleeseen. Se panosti singlen paraatipuolen dramaattiseen lauluun Kellot käy, joka on alun perin unkarilainen rockiskelmä Holnap hajnalig. Kellot käy sisällytettiin vuoden 1985 Eini-albumille, mutta Kesää ja yötä ei kelpuutettu mukaan. Elokuvasta tuttu kappale hautautui arkistojen kätköön vinyylisinglen b-puolelle, eikä sitä julkaistu millään Einin pitkäsoitolla saati kokoelmalevyllä.
Monille suomalaisille lyhyt esiintyminen Turhapuro-rainassa oli ainoa omakohtainen kokemus Einistä. Vuosituhannen vaihteessa Eini kertoi lehtihaastattelussa, kuinka Uunossa kuultua kappaletta on "kyselty ihan hirveästi". Eini levytti Kesän ja yön uudelleen peräti kolmeen otteeseen vuosina 2002, 2005 ja 2010, mutta alkuperäinen versio pysyi visusti keräilyharvinaisuutena. Äänitteiden keräilijät maksoivat maltaita Kellot käy / Kesä ja yö -singlestä. Lopulta vuonna 2012 ensimmäisen levytyksen omistava Warner Music Finland kaivoi arkistojensa uumenista alkuperäisen version Finnhits-kiertue 2012 -kokoelmalle.
Kesä ja yö on tätä nykyä Einin tunnetuimpia kappaleita, ja se on löytänyt tiensä jopa Kuopion Palloseuran voittobiisiksi.
Näkemiin, disko-Eini
1980-luvun puolivälissä alkoivat kotimaisen iskelmämusiikin kriisivuodet. Suomirock nousi ryminällä valtavirtaan. Television musiikkikanavat levisivät Suomen taajuuksille ja niiden tarjonta dominoi hittilistoja iskelmän sijaan. Iskelmälaulajien levyt eivät yltäneet enää entisiin myyntilukuihin. Diskopoljentoinen koneiskelmä poistui auttamattomasti muodista. Tilalle nousi yhtäällä Agents, joka taitavalla tavalla yhdisti klassisen rock-ilmaisun ja suomalaisen tanssimusiikin, ja toisaalla juhlavat Tangomarkkinat, joka mahdollisti foorumin suurille orkesterisovituksille – kuin vastaiskuna halpahintaiseksi moititulle koneiskelmä-soundille.
Einin ensimmäisen diskokauden viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1986 äänitetty San Franciscoon (alankomaalaisen Bonnie St. Clairen Clap your hands and stamp your feet). Eini on analysoinut tyhjentävästi uransa ensimmäistä murrosvaihetta Yleisradion Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjassa vuonna 2013:
"Vuosi -85 oli käänteentekevä. Mä tein discolevyn Eini, josta suosituimmaksi kappaleeksi tuli Madonnan Like a virgin, Olen neitsyt suomeksi. Tänään sitä lauletaan köörissä täysillä yhteislauluna. Silloin oli eri tilanne. Mä en tiedä, minkälainen sisäänrakennettu juttu mulla on. Mä elän tuntosarvet pystyssä tätä musiikkielämää, ja mä tunsin sen, että nyt tangobuumi tuli ihan täysillä silmille. Tuli ihan valtaisana se tanssimusiikki. Tuli Agents ja Topi Sorsakoski ja tanssittavuus. Discomusiikki alkoi olla siinä, ja mä tunsin, että nyt ei ole tälle enää vastakaikua. Ajattelin, että lopetanko vai jatkanko.
Kyllä mä kovasti koetin miettiä, olisiko minusta pankkivirkailijaksi vai mihin mä lähtisin. Siivoojaksi? Koulupöydän eteen? Olin 25-vuotias ja omasta mielestäni jo kauhean vanha. Kuitenkin ajattelin, että kyllä mä oikeastaan osaan sen Metsäkukkiakin laulaa ihan hienosti. Miksen mä voisi lähteä vetämään tanssimusiikkia, kun mä kuitenkin olin siellä Lapissa aikoinani kyläbändin kanssa esittänyt sitä humppaa ja valssia? Ei siinä ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa. Mä lähdin täysillä kiertämään tanssilavoja."
Tanssikansan nöyrä palvelija
1990-luku on ollut Einin uran rauhallisin vuosikymmen. Hän ei ollut varsinaisesti tähtiartisti vaan pikemminkin tanssivan yleisön palvelija. Eini solmi levytyssopimuksen Ensio Musicin kanssa. Levy-yhtiön menestyneimmät artistit olivat supersuositut Rainer Friman ja Anna Hanski. Levytysmateriaalissa otettiin huomioon Einin silloinen imago iskelmätanssittajana ja albumien kotimaisuusaste lähenteli sataa prosenttia. Einille lauluja sävelsivät pääsääntöisesti joko Kari Salli tai Jukka Koivisto. Jukka Koivisto on mies Rainer Frimanin huippuhittien takana ja hänen konstailemattomat suomibeat-sävellyksensä kelpasivat mukisematta tanssilavakansalle. Kari Salli puolestaan kirjoitti Einille pari piirua nuorekkaampia ja popahtavampia kappaleita.
Einin kolmas ysärialbumi Tule vain vuodelta 1998 valmistui niin ikään Kari Sallin johdolla hänen omalla studiollaan. Julkaisijana oli Sallin oma levymerkki AGM GoodMusic.
Yön jälkeen – Nostalgiabuumi siivittää takaisin omalle linjalle
Vuosituhannen vaihteen ilmiöihin lukeutui kasarinostalgia, mikä heijastui myös suomalaisten 80-luvun iskelmätähtien keskuudessa. Suomidiskon ja koneiskelmien vinyyleistä tuli divareiden kysyttyjä aarteita. Einin keikoille alkoi virrata yhä enemmän nuoria aikuisia, jotka kyselivät menneiden vuosikymmenien diskohittien perään.
Innostuneen vastaanoton rohkaisemana Eini palasi takaisin musiikkiin, jossa hän on omimmillaan. Hän on diskoaikakauden lapsi. Tanssilavojen kiertäminen vaihtui vauhdikkaisiin ja energisiin bilekeikkoihin. Tangot, valssit ja jenkat väistyivät omien diskohittien tieltä. Disko-Einin paluuta pohjusti laivakeikalta taltioitu Live!-levy (2003), jonka Eini ja hänen aviomiehensä Lars Pajumäki julkaisivat oman P-Production -yhtiön kautta.
P-Production pullautti vuosina 2003–05 muutamia singlejä, jotka ylläpitivät Einin uusvanhaa imagoa. Eini muun muassa levytti freesit versiot diskoklassikoista Huone 105 ja Suoraan suoneen (Mellow lovin'). Eniten huomiota herätti vuonna 2005 levytetty Kun kosket mua, suomenkielinen näkemys meksikolaisen Thalían hitistä Regresa a mi. Kun kosket mua päätyi valtakunnan kuunnelluimpien radiokanavien soittolistoille.
Nostalgiabuumiin iskivät myös finnhits-teemaiset kiertueet. Vuosina 2004 ja 2005 Eini tähditti yhdessä Taiskan, Dannyn, Kisun ja Markku Aron kanssa Esa Niemisen luotsaamia Finnhits-konsertteja. Vuonna 2012 vuorossa oli taas melkoiseksi yleisömenestykseksi kohonnut Finnhits-kiertue, jossa Eini esiintyi Virve Rostin, Dannyn, Tapani Kansan ja Frederikin seurassa.
00-luvulla Eini oli tehnyt näyttävän paluun kotimaisen kevyen musiikin kentälle. Vuonna 2005 Eini oli ehdolla Iskelmä-Finlandia -palkinnon voittajaksi. Vaikka pystin vei odotetusti ja ymmärrettävästi Jari Sillanpää, Einin mielestä jo ehdokkuus oli kunnianosoitus hänen elämäntyölleen. Kaikesta huolimatta suomalaisen kontrollifriikkiytyneen musiikkiteollisuuden ekosysteemissä ei tuntunut olevan sopivaa lokeroa Einin kaltaiselle diskoiskelmäartistille. Vuonna 2007 Eini levytti Motley-yhtiölle singlen Kuumia tuulia. Levytuottajien ja artistin näkemykset jatkotuotannosta olivat niin pahasti ristiriidassa keskenään, ettei yhteistyön jatkamiselle ollut edellytyksiä.
Onneksi vuosikymmenen vaihduttua Eini löysi taustajoukot, jotka loihtivat hänen arvolleen sopivaa musiikkia.
Diskokuningattaren paluu
2010-luvun alussa Eini sai mieluisan yhteydenoton tuottaja Risto Eskolinilta. Hän oli säveltänyt yhdessä Antti Karisalmen, Lasse Väyrysen ja Jani Höllin kanssa diskopoljentoista konemusiikkia ja toivoi Einiä kappaleiden solistiksi. Palaset loksahtivat kohdalleen. Nuoremman sukupolven tekijät olivat saaneet aikaiseksi juuri sellaista materiaalia, joka oli kuin täsmäisku Einille. Sävellykset olivat uskollisia diskomusiikin konventioille, mutta ne toteutettiin modernilla ja ennakkoluulottomalla tatsilla. KHY Suomen Musiikki Oy:n johtaja Kari Hynninen näytti projektille vihreää valoa. Hynnisellä oli samoihin aikoihin sormensa pelissä myös Pepe Willbergin uuden tulemisen ja Saimaa-yhteistyön käynnistymisen parissa, joten hänen linjauksillaan on ollut arvokas vaikutus suomalaiselle viihdemusiikille.
Kehuttu ja kiitelty Mä jään -albumi on yhtä coveria lukuun ottamatta tiimin Eskolin - Karisalmi - Väyrynen - Hölli säveltämä. Sanoituksia kirjoittivat muun muassa Sana Mustonen ja Sanna Korkee, jotka laativat Einille räätälöityjä tekstejä. Kauas menneisyyteen olivat jääneet ne iskelmätehtailun ajat, jolloin sanoittajat rustailivat loppusointuja liukuhihnatahdilla eikä laulajalla ollut liiemmälti sananvaltaa levytysmateriaalinsa suhteen.
Mä jään -albumin ansiosta Eini vakiinnutti asemansa kotimaisen diskomusiikin ylipapittarena, suomalaisena Kylie Minoguena, joka järjestää elämänmyönteisen ja iloluontoisen musiikin tahdittamana parhaat bailut. Ja mikä hienointa: Einin suosio ei perustunut enää vain vanhoihin hitteihin. Hän on uudistumiskykyinen artisti, joka levyttää uutta mielenkiintoista suomalaisin voimin syntynyttä musiikkia.
Mainosjinglestä hitiksi
Eini sai osansa ilmiöstä vuonna 2012, jolloin hän oli mukana teleoperaattori DNA:n palkitussa retrohenkisessä mainoksessa. Einin roolina oli edustaa menneiden aikojen viestimiä, minkä vuoksi hän lauloi kasarityylisen jinglen "yksi, kaksi, sulle tuli faksi". Kun suomalaisten kalloihin oli riittävän pitkään taottu "yksi, kaksi, sulle tuli faksi", kappaletta alettiin kysellä keikoilla. Kari Haapala ja Risto Eskolin kynäilivät jinglen ympärille kokonaisen laulun.
Sulle tuli faksi sisällytettiin Einin seuraavalle albumille Vähän kipeää, joka valmistui vuonna 2014. Vaikka levyyn ei kohdistunut edellisen menestysälppärin kaltaista säpinää, albumilla on Faksi-mainosbiisin ohella muutamia kappaleita, jotka ovat jääneet pysyvänoloisesti Einin keikkaohjelmistoon, kuten Ressu Redfordin säveltämät Luulitko että ja Palanen onnea.
Eini voitti UMK:n
Vaikka Eini sijoittui UMK:n finaaliäänestyksessä vasta seitsemännelle sijalle, Draamaa oli jo kilpailun aikana noussut iskelmäradiokanavien toivotuimpien kappaleiden joukkoon. Voittoa ei tullut, mutta lopulta Eini veti pisimmän korren hittimittelössä: Draamaa on ainoa vuoden 2016 UMK:n ehdokas, joka on jäänyt elämään. Viisumatkan lunastanut Sandhjan Sing it away lienee nykyään Suomen unohdetuimpia euroviisuedustajia, eikä ikuiseksi kakkoseksi leimatun Saara Aallon No fear vielä muovannut hänestä valtavirran artistia.
UMK piti Einin jälleen esillä ja Draamaa toi hänelle tervetullutta nostetta. Nimeä Draamaa kantoi viisuruljanssin aikoihin julkaistu Einin albumi, joka on UMK-ehdokasta lukuun ottamatta coveralbumi. Biisikavalkadi rakennettiin 2000-luvun suomipophiteistä, jotka päivitettiin Einin-tyylisiksi: Etsit muijaa seuraavaa, Rusketusraidat, On niin helppoo olla onnellinen, Me ei olla enää me, Lupaan olla... Ote oli kovin toisenlainen kuin 27 vuotta aikaisemmin Einin edellisellä lainakappaleista punotulla Lauantai-illan tyttö -levyllä. Draamaa-albumin eräänlaisena inspiraationa oli Vain elämää, joka oli albumin äänittämisen aikoihin television musiikkiohjelmien ehdoton ykkönen. Monet suomalaiset artistit varmasti pohtivat, millaisia olisivat heidän näkemyksensä kotimaisen musiikin helmistä. Eini totesi jo edellisen vuosikymmenen aikana haastatteluissa, että kutsu ohjelmaan olisi enemmän kuin mieluinen.
Voiks veroilmoituksen täyttää glitterkynällä
Einin viimeisin albumikokonaisuus Pimeän jälkeen valmistui viime vuonna – ja tällä kertaa levy-yhtiöllä riitti paukkuja myös CD-painokseen. Einin uusimmat laulut ovat valtakunnan virallisen diskokuningattaren mittaisia mutta ne ovat tiukasti tässä päivässä hyödyntäen voimakkaasti nykyajan pop-estetiikkaa. Tyylilajia voisi luonnehtia nuorekkaaksi voimaannuttavaksi bilemusiikiksi, jonka tulkiksi sopii täydellisesti itsevarma elämäänsä tyytyväinen vahva nainen, joka ei enää suostu pienentämään itseään eikä häpeile mitään eikä pyytele anteeksi suorasukaisuuttaan. Lauluntekijöinä ovat tämän hetken käytetyimmät biisinikkarit, kuten esimerkiksi Jonas Olsson, Aki Tykki, Aku Rannila, Kaisa-Maria Korhonen, Topi Latukka... Kaksi viimeisenä mainittua edustavat Einin jälkikasvun ikäluokkaa.
Eini ei ole jäänyt laakereille lepäämään, sillä Pimeän jälkeen -albumia on seurannut jo kolme uutta kappaletta. Niistä viime vuoden lopussa ilmestynyt Mun vuosi on lähtenyt lupaavasti liikkeelle. Olisiko siinä 2020-luvun Eini-hitti?
Summa summarum: Puolen vuosisadan matka kestotähdeksi
Einin ura on hieno tarina suomalaisen iskelmän historiassa. Se ulottuu Toivo Kärjen vaikutusvallasta 2020-luvun hittinikkareihin. Vuosikymmenien uuttera työ on kantanut hedelmää ja hän on vakiinnuttanut asemansa Suomen virallisena diskokuningattarena. Diskoaikakauden kasvatti löi itsensä läpi teoksella, josta on sittemmin muodostunut diskomusiikin ikoninen monumentti. 1980-luvulla populaarimusiikki nojasi diskomentaliteettiin. Eini oli luonteva tulkki aikansa hittikappaleiden suomenkielisille versioille. Konemusiikin, diskoiskelmän ja käännöskappaleiden totaalinen hiipuminen muodista merkitsi järisyttävää rakennemuutosta iskelmäteollisuudessa. Useammat Einin kollegat panivat kokonaan pillit pussiin ja hävisivät musiikkialalta muihin hommiin. Eini ymmärsi realiteetit ja pysyi pelissä mukana. Hän on elättänyt itsensä laulamalla jo liki puoli vuosisataa. Einin tie takaisin hänen omimpaan musiikkityyliin oli ajoittain kivinen. Silti omalle linjalle uskollisena pysyminen on lopulta tuottanut palkinnon. Hän on lunastanut paikkansa kestotähtien harvalukuisessa joukossa. Suosio ei ole enää riippuvainen suhdanteista. Mutta mikä ainutlaatuisinta: Eini on edelleen visusti musiikkiskenessä mukana. Hänen uudet kappaleensa herättävät kiinnostusta ja kuuntelijakunta laajenee laajenemistaan. Eini ei ole menneiden vuosikymmenien hitteihin jämähtänyt kehäraakki.
Eini on viihdyttäjä sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka hänen ansioluettelonsa ei koostu lukuisista kulta- ja platinalevyistä tai listaykkösistä, hän on valloittanut kansan sydämet etenkin esiintymistilanteissa. Tapahtumajärjestäjät tiedostavat, että Einin antaumuksellisilla keikoilla on aina tunnelma katossa ja vauhti päällä. Kestotähden asema ei ole sattuma – se on kovan ja tinkimättömän ammattitaidon tulosta.
Soittolista: Eini – Diskokuningattaren keskipitkä oppimäärä
Spotify-soittolistalle kokosin neljän tunnin läpileikkauksen Einin elämäntyöstä Yes siristä Mun vuoteen. 70 levytystä ovat listalla (jokseenkin) kronologisessa järjestyksessä. Itsestään selvien virstanpylväiden ohella valikoin lavealla otoksella onnistuneita albumiraitoja, joiden joukossa on unohdettuja helmiä. Listalle on poimittu muutamia harvinaisuuksiakin.
Soittolista tarjoaa samalla aikamatkan suomalaisen diskoiskelmän ja musiikkiteollisuuden historiaan. 1970-luvun orkesterisovituksista 80-luvun varhaisiin konesäestyksiin. Diskoiskelmän tyrehtymisestä Einin tanssi-iskelmävaiheeseen ja taas takaisin diskon kimallukseen. Käännöshittien tehtailusta sataprosenttiseen kotimaisuusasteeseen ja tämän päivän nopeasykliseen musiikkibisnekseen, jossa kappaleet syntyvät biisileireillä ja tietokoneella – kunnioittaen kuitenkin artistin imagoa.
Aiheesta muualla
Einin pitkään oppimäärään voi perehtyä tutustumalla Anna-Liisa Hämäläisen kirjoittamaan erinomaiseen elämäkertateokseen Diskokuningatar Eini (Docendo 2021).
Retropop: Levymittari: Eini levystä levyyn
Einin Iskelmä-Suomi -sitaatit ovat teoksesta Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy. (sivut 69 ja 71).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti