10. toukokuuta 2022

Euroviisut 2022: 1. semifinaalin arviot ja veikkaukset


Arvioin perinteiseen tapaan tänä iltana järjestettävän 66. Eurovision laulukilpailun ensimmäisen semifinaalin kilpailijoita ja niiden menestymismahdollisuuksia.

Veikkaan jokaisen kilpailuesityksen menestymismahdollisuuksia luokittelemalla ne viiteen kategoriaan: VARMAHKO FINALISTI, TODENNÄKÖINEN FINALISTI, 50/50, TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA ja VARMAHKO KARSIUTUJA. Veikkauksissa olen pyrkinyt arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti laulun menestymismahdollisuuksia euroviisuäänestyksessä (puolet pisteistä yleisöäänestyksestä ja puolet ammattilaisraadeilta), joten veikkaukset eivät perustu omiin mieltymyksiini. Subjektiivisemman näkemykseni lauluihin ilmaisen viisiportaisella arvosana-asteikoilla (1–5, myös puolikkaat sallittuja). Arviot ja veikkaukset perustuvat lähinnä levytettyihin studioversioihin, esikatseluvideoihin ja harjoitusraportteihin. Illalla nähtävät esitykset saattavat luonnollisesti keikauttaa asetelmat päälaelleen.

Ensimmäisessä semifinaalissa kilpailee 17 esitystä, joista kymmenen äänestetään lauantain finaaliin.

1. ALBANIA: Ronela Hajati – Sekret

Vanhan liiton konservatiivisilla setämiehillä on ikävä taipumus kritisoida euroviisuinstituutiota iänikuisilla mantroilla: kilpailulla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa, pääosassa on show, jossa esiintyjät keikistelevät vähissä vaatteissa (viimeksi tähän syyllistyi Esa Nieminen nuivassa elämäkerrassaan). Tämän vuoden ensimmäinen esitys ikävä kyllä pönkittää setämiesten stereotyyppisiä käsityksiä: Albania kun tarjoilee räväkässä esityksessään tissejä, reisiä ja rintalihaksia.

Albanian euroviisu vuosimallia 2022 kuulostaa ihan Albanian euroviisulta. Kolhoääninen vahva nainen tulkitsee dramaattisen veisun, jossa etniset ainekset yhdistyvät moderneihin soundeihin. Häpeämättömästä kokonaisuudesta vastaa illan ehdoton viisudiiva, ehtoisa emäntä Ronela tukka liehuen ja hänen tanssijansa – pojat mekoissaan ja nahkahenkseleissään. Viisufanit syövät Ronelan kädestä.

Albania on tupannut pääsemään viime vuosina vastaavanlaisilla kokonaisuuksilla finaaliin. Albanian viisupaketit ovat sen verran laadukkaita, että ne keräävät yleisöäänten lisäksi tasaisesti pisteitä ammattilaisraadeilta. Tämän illan äänestykseen osallistuu Albanian vakituisista äänestäjistä Sveitsi, Italia ja Kreikka – nämä kaikki kolme saattavat kohdistaa yleisöäänestyksessä 12 pistettä Albanialle. Siinä on pistepottiin hyvä pohja, josta ponnistaa. Toisaalta Albanian esitys on harjoitusklippien ja -raporttien perusteella vaikuttanut hivenen sekavalta ja väärällä tavalla yliampuvalta. Jos show ei ole onnistunut, Albania saattaa karsiutua finaalista.

Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3 / 5

2. LATVIA: Citi Zēni – Eat your salad

Latvian rytmiryhmän svengaavassa ja hyväntuulisessa viisussa vakuutellaan, että nykyään ympäristöystävällisesti elävillä kasvissyöjillä käy flaksi. Mieleeni juolahtavat tietyt opiskeluaikaiset miespuoliset kaverini, jotka tekeytyivät naisseurassa vegetaristeiksi. "Nyt tytöt ecoilemaan, niin gekkon kieltäkin pitempää saa."

Jo alkusanat kuuluvat: "Instead of meat I eat veggies and pussy". Viimeisenä mainitun sanan mainitseminen lienee tosin kielletty Euroviisujen säännöissä, ja Latvian karsinnoissakin se vain heijastettiin kirjoitettuna lavan taustascreeneille. Citi Zēnin tuhmeliinit hehkuttavat tarttuvien funkriffien säestämänä: "Being green is sexy, being green is hot, being green is cool." Tässähän olisi mainio kannatuslaulu kannatusalhossa rypevälle vihreälle puolueelle.

Latvian letkeällä kappaleella on omat faninsa, jotka povaavat vastoin yleistä näkemystä Latviaa finaaliin. Eat your saladin viihdyttävä meininki tempaisee mukaansa – ja tyyli muistuttaa esimerkiksi Bruno Marsin hittejä – mutta epäilen aikaisen esiintymisnumeron koituvan Latvian kohtaloksi. Esitys erottuisi paremmin edukseen myöhemmin tusinaballadien keskellä. Itse asiassa asetelma muistuttaa vuoden 2014 viisukilpailua. Silloinkin Latvia kilpaili ensimmäisessä semifinaalissa esiintymisnumerolla kaksi hilpeällä höpsötyksellä Cake to bake, jolla oli äänekkäät kannattajansa, mutta silti rahkeet eivät aivan riittäneet finaaliin asti. Viisuhistoriansa perusteella Latvian ei ilmeisesti kannata lähettää kilpailuun mitään iloista ja humoristista. Tuottajat rankaisevat heti asettamalla Latvian esiintymään pahaenteisellä esiintymisnumerolla kaksi.

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA; joskin potentiaalia yllätysfinalistiksi
Arvioni: 3,5 / 5

3. LIETTUA: Monika Liu – Sentimentai

Liettualainen supertähti tulkitsee lumoavan ja tunnelmallisen groovepalan. Kypsää ja elämänmakuista populaarimusiikkia aikuiseen makuun. Karismaattisen ja kujeilevan Monika Liun esiintyminen huokuu ammattitaitoa. Tyylikkäästi sensuellia, hivenen mystistä, mutta ei kuitenkaan liian taiteellista tai introverttia.

Liettua laulaa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1994 viisunsa kokonaan liettuaksi. Edellinen liettuankielinen kilpailukappale ei saanut kovinkaan lämmintä vastaanottoa – tuloksena tylyt nolla pistettä. Tämänvuotinen Sentimentai on kiehtovalla tavalla ajaton kokonaisuus: moderni toteutus mutta sävellys ei millään tavalla noudata nykyaikaisen musiikkiteollisuuden vaatimia konventioita. Eräät tosin ovat haukkuneet tätä neuvostoiskelmäksi. Ehkäpä mielleyhtymän on synnyttänyt sanoitukseen livahtanut maininta miljoonasta ruususta (milijonas rožių).

Liettuan menestymismahdollisuudet ovat täysin fifty-fifty. Paketti voi olla helmiä sioille eli turhan vaikea suuren yleisön pureskeltavaksi. Paljon riippuu siitä, kuinka Monika onnistuu myymään kappaleensa katsojille. Raatien – joiden pitäisi pisteyttää kappaleet musiikillisten ansioiden perusteella – uskoisi arvostavan Liettuaa. Liettualla kävi myös hieman huono tuuri semifinaaliarvonnan suhteen: sen vakituisista äänestäjistä vain Latvia ja Norja osallistuvat tänään äänestykseen. Viro, Brittein saaret (sekä Britannian että Irlannin yleisöäänestystusina menee vuodesta toiseen Liettualle) ja Georgia äänestävät toisessa semifinaalissa.

Veikkaus: 50/50
Arvioni: 4 / 5

4. SVEITSI: Marius Bear – Boys do cry

Nahkatakkiin sonnustautunut komeaääninen kaiffari lausuu veltosti laahaavan jenkkijoululaulun tahdissa ihan kannattamisen arvoisia asioita.

Kattauksen ensimmäinen laulu, josta en välitä ollenkaan – ja varmaan ensimmäinen, joka änkeää itsensä finaaliin. Kappaleen sanoma Boys do cry on tietenkin hyvä, mutta vanhanaikainen tuutulaulu lähinnä turhauttaa. Marius tiputtelee sanoja sen verran hitaassa tahdissa, että Vesku Loiri voisi levyttää laulun suomeksi. I hear boys crying... and I think to myself what a wonderful world.

Pahoin pelkään, että raadit tulevat rakastamaan tätä. Kappale on sen verran oikeaoppisesti rakennettu ja Mariuksen laulusuoritus on kieltämättä palkitsemisen arvoinen. Yleisöäänestyksissä Sveitsi ei saa koskaan pistettäkään ilmaiseksi, mutta tällainen imelä tyyli saattaa koskettaa aidosti turhan monia.

Veikkaus: 50/50
Arvioni: 2 / 5

5. SLOVENIA: LPS – Disko

Slovenian hellyttävän kotikutoisen viritelmän ensivaikutelma: kouluyhteisön hierarkiassa vähemmän korkealle jämähtäneet oppilaat ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja jammailevat nyt diskopallon ympärillä.

Slovenian retrodiskoilu ansaitsee kaikki mahdolliset sympatiapisteet. Kuin koulun kevätjuhlan esitys. Sataprosenttisen vilpitön ja yksinkertainen, ei millään muotoa laskelmoitu tai teollinen. Eräät tahot ovat väläyttäneet skenaariota, jossa Slovenian amatöörimäinen poppoo ja suloinen solisti sulattavat eurooppalaisten sydämet. Tavoitan ajatuksen, mutta en mitenkään jaksa uskoa, että äänivyöry Slovenialle realisoituisi missään universumissa. Amatöörit ja harrastajat harvoin pärjäävät mestareiden liigassa. Kappale kärsii erikoisesta rakenteessa – loppupuolella se hidastuu kummallisesti kunnes komppi lähtee taas käyntiin.

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Arvioni: 2 / 5

6. UKRAINA: Kalush Orchestra – Stefania

Ukrainalle ropisee myötätuntoa. Jopa niin runsaasti, että rapin ja kansanmusiikin hybridi on paistatellut koko kevään vedonlyönnin ylivoimaisena ykkösenä.

Ei Ukrainan viisukarsintaa ilman Krimiin liittyvää draamaa. Ukrainan karsinnan alkuperäinen voittaja Alina Pash vetäytyi viisuprojektista pois, koska hänen väitettiin matkustaneen Krimin niemimaalle Ukrainan lain vastaisesti ja episodiin liittyi jopa epäily matkustusasiakirjan väärennöksestä. Viisuedustuksen otti vastaan toiseksi sijoittunut Kalush Orchestra – joka tosin oli karsinnassa yleisön suosikki.

Ukrainan esiintyminen tulee varmasti vastaamaan viisuvuoden tunteellisimmasta kolmeminuuttisesta. Ukrainan finaalipaikka ei ole kuitenkaan missään nimessä myötätuntoäänien varassa, sillä maa on lähettänyt jälleen Euroviisuihin silkkaa priimaa. Stefaniassa sekoittuvat ukrainalainen kansanmusiikki (kaihoisa Stefania-äidille omistettu slaavilainen laulu) ja moderni hip hop. Kerrankin Euroviisuissa kuullaan uskottavaa räppia – lieneekö ensimmäinen kerta, kun viisuesityksessä on mukana tuplaaja. Väliosaa ryydittää etninen pilli ja jytisevä basso, jotka soivat luontevasti yhteen. Hieno, mielenkiintoinen ja mieleenpainuva ensemble, jolla on mahdollisuudet yltää tänä iltana yleisöäänestyksen ykkössijalle.

Veikkaus: VARMAHKO FINALISTI
Arvioni: 3,5 / 5

7. BULGARIA: Intelligent Music Project – Intention

Kokeneiden muusikoiden kollektiivi vetää taidokkaasti aneemista keskinkertaista kasarirokkia.

Bulgarian äijien rykäisy on viisuksi jokseenkin rock-uskottava. Onhan solistina Ronnie Romero, joka kukkoilee nykyään Rainbow'n solistina. Harmi vain, että itse teos on mitäänsanomaton ja epäinnovatiivinen tusinatuote, jollaisia kuullaan lähinnä kasarielokuvien taustamusiikkina.

Bulgarian esitystä on luonnehdittu yllättävän vahvaksi. Torinossa kilpailuareenalla päivystävät euroviisuekspertit, jotka ovat kuunnelleet vuoden kilpailusatoa satoja kertoja, epäilevät Bulgarian etenevän sittenkin finaaliin, vaikka tämä köyhän miehen Alice Cooper -perusrokki on ollut koko viisukauden lähinnä pilkallisen naureskelun kohde. Onnistuneella rokilla voisikin olla potentiaalinen sauma tämän semifinaalin kilpailukavalkadissa, mutta ei näin köykäisellä tekeleellä pitäisi olla mitään asiaa lauantain loppukilpailuun.

Veikkaus: VARMAHKO KARSIUTUJA
Arvioni: 2 / 5

8. ALANKOMAAT: S10 – De diepte

Alankomaat jatkaa hyväksi havaitulla reseptillä eli luottaa jälleen korkeatasoisen ja katu-uskottavan pop-musiikin voimaan. Tänä vuonna viisu lauletaan vielä reilusti hollanniksi!

Parikymppinen Stien tulkitsee verevästi vuodatuksensa nuoren naisen sydänsuruista seuranneesta ahdistuneisuudesta. Koruttomassa teoksessa on pysäyttävä tunnelataus. Eipä ihme, että Alankomaat majailee vedonlyönnissä tämän semifinaalikattauksen neljäntenä.

Alankomaat esittää viisunsa kolmatta kertaa "vapaaehtoisesti" hollanniksi. Aikaisemmat Euroviisujen kielivapauden aikana kuullut hollanninkieliset viisut ovat olleet Smurffi- ja Muumi-säveltäjä Pierre Kartnerin säveltämiä hoopoja vitsiviisuja – hollantilaisia "kansallisia perversioita" – mutta nyt S10 osoittaa kansainväliselle yleisölle, että hollanniksi voi laulaa laadukasta päivän poppia. Kovasti parjattu hollannin kieli kuulostaa tässä kokonaisuudessa onomatopoeettisesti koskettavalta.

Harjoitusreportaasien mukaan Stien ei ole mikään varsinainen karismapommi. Jos esitys on vaisu, Alankomaat saattaa olla vaikeuksissa. Toisaalta vilpitön solisti tuo mieleen Belgian Blanchen (2017): hänen kohdallaan karismattomuus ei ollut este menestykselle (4. sija).

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Arvioni: 4 / 5

9. MOLDOVA: Zdob şi Zdub & Fraţii Advahov – Trenulețul

Tervetuloa ratkiriemukkaalle junamatkalle Chișinăusta Bukarestiin. Juna jyskyttää folkloren ja rock'n'rollin tahtiin.

Moldovalainen viisukonkariyhtye Zdob şi Zdub saapuu jo kolmannen kerran hulluttelemaan viisulavalle (aikaisemmat osallistumiskerrat vuosina 2005 ja 2011), tällä kertaa mukanaan Advahovin pelimanniveljekset. Railakkaassa kansanmusiikkihumpassa juhlistetaan Moldovan ja Romanian pääkaupunkeja yhdistävän junayhteyden paluuta. Viisuun liittyy poliittinen ulottuvuus: Moldovassa on tällä hetkellä EU-myönteinen presidentti ja parlamentti. Sujuva liikkuminen EU-Romaniaan symboloi moldovalaisille yhteyttä länteen. Moldovassa eräät tahot tähyilisivät Länsi-Euroopan sijaan Moskovan suuntaan...

Moldova kilpailee semifinaalissa omassa kategoriassaan. Vakavamielisten viisujen keskellä on jotain aidosti rivakkaa ja hyväntuulista, joka villitsee yleisön. Etenkin idästä odottaisin korkeita pisteitä. Muutenkin Moldova on yleensä selvittänyt tiensä finaaliin silloin kun maan viisut ovat kelvollisia.

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Arvioni: 2,5 / 5

10. PORTUGALI: MARO – Saudade saudade

Portugali pysyy uskollisena omaperäiselle musiikkiperinteelleen – siitäkin huolimatta, että tämänvuotisesta viisusta merkittävä osa lauletaankin englanniksi. Unenomainen tunnelmapala keinuu soljuvasti ja on saanut suitsutusta yllättäviltä tahoilta.

Portugalin harmonista kokonaisuutta veikataan yleisesti finaaliin – ja voin yhtyä arvioon sataprosenttisesti. Portugalin Saudade tarjoaa monien kaipaamaa rauhoittavaa luomua kaiken muovin keskellä. Pääsolisti Marolla on professionaalinen ote, ja hypnoottinen performanssi taustakuoron kanssa vastaa illan intiimeimmästä esityksestä – olkoonkin, että asetelman ensivaikutelma voi näyttää siltä, että hämärä kultti suorittaa ringissä epäilyttävää rituaalia. Portugali ei ole missään nimessä jokaisen kupin teetä, mutta vedonnee tarpeeksi laajaan yleisönosaan. Kerää äänet väestöltä, joka haluaa profiloitua "paremman musiikin" kuuntelijaksi. Saudadea on sitä paitsi hehkutettu odottamattomasta suunnasta. Ei minun nuoruudessani YleX:n toimittajat ylistäneet Portugalin euroviisuja. Eivät tosin minkään muunkaan maan viisuja – mutta ei varsinkaan Portugalin...

Lisäksi luvassa diasporaääniä ainakin Sveitsistä ja Ranskasta.

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Arvioni: 3 / 5

11. KROATIA: Mia Dimšić – Guilty pleasure

Euroviisut itsessään on monelle guilty pleasure, joten on korkea aika saada senniminen edustussävelmä osaksi laulukilpailun pitkää historiaa. Tämä Guilty pleasure on taylorswiftmäinen pikkusievä radiohyminä, jossa kertojahahmo voivottelee tukalaa tilannettaan: hän kun on sitoutunut vakaaseen parisuhteeseen, mutta tarjolla olisi kutkuttavaa ja jännittävää vaihtelua tylsään arkeen.

Kroatian biisi toiminee paremmin radiotaajuuksilla kuin viisulavalla. Etenkin, kun esityksestä puuttuu koherenssi. Kolmekymppinen Mia soittaa kitaraansa lakkiaismekko yllään ja kolme tanssijaa yrittävät kummallisella vääntelehtimisellä ilmentää laulun tarinaa. Kroatian delegaatio on viime hetkellä päättänyt esittää laulun kaksikielisenä – ratkaisu, joka ei tässä genrelajissa toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Kroatiaa käy vähän sääliksi. Maalla on ollut vuodesta 2018 lähtien hyviä yrityksiä, mutta karsintaraja on jäänyt ylittymättä. Kuinka pitkään yritykset pysyvät hyvinä, jos finaalipaikka pysyy vuodesta toiseen ulottumattomissa.

Vaikka pidän Kroatian menestymismahdollisuuksia olemattomina, viehättävästä sävelmästä on muodostunut kevään mittaan oma guilty pleasureni.

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Arvioni: 4 / 5

12. TANSKA: Reddi – The show

Vuoden eurovitsistä vastaa Tanska. Kyhäelmä alkaa mukasyvällisenä balladina, kunnes kesken kaiken sovitus muuttuu suoraviivaiseksi uuden aallon rokiksi. Yksi biisi, kaksi genreä.

Kysymys: kuka kuuntelee tällaista "musiikkia" vapaa-aikanaan? Jos sydän sykkii viisun alkupuoliskon slovarille, arvostaako silloin jälkipuoliskon punkahtavaa naisenergiaa. Olisiko tällaisella kiusallisen nololla viritelmällä mitään elämää Eurovision laulukilpailujen ulkopuolella?

Jos jotain positiivista: tsekatkaa rumpali Ihan Haydar. Hänellä oli ainakin esikatseluvideossa mahtava meno päällä. Oli itse asiassa jo kymmenen vuotta sitten viisulavalla.

Veikkaus: VARMAHKO KARSIUTUJA
Arvioni: 1 / 5

13. ITÄVALTA: LUM!X feat. Pia Maria – Halo

Maineikas DJ ja tuottaja Lumix kutsui ysäridancejytkeensä solistiksi 18-vuotiaan UG-artisti Pia Marian, jolle euroviisuesiintyminen on ensimmäinen merkittävä keikka. Toivottavasti onnistuu vakuuttamaan äänestäjät paremmin kuin Sebastian Rejman Daruden rinnalla.

Itävallan tyylipuhtaalla ja energisellä ysärivaikutteisella dancepopilla olisi kaikki edellytykset erottua jo genrensä puolesta edukseen Torinon totisissa viisuissa, jos kohta on todettava, ettei kappale ole omassa tyylilajissaan mitenkään erityisen persoonallinen. Halo on kuin tarpeellinen virkistävä sade pitkän kuivan kauden jälkeen. Harmillisesti nuoren ja kokemattoman Pia Marian livelaulutaito on ollut koko kevään epäilyksen alla. Toivotaan, että illan livesuoritus lyö halolla päähän, ja Itävalta yllättää positiivisesti. Jos live falskaa, Itävallalla ei ole mitään asiaa finaaliin. Tuomaristotkin saattavat nyrpistää nenää Itävallalle, mikäli koostuvat snobeista ja muista tosikoista.

Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3,5 / 5

14. ISLANTI: Systur – Með hækkandi sól

Sigga, Beta ja Elín esittävät First Aid Kit -tyylisen elämänmyönteisen kantrisävelmän, jossa luvataan kaamoksen väistyvän ja valon vielä voittavan pimeyden. Lohduttava sanoma tähän maailmanaikaan.

Islannin viisun ansiot ovat ainutlaatuisessa taianomaisessa tunnelmassa, joka vie kuulijan kolmeksi minuutiksi satujen saarelle. Autenttista mielikuvaa lisää kappaleen esityskieli – alusta loppuun islanniksi. Portugalin tapaan rauhoittava ja suorastaan meditatiivinen kolmeminuuttinen kaiken hössötyksen keskellä. Eksoottinen pohjoinen tuulahdus Torinon viisulavalla. Valitettavasti Islannin kiehtovan kokonaispaketin heikoin lenkki on itse sävellys, joka sittenkin kumisee tyhjyyttään. Viisureporttereiden mukaan Islannin esitykset eivät ole lähteneet käyntiin toivotulla tavalla.

Islannin peliä ei ole vielä pelattu, mutta pahaa pelkään, että siskokset jäävät karismaattisempien varjoon. Pelkillä Tanskan ja Norjan pisteillä ei pötkitä pitkälle.

Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3,5 / 5

15. KREIKKA: Amanda Georgiadi Tenfjord – Die together

Kreikkalaisnorjalaisen Amandan parisuhdekriisiballadi on riemuylistys monogamialle. Vaikka kaikki on mennyt päin helvettiä, olisi silti romanttista, jos nyt kuolisimme, sillä silloin olisimme ikuisesti yhdessä enkä menettäisi sinua toiselle.

Kreikan voimaballadi on ollut Ukrainan jälkeen ykkössemifinaalin veikatuin viisu. Amanda tulkitsee edustussävelmänsä vahvasti ja kappaleen toteutus täyttää nykyaikaisen musiikkibisneksen standardit. Mahtipontisessa sovituksessa on kuultavissa muun muassa Sian tuotannolle ominaisia piirteitä. Euroviisufanitkin hehkuttavat Kreikkaa. Jos joku raukka on kehdannut kyseenalaistaa Kreikan ennakkosuosikin asemaa, ympäriltä on kuulunut äänekästä tuohtumusta. Kreikka on mahdollinen raatiäänestyksen ykkönen tänä iltana. Pidän kuitenkin mahdollisena, että tälle käy lopulta samalla tavalla kuin Kreikan vuoden 2019 viisulle Better love. Sitäkin hehkutettiin ennakkoon kilpaa uniikkina popmusiikin teoksena ja esiintyjää ylistettiin varsinaiseksi viisudiivaksi. Better love äänestettiin kyllä finaaliin, mutta floppasi siellä ja pahasti.

Veikkaus: VARMAHKO FINALISTI
Arvioni: 3 / 5

16. NORJA: Subwoolfer – Give that wolf a banana

Vappu loppui reilu viikko sitten, mutta Norjan Bat & Ryyd laskeutuvat viisulavalle keltaisissa vappunaamareissaan.

Voi että miten hauskaa. Aikuiset ihmiset ovat pukeutuneet susiksi. Ja näille susille on keksitty hulvaton taustatarina: Jim ja Keith ovat lähtöisin avaruudesta ja valloittavat Maata yhdessä DJ Astronautin kanssa. Kolmikon yhteistyönä syntyneessä kappaleessa Give that wolf a banana sudet haluavat pistää banaania poskeen, sillä muuten Punahilkka-satu muuttuu lihaksi ja isoäiti joutuu susien popsittavaksi. Ihan meinaa vastanpohjat revetä, kun Norjan konsepti naurattaa niin paljon. Not.

Vakavasti puhuen: euroviisuäänestysten trendejä eivät määrittele kaltaiseni tosikkopaskiaiset. Massoja on ennenkin onnistuttu harhauttamaan halpahintaisilla kikoilla. Norjan päättömässä biisissä kaikuvat tämän päivän klubimusiikin soundit. Itävalta on rehellisen ysäri, Norja henkii 2020-lukua. Yleisöäänestyksessä Norjan sudet mukaansatempaavineen koreografioineen sijoittunevat tänä iltana vähintään kolmen parhaan joukkoon. Raadit dissannevat, mutta tokkopa niin pahasti, että torppaisivat susien pääsyn lavalle lauantaina.

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Arvioni: 3 / 5

17. ARMENIA: Rosa Linn – Snap

Vielä mahtuu semifinaalin kavalkadiin yksi kitaraa soittava mimmi, joka laulaa eron jälkeisestä tuskasta persoonattomassa kantrivaikutteisessa midtempopoppiksesssa.

Oikeastaan Armenian edustussävelmä tiivistää koko viisuvuoden tason. Ihan kiva radiopop, joka täyttää oikeaoppisesti laadun ulkoiset tunnusmerkit ja voisi olla lähtöisin vaikka jenkeistä, mutta ei herätä oikein minkäänlaisia tunteita. Kivaa taustamusiikkia, mutta tekeekö mieli varta vasten kuunnella se Armenian euroviisu.

Jos kappale ei ole kovin mieleenpainuva, Armenia yrittää jättää muistijäljen omintakeisella lavastuksella. Vaikka seinät ovat paperia, Rosa Linn musisoi sen verran miellyttävästi, että naapurit tuskin häiriintyvät ainakaan kovin pahasti.

Mahdollisuudet Armenian finaalipaikkaan ovat niin ikään täysin fifty-fifty. Finaaliin pääsy on mahdollinen, koska kokonaisuus on hyvin tuotettu ja vakuuttavasti esitetty. Esiintymisnumerokin ihanteellinen. Karsiutuminen on mahdollinen, koska kappale on yhdentekevä keskinkertaisuus. Maailmankaikkeudessa ei muuttuisi mikään, jos tämä sävellys ei olisi koskaan syntynyt. Armenia on lisäksi tippunut tavalliseksi kuolevaiseksi, sillä maa on karsiutunut finaalista peräti kolme kertaa. Kauas menneisyyteen ovat jääneet ne ajat, jolloin viisu kuin viisu Armeniasta haali automaattisesti toista sataa pistettä yleisöäänestyksessä. Kenties armenialaisen diasporan uutuudenviehätys Euroviisuja kohtaan laantui vuosien saatossa.

Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3 / 5

Veikkaus: illan finalistit ja karsiutujat


Eräs metodi veikkausrivin laatimiseen on niputtaa "saman kategorian" viisut yhteen ja pohdiskella kenellä riittää rahkeet finaaliin ja kenellä ei. Esimerkiksi illan kilpailukavalkadissa on kolme humoristista esitystä: Latvia, Moldova ja Norja. Moldova on villinnyt yleisön semifinaalin harjoituksissa ja Norja komeilee vedonlyönnin kolmantena. Latvia on trion heikoin lenkki, enkä sen vuoksi edelleenkään usko sen tenhon riittävän finaalipaikkaan. Samaa menetelmää voi soveltaa esimerkiksi vahvojen naisesiintyjien tulkitsemille balladeille tai kantrivaikutteisille radiopoppiksille. Naisslovareita on runsaasti, joten erottuuko Sveitsi joukosta ainoana miehen tulkitsemana balladina.

Olen jokseenkin vakuuttunut kuuden maan finaalipaikasta. Niiden jälkeen on kuusi fifty/fifty -tapausta, joista neljä lähestulkoon arvoin karsintarajan yläpuolelle mutta jotka voivat oikein hyvin korvautua viivan alapuolelle listatuista maista. Toivottavasti veikkauksesta edes kuusi kymmenestä menee oikein.

Näiden pohdintojen saattelemana veikkaisin illan finalistit ja karsiutujat seuraavasti: (todennäköisyysjärjestyksessä)

UKRAINA
KREIKKA
NORJA
MOLDOVA
ALANKOMAAT
PORTUGALI
ARMENIA
ALBANIA
LIETTUA
SVEITSI
---
ITÄVALTA
ISLANTI
LATVIA
SLOVENIA
KROATIA
BULGARIA
TANSKA

Oma suosikkilistani


5 / 5
-
4,5 / 5
-
4 / 5
ALANKOMAAT: S10 – De diepte
LIETTUA: Monika Liu – Sentimentai
KROATIA: Mia Dimšić – Guilty pleasure
3,5 / 5
UKRAINA: Kalush Orchestra – Stefania
ISLANTI: Systur – Með hækkandi sól
ITÄVALTA: LUM!X feat. Pia Maria – Halo
LATVIA: Citi Zēni – Eat your salad
3 / 5
PORTUGALI: MARO – Saudade saudade
NORJA: Subwoolfer – Give that wolf a banana
ALBANIA: Ronela Hajati – Sekret
ARMENIA: Rosa Linn – Snap
KREIKKA: Amanda Georgiadi Tenfjord – Die together
2,5 / 5
MOLDOVA: Zdob şi Zdub & Fraţii Advahov – Trenulețul
2 / 5
SLOVENIA: LPS – Disko
SVEITSI: Marius Bear – Boys do cry
BULGARIA: Intelligent Music Project – Intention
1,5 / 5
-
1 / 5
TANSKA: Reddi – The show

Ylen viisupuuhapaketti

Eurovision.tv: Eurovision 2022: Vital Statistics

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti