Arvioin perinteiseen tapaan tänä iltana järjestettävän 67. Eurovision laulukilpailun toisen semifinaalin kilpailijoita ja niiden menestymismahdollisuuksia.
Veikkaan jokaisen kilpailuesityksen menestymismahdollisuuksia luokittelemalla ne viiteen kategoriaan: VARMAHKO FINALISTI, TODENNÄKÖINEN FINALISTI, 50/50, TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA ja VARMAHKO KARSIUTUJA. Veikkauksissa olen pyrkinyt arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti laulun menestymismahdollisuuksia euroviisuäänestyksessä, joten veikkaukset eivät perustu omiin mieltymyksiini. Subjektiivisemman näkemykseni lauluihin ilmaisen viisiportaisella arvosana-asteikoilla (1–5, myös puolikkaat sallittuja). Arviot ja veikkaukset perustuvat lähinnä levytettyihin studioversioihin, esikatseluvideoihin ja harjoitusraportteihin. Illalla nähtävät esitykset saattavat luonnollisesti keikauttaa asetelmat päälaelleen.
Ennen arvioita on todettava semifinaalien olevan hämmästyttävän eritasoiset. Miltei kaikki ennakkosuosikit ja kiinnostavat viisut joko kilpailivat tiistaina tai ovat suoraan finaalissa. En haluaisi latistaa tunnelmaa, mutta tämäniltainen kilpailukavalkadi on tasoltaan luvalla sanoen vaatimaton. En ole mielipiteineni yksin, sillä esimerkiksi vedonlyöntitilastot tukevat näkemystäni. Eniten veikatuin viisu tämän illan tarjonnasta on ennakkoveikkauksissa sijalla kymmenen, eli yhdeksän parhaan joukossa ei ole yhtäkään tänään nähtävää esitystä. Tiistain jatkoonpäässeistä semifinalisteista korkein kerroin on tällä hetkellä Portugalilla – mutta Portugalin taakse jää peräti 12 tämäniltaisen semifinaalin ehdokasta. Tiistain semifinaalissa karsiutuneet olisivat varmasti toivoneet pääsevänsä kilpailemaan vasta tänään.
Semifinaalissa kilpailee 16 esitystä, joista kymmenen äänestetään jatkoon lauantain finaaliin. Äänestystulokseen vaikuttavat 16 osallistujamaan lisäksi Iso-Britannia, Ukraina, Espanja ja "rest of the worldin" äänestyskomponentti.
1. TANSKA: Reiley – Breaking my heart
Färsaarelainen someinfluensseri korkkaa semifinaalin ultramodernilla popbiisillä. Kappale täyttää oikeaoppisesti nykyaikaisen musiikkiteollisuuden standardit, minkä vuoksi se on päätynyt erinäisille soittolistoille. Lusikka oli pudota kädestä, kun kuukausia sitten kuulin tämän raikuvan kaiuttimista ravintola Kantsun sävelessä, jossa käyn aina maanantaisin lohikeitolla.Laulaminen ei ole todellakaan Reileyn vahvinta osaamisaluetta, mutta se ei välttämättä häiritse hänen kymmeniä miljoonia Tiktok-seuraajiaan. Veikkaisin Tanskalla olevan ihan kohtuullisen hyvät saumat finaalipaikkaan, koska tällaiselle musiikille ja Reileyn kaltaiselle hurmurille on kohdeyleisönsä. Etenkin lapsille ja nuorille uskoisin Tanskan pirskahtelevan ja värikkään paketin kolahtavan. Myös Reiley on stailattu faniensa ikäiseksi, vaikka hänellä on ikää jo 25 vuotta. Raadit eivät osallistu semifinaalien äänestykseen, joten ne eivät pääse rankaisemaan epävireistä laulusuoritusta, ja semifinaalin luokaton yleistaso parantanee Tanskan osakkeita.
Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3 / 5
2. ARMENIA: Brunette – Future lover
21-vuotias kaunisääninen lahjakkuus kertoo kynäilemässään säveltaiteen teoksessa, kuinka haluaisi luoda taidetta ja löytää jonkun, joka tykkäisi suudella häntä. Muita toivottavia kriteerejä tulevalle puolisoehdokkaalle: vietetään aikaa divareissa ja juodaan smoothieita lähikahviloissa. Genrenä eteerinen balladi, joka yltyy yllätysräpiksi. Ilmeisesti luvassa on myös Israelin esityksen tavoin dance break.Armenian teos on keskivertoviisua kunnianhimoisempi ja oikeastaan aika hieno, joskin Future lover vaati useamman kuuntelukerran avautuakseen kunnolla – mikä ei tietenkään ole viisumenestyksen kannalta lupaava merkki. Elen Yeremyanilla eli taitelijanimi Brunettella on kuitenkin ilmeisesti vankkumattomat kannattajansa ja viisunsa on yltänyt jonkin sortin someilmiöksi, sillä esimerkiksi Armenian esikatseluvideo on ollut pitkään Euroviisujen virallisen YouTube-kanavan katsotuin. Laululle on kertynyt fanikuntansa, joka äänestänee sen tänä iltana finaaliin. Vedonlyönnissä Future lover on tämän semifinaalin toiseksi veikatuin viisu. Uhkana menestykselle on esiintymisnumero, pahamaineinen kakkospaikka. Vuoden 2016 toisen semifinaalin jälkeen yksikään semifinaalin esiintymisnumerolla kaksi kilpaillut esitys ei olisi yleisöäänestyksen perusteella edennyt jatkoon finaaliin. Vielä kymmenisen vuotta sitten Armenialla oli viisuäänestyksissä todella vankka diasporatuki, mutta ilmeisesti armenialaisten uutuudenviehätys Euroviisuja kohtaan on laantunut, sillä maan yleisöäänestyspistemäärät ovat olleet viime aikoina alhaisia.
Veikkaus: TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Arvioni: 3,5 / 5
3. ROMANIA: Theodor Andrei – D.G.T. (Off and on)
Tämän vuoden viisukattaus sisältää useita erikoisia kappaleita. Romanian viisu on kaikkein omituisin. Hontelo kukkakeppi rääkyy kummallista vastenmielistä rockbluesia.Viisuasiantuntijoiden tietolähteiden mukaan Romanian televisioyhtiön kiinnostus Euroviisuja kohtaan on nykyään lähellä nollaa. 18-vuotias Theodor Andrei raukka on joutunut suurin piirtein yksin vastaamaan euroviisuedustuksestaan Liverpoolissa ilman yleisradionsa tukikoneistoa. Kuulopuheiden mukaan Romanian vetäytymistä Euroviisuista on väläytelty... Onneksi ne vuodet, jolloin Romania pääsi finaaliin viisulla kuin viisulla ovat jääneet menneisyyteen.
Veikkaus: VARMAHKO KARSIUTUJA
Arvioni: 1 / 5
4. VIRO: Alika – Bridges
Narvalaissyntyinen parikymppinen Alika Milova esittelee upeaa ääntään geneerisessä balladissa.Alika on kiistämättä taitava laulaja, mutta hänen viisunsa on kovin yllätyksetön ja yksitoikkoinen. Laulusuoritus on vahva, mutta tunnelataus uupuu. Jos raadit olisivat vielä äänestämässä semifinaaleissa, ne eivät voisi olla palkitsematta taiturimaista solistia, mutta kotikatsomoissa ei välttämättä tartuta puhelimeen, vaikka viisun esittäisi Pavarotti. Toisaalta, kyllähän suuren yleisön joukossa on aina perinteisen balladin ystäviä.
Veikkaus: 50/50
Arvioni: 2 / 5
5. BELGIA: Gustaph – Because of you
Vuoden camp-ukon tittelin ansaitsee ilman muuta Gustaph! Kaksinkertainen Belgian viisujen taustalaulaja astuu nyt eturiviin retrolla klubibiisillään, jossa kuuluu Motown- ja gospelvaikutteet – ja josta huokuvat kaikki sateenkaaren värit.Suomalaiset viisufanit ovat arvioissaan luonnehtineet Belgian viisua muun muassa ilmaisulla kökkö. Sitä se varmasti on. Mutta. Vaikka Because of you on kaikkea muuta kuin laadukas, se on aidosti hyväntuulinen ja svengaava. Meininki kenraaliharjoituksissa on ollut mukaansatempaavaa ja yleisö on jorannut Gustaphin ja soulmimmien ysärijytkeen tahdissa. Belgiaa on väläytelty semifinaalin mustaksi hevoseksi, ja kieltämättä tämä tosiaan erottuu steriilien ja ylituotettujen keskinkertaisuuksien keskellä. "Käskit minua itseäni entistä enemmän rakastamaan. Elämä on liian lyhyt ja meillä on syytä juhlintaan." Oikealla asialla ollaan.
Veikkaus: 50/50
Arvioni: 2,5 / 5
6. KYPROS: Andrew Lambrou – Break a broken heart
Australialaiskyproslaiselle komealle kaiffarille on tarjottu ruotsalaistanskalaisen viisukoneiston tuotos – tekijöistä kaksi on ollut laatimassa myös Loreenin Tattoota.Vilpittömästä ja aidosta Belgiasta euroviisulaboratiossa kasvatettuun särmättömään Kyprokseen. Vuosikerran toiseksi ruotsalaisin viisu Break a broken heart lienee genressään kelvollinen suoritus, artisti vetää formaattiviisunsa riittävän uskottavasti ja hän on saavuttanut ulkoisella olemuksellaan euroviisuklubin poikien varauksettoman hyväksynnän. Kaipa sillä finaalipaikka liikenee?
Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3 / 5
7. ISLANTI: Diljá – Power
Islannin panostus Liverpoolin viisuihin on yliaktiivinen naukuva Pikku-Myy, jolla on omat bileet lavalla. Bassot ja rummut rytmittävät Dilján aerobic-numeroa. Artistilla itsellään on ainakin hauskaa, mutta onkohan yleisöllä.Esiintyjä on huomattavasti kiinnostavampi kuin jankkaava p-p-p-power-veisunsa. Jääköhän Islanti semifinaalin viimeiselle sijalle?
Veikkaus: TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Arvioni: 2 / 5
8. KREIKKA: Victor Vernicos – What they say
Kilpailun kuopus (16 vee) mumisee käsittämättömästi käsittämättömän hahmottomassa biisissään. En tiedä onko tämä "genre" jotain nykymusiikkia, joka on trendikästä Victorin ikäisten keskuudessa, mutta jos on, ei tällainen vanhan liiton viisujäärä edes haluaisikaan ymmärtää nykymusasta mitään.Olen pohtinut, että onkohan tämä mielestäni Kreikan kaikkien aikojen heikoin viisu. Jopa Clownin kaltaisessa karmeudessa (1988) tai S.A.G.A.P.On kaltaisessa kulttiklassikossa (2002) on sentään jotain camp-arvoa. Paljon on vettä virrannut niistä ajoista, kun Kreikka sijoittui loistavilla bileviisuilla vuodesta toiseen kärkikymmenikköön.
Kreikka saa tänä iltana toki Kyprokselta 12 pistettä ja varmaan Albanialtakin. Ja apua, myös Armenia on usein tukenut Kreikkaa korkeilla yleisöäänestyspisteillä. Ei kai Kreikka vain tunge itsensä finaaliin diasporaäänten voimin?
Veikkaus: TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Arvioni: 1 / 5
9. PUOLA: Blanka – Solo
Rantaregee soi Sopotissa ja nuotin vieressä on tilaa. Yksille on suotu näyttävä ulkomuoto ja toisille laulunlahjat. Mallinakin elantoaan tienaava Blanka Stajkow lukeutuu ensin mainittuun ryhmittymään.Roskaa, mutta kymmenen miljoonan kuuntelukerran arvoista roskaa – ainakin Spotifyn tilastojen mukaan. Solo on julkaistu syyskuussa 2022 ja siitä lähtien kappale on ollut valtaisa hitti Puolassa. Semifinaaliehdokkaiden tarttuvinta korvamatoa on ollut rustaamassa peräti seitsemän tekijää, niiden joukossa suomalainen Julia Sundberg. Kesähitti 2023?
Puola ei välttämättä musiikillisten ansioiden perusteella ansaitsisi finaalipaikkaa, mutta hölmö kappale erottuu kilpailukavalkadissa turhan hyvin ja lisäksi Puola nauttii tarvittaessa valtaisasta diasporatuesta.
Veikkaus: 50/50
Arvioni: 2 / 5
10. SLOVENIA: Joker Out – Carpe diem
Slovenialle pisteet asenteesta: valtion televisioyhtiö valitsi sisäisesti viisuedustajaksi maan tämän hetken striimatuimman yhtyeen, joka tekee viisulavalla omaa juttuaan eli esittää pätevän sloveeninkielisen rokin.Slovenia ansaitsisi ilman muuta finaalipaikan. Arvostan suunnattomasti sitä, että jokin maa suhtautuu Eurovision laulukilpailuun messu- ja markkinointitapahtumana. Slovenia esittelee nyt koko Euroopalle oman musiikkiskenensä kärkilaatua. Valitettavasti eteneminen finaaliin ei välttämättä ole niin itsestään selvää kuin ennakkoveikkaukset ja fanien arviot esittävät. Slovenia saa pisteitä "automaattisesti" vain entisen Jugoslavian mailta, ja niistä yksikään ei osallistu tämäniltaiseen äänestykseen. Slovenian on siis ansaittava jokainen pisteensä. Toivottavasti bändi saa aikaiseksi vetävän esityksen ja karismaattinen solisti Bojan Cvjetićanin sulattaa katsojien sydämet. Biisi on mainio, mutta siitä puuttuvat nousut ja huipennukset, eikä se oikein etene kolmessa minuutissa mihinkään.
Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3,5 / 5
11. GEORGIA: Iru – Echo
Georgia ei ole ollut euroviisufinaalissa kertaakaan vuoden 2016 jälkeen. Maan paras viisusijoitus on yhdeksäs, mutta Junior Euroviisut Georgia on voittanut kahdesti. Irina "Iru" Khechanovi voitti bändinsä kanssa junnuviisut vuonna 2011 ja nyt hän yrittää aikuisten kisoissa kääntää Georgian viisukurssin taiteellisella draamapopilla. Mikko Silvennoinen vertasi Irua Viisukupla-ohjelmassa Chisuun. Aika osuva rinnastus.Echo on Georgian vahvin yritys vuosikausiin, vaikka onkin hieman vaikeasti hahmotettava ja englanninkielinen sanoitus on käsittämätöntä yläpilveä – mutta ehkä lyriikat kuulostavat onomatopoeettisesti osuvilta. Finaalipaikka on mahdollisuuksien rajoissa. Mielessäni on käynyt, että jos Loreen esittäisi tämän Echon, niin se olisi nyt suuren luokan ennakkosuosikki, ja jos taas vastaavasti Iru laulaisi Tattoon, niin se ei kiinnostaisi ketään.
Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3 / 5
12. SAN MARINO: Piqued Jacks – Like an animal
Italialainen rokkibändi voitti lilliputtimaan laulukilpailun Una voce per San Marino, joka on San Marinon vastine legendaarisille San Remon musiikkifestivaaleille.Positiiviset puolet: solisti Andrea "E-King" Lazzaretilla on mielettömän magee laulusoundi. Ja hän vetää ihan tosissaan ja antaumuksella tällaista köpöistä vonkausbiisiä. Ei millään pahalla, mutta "I can smell you like an animal" ei ehkä ole kaikkein toimivin iskurepliikki, vaikka kuinka pitäisi saalistamisesta.
Veikkaus: VARMAHKO KARSIUTUJA
Arvioni: 2 / 5
13. ITÄVALTA: Teya & Salena – Who the hell is Edgar?
Sekä Teya että Salena ovat olleet tyrkyllä Itävallan viisuedustajiksi. Nyt he ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja esittävät hillittömän pop-ilottelun, jossa kritisoidaan purevasti kaupallisen musiikkiteollisuuden lieveilmiöitä.Itävallan viisu muistuttaa jossain määrin Serbian viimevuotista taidepläjäystä In corpore sano, vaikka tyylilaji onkin tyystin erilainen. Molemmissa viisuissa hämmentävän ulkoasun alle kätkeytyy painavaa sanottavaa. Teya ja Salena ottavat kantaa esimerkiksi vähättelyyn, jota naisoletetut lauluntekijät kohtaavat musiikkibisneksessä vielä nykypäivänä. Ja vaikka osuisi hittisuoneen, kaiken vaivannäön palkintona on vaivaiset 0,003 dollaria per striimaus. Musiikin ammattilaisen leipä on kapea, mutta ei pitkä. Kiistat taiteilijoiden tekijänoikeuskorvauksista juontavat juurensa aina kirjailija Edgar Allan Poen aikoihin, mihin kappaleen veikeä nimi viittaa.
Who the hell is Edgarin sanoituksen piikit eivät välttämättä avaudu massoille ensikuulemalta (eivätkä varmaan edes useammalla kuuntelulla), mutta kokonaisuus itsessään on hulvaton, ja hullutteleva kertosäkeistö "Poe, poe, poe..." jää kummittelemaan kuulijoiden mieleen. Ikävä kyllä, Teyan ja Salenan esiintymistä on arvosteltu aneemiseksi, ja viisulle odotettiin huomattavasti repäisevämpää show'ta. Mennee kuitenkin jatkoon, sillä Itävalta on tämän semifinaalin suurin ennakkosuosikki.
Viisuhistoriallisia anekdootteja: Itävalta ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, sillä vuonna 1977 maata edusti maolaiseksi tunnustautunut ryhmä Schmetterlinge, joka ajan hengen mukaisesti kritisoi kaupallista musiikkiteollisuutta protestiviisussaan Boom boom boomerang. Huumorintajuttomat raadit jättivät Itävallan tylysti toiseksi viimeiseksi. Edgar Allan Poe on livahtanut euroviisun tekstiin kerran aikaisemmin. Vuoden 1990 Ranskan viisussa White and black blues solisti Joëlle Ursull lauloi tuntevansa olevansa kuin Edgar Allan Poen kertomuksessa.
Veikkaus: TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Arvioni: 4 / 5
14. ALBANIA: Albina & familja Kelmendi – Duje
Laulavan Kelmendin perheen iskelmä on vuosikerran ainoa viisu, jossa on kuultavissa edes häivähdys Balkanin omasta musiikkikulttuurista.Olen kirjoittanut seuraavan lauseen monesti aikaisemminkin, mutta väittämä pätee tänäkin vuonna erinomaisesti: Albanian euroviisu kuulostaa ihan Albanian euroviisulta. Riittävätkö Albanian rahkeet finaaliin? Ehkä. Albania voisi olla tämän semifinaalin Moldova, joka erottuu tarjonnasta ainoana "etnona". Toisaalta Albanian vakioäänestäjistä tänä iltana mukana ovat vain Kreikka (joka antanee 10 pistettä Albanialle) ja Itävalta (joka on usein muistanut Albaniaa, mutta vain pikkupisteillä). Vaikka Duje on kiva, onko siinä riittävää potentiaalia äänestäjien ykkössuosikiksi?
Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3 / 5
15. LIETTUA: Monika Linkytė – Stay
Viisukonkari Monika Linkytė lauloi Wienin Euroviisuissa 2015 iloisesti kantria. Viisufanit olisivat mielellään olleet hänen asemassaan, sillä esityksessä hän pääsi muiskauttamaan duettokaveriaan Vaidas Baumilaa, joka oli viisufanien märkien päiväunien kohde. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin Linkytė on stailannut itsensä Minja Koskelaksi ja palaa viisulavalle huutamaan keskinkertaista midtempoa.Liettuan viisupaketissa 2023 parasta antia on loistava laulaja, joka on paljon kiinnostavampi kuin tulkitsemansa kappale. Biisin ainoa varsinainen koukku on hokema "čiūto tūto", joka on ikivanha liettulainen muinaismantra, jossa kehotetaan kuulemaan sisintään ja sydämensä ääntä.
Vaikka Stay ei tarjoakaan mitään uutta ja mullistavaa, Liettualla on lupaavat edellytykset jatkaa lauantain finaaliin. Esiintymisnumero on erinomainen. Monikalla ja hänen köörillään on hyvä meininki lavalla. Fiilis tarttuu yleisöön ja kotikatsomoihin. Liettua lukeutuu nykyään merkittävimpiin diasporaäänestyksen hyötyjiin, mutta maalla kävi hieman huono arpaonni, sillä suurin osa Liettuan vakituisista äänestäjistä äänesti jo tiistaina. Joka tapauksessa Iso-Britannian, Viron, Georgian ja Puolan korkeat pisteet tarjonnevat vankan pohjan, josta on helppo ponnistaa eteenpäin.
Veikkaus: TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Arvioni: 3 / 5
16. AUSTRALIA: Voyager – Promise
Vuonna 1999 muodostetun yhtyeen musiikkigenreksi on määritelty progressiivinen metalli.Australia ampuu kovilla panoksilla lähettämällä viisuihin kansainvälisesti tunnetun bändin, jolle on kertynyt fanikuntaa ympäri maailmaa. Voyager on kiertänyt vuosien varrella muun muassa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja onpa se toiminut myös Nightwishin lämmittelybändinä. Kilpailukappaleensa on oikein mallikas sisältäen hienoisia vivahteita vastaavanlaisten kasaribändien klassikoista ja koko paketin kruunaa loppupuolen örinä. Vuosikymmenien saatossa kerääntyneet keikkakilometrit näkyvät vakuuttavassa ja ammattitaitoisessa esiintymisessä. Vaikka Australia on ennakkoveikkauksissa vasta kolmantena, en yllättyisi vaikka maa sijoittuisi tänään selkeällä marginaalilla semifinaalin ykkössijalle.
Veikkaus: VARMAHKO FINALISTI
Arvioni: 4 / 5
Veikkausrivi
Tiistain semifinaalissa veikkasin vastoin ennakko-odotuksia kaikki kymmenen finalistia oikein (edellisen kerran olen onnistunut vastaavassa vuoden 2015 kakkossemifinaalissa). Tämäniltaisen semifinaalituloksen veikkaaminen on huomattavasti haastavampaa.
Veikkaisin illan finalistit ja karsiutujat seuraavasti: (todennäköisyysjärjestyksessä)
AUSTRALIA
ITÄVALTA
ARMENIA
LIETTUA
KYPROS
PUOLA
GEORGIA
BELGIA
TANSKA
SLOVENIA
---
VIRO
ALBANIA
KREIKKA
ISLANTI
ROMANIA
SAN MARINO
Oma suosikkilistani
5 / 5
-
4,5 / 5
-
4 / 5
ITÄVALTA: Teya & Salena – Who the hell is Edgar?
AUSTRALIA: Voyager – Promise
3,5 / 5
ARMENIA: Brunette – Future lover
SLOVENIA: Joker Out – Carpe diem
3 / 5
TANSKA: Reiley – Breaking my heart
GEORGIA: Iru – Echo
KYPROS: Andrew Lambrou – Break a broken heart
ALBANIA: Albina & familja Kelmendi – Duje
LIETTUA: Monika Linkytė – Stay
2,5 / 5
BELGIA: Gustaph – Because of you
2 / 5
VIRO: Alika – Bridges
PUOLA: Blanka – Solo
ISLANTI: Diljá – Power
SAN MARINO: Piqued Jacks – Like an animal
1,5 / 5
-
1 / 5
KREIKKA: Victor Vernicos – What they say
ROMANIA: Theodor Andrei – D.G.T. (Off and on)
Ylen Viisukatsomon puuhapaketti
Sivusto sisältää muun muassa Kalle Niemen kynäilemät suomenkieliset tekstitykset, joita hyödynsin tässä kirjoituksessa.
Vedonlyöntitilanne katsottavissa muun muassa Eurovisionworld-sivustolta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti