Anita Hirvonen – Maitolavan prinsessa (Sonet / PolyGram, 1993)

Anita Hirvosen levytysura on ollut sen verran monivaiheinen, että hänen "paluu menestykseen" -albuminsa olisi yhtä hyvin voinut olla vuonna 1976 julkaistu Tänään, vuonna 1981 ilmestynyt Ovi sydämeen tai vuonna 2004 valmistunut Älä tule myöhään. Halusin kuitenkin nostaa kirjoituksen fokukseen Maitolavan prinsessa -albumin ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että se on mielestäni Anitan parhaimpia pitkäsoittoja. Artikkeli on samalla tarina pitkän linjan kansansuosikista, joka on kokenut lukuisat nousut ja laskut niin urallaan kuin yksityiselämässään. 1960-luvun kohujulkkis elpyi 1980-luvun alussa yhdeksi Suomen suosituimmaksi iskelmälaulajaksi. Hiljaisempien "iskelmän kriisin" vuosien jälkeen syksyllä 1993 koitti jälleen uusi paluu parrasvaloihin, minkä myötä artisti sai osakseen suurempaa arvostusta kuin koskaan aikaisemmin.

"Uusia nimiä iskelmätaivaalla: Cherie, Hannele Laaksonen, Anita Hirvonen, Matti Hyvönen, Martti Garam, Jarkko Lehti, Unto Satoranta, Harry Snell, Harri Haka, Little Ray, Voitto Launo, Paula Suhonen ja Mari Laurila. Myöhemmässä vaiheessa näemme, kuka jaksaa pysyä mukana leikissä." Näin kirjoitti Harry Aaltonen vuoden 1967 Mitä, missä, milloin -tietokirjan Iskelmäkatsauksessa. Nyt yli puoli vuosisataa myöhemmin voidaan todeta suurimman osan nimistä vaipuneen unohduksen suohon, mutta Anita Hirvonen on räiskyvällä ikipirteällä olemuksellaan jäänyt taatusti suomalaisten mieliin. Hänen pitkä uransa on jättänyt pysyvän jäljen kotimaisen populaarimusiikin historiaan. Anita Hirvonen on kestänyt haastavassa leikissä hyvin mukana. Viimeisin albumi Värinää riittää ilmestyi vuonna 2016 – viisikymmentä vuotta ensilevytyksen jälkeen! Anita Hirvosen karriääri on ollut sangen monivivahteinen ja useat hänen iskelmistään heijastavat mielenkiintoisella tavalla levytyshetkiensä ajankuvaa.

1960-luku muistetaan valtavien mullistusten vuosikymmenenä. Suomalaista yhteiskuntaa järisytti rakennemuutos. Porvarillisen hegemonian Suomi natisi liitoksistaan. Suuret ikäluokat varttuivat aikuisiksi ja alkoivat kapinoida vanhempiensa sukupolven arvomaailmaa vastaan. Nuoriso mobilisoitui rauhanliikkeisiin, hipit ilmestyivät Helsingin katukuvaan ja porvarisukujen vesat löysivät henkisen kotinsa poliittisesta vasemmistosta. Aikansa ilmiöitä olivat muun muassa Hannu Salaman oikeudenkäynti ja Reporadion "tiedostavat" ohjelmat, joissa kyseenalaistettiin vallitsevia arvoja ja tapoja. Aikaisempia moraalikäsityksiä ravisteltiin rajusti: seksuaalinen vallankumous pyyhkäisi länsimaiden ylitse ja esimerkiksi populaarikulttuurissa seksuaalisuutta ryhdyttiin käsittelemään avoimemmin.

Tabujen murtamiseen osallistui etenkin keltainen lehdistö, joka rantautui Suomeen lopullisesti 1960-luvun puolivälissä. Sensaatiojournalismin lipunkantaja oli luonnollisesti Hymy-lehti, jonka levikki kasvoi räjähdysmäisesti. Vuonna 1966 Hymyn levikki oli noin 145 000, vuonna 1967 noin 250 000, vuonna 1968 317 959, vuonna 1969 432 248 ja huippu saavutettiin vuonna 1970, jolloin levikki oli uskomattomat 435 407. Suomen luetuimpana aikakauslehtenä Hymyn vaikutusta yhteiskunnan moraaliarvoihin ei voi ainakaan väheksyä. Marko Aho on tiivistänyt Hymy-lehden olemuksen tutkimusartikkelissaan, joka on julkaistu teoksessa Arkinen kumous – Suomalaisen 60-luvun toinen kuva (2003):

"On helppo nähdä Hymylehden nousun ja SMP:n vaalimenestyksen ponnistavan samasta yhteiskunnan murroksen tarjoamasta ytimestä. Kumpaisetkin olivat protestin ilmauksia, ja Hymyssä tämä painottui myös seksuaalisen vapautumisen hengen vahvana läsnäolona. Se tarjosi kanavan yhtäällä kauan tukahdutetulle suomalaiselle seksinjanolle ja toisaalla nyt aidanpielet ryskyen ulostautuvalle herravihalle, kaunalle ja kateudelle. Lehden sisällössä saattaa nähdä vaikuttaneen samanaikaisesti karkeasti sanottuna kaksi linjaa: 'seksisensaatiolinja' ja 'unohdetun kansan linja', joista jälkimmäinen nosti valokeilaan tavalliset ihmiset ja antisankarit asettuen aina vähäväkisten puolelle." (Aho 2003, 336)

Jukka Järvensivu on sosiaalietiikan pro gradu -tutkielmassaan (1987) esitellyt Hymyn uraauurtavan vapaamielistä suhtautumista sukupuoliasioihin:

"Hymyn esittämä näkemys sukupuolikäyttäytymisestä korostaa sukupuolisen nautinnon merkitystä ja tärkeyttä. Seksin vapauttamisen moraalisääntöjen kahleista uskottiin tekevän ihmisiä onnellisemmaksi." (Järvensivu 1987, 54)

Juuri perinteisten moraaliarvojen avoin ja suorastaan räävitön kyseenalaistaminen oli Järvensivun mukaan merkittävä selitys Hymyn hämmästyttävään suosioon:

"Pahennuksen herättäminen on myös kaupallinen tehokeino. Yleisestä mielipiteestä poikkeaminen herättää närkästystä monissa lukijoissa, mutta samalla se herättää kiinnostusta ja voi olla tienä kaupalliseen menestykseen. Hymyn liberalistiseksi mainittu seksuaalietiikka oli 'sensaatio' ja kaupallinen menestys. Siihen vaikutti lukijoiden närkästys." (Järvensivu 1987, 74)

Hymyn seksuaalisuutta käsittelevä journalismi henkilöityi etenkin aikansa kohutoimittajaan Veijo Ennalaan, jonka mottona oli "kansa kestää lukea, kun kestää kokeakin". Ennalan agendana oli muun muassa tuoda esiin naisen seksuaalisuutta. Jos aihepiiriä oli aikaisemmin ylipäätään käsitelty, se oli tehty hyvin pitkälti ainoastaan miehisestä näkökulmasta. Toisaalta Laura Saarenmaa toteaa väitöskirjassaan Intiimin äänet – Julkisuuskulttuurin muutos suomalaisissa ajanvietelehdissä 1961–1975 Ennalan toimintatavoista (2010) seuraavasti:

"Vaikka Ennalan yhtenä keskeisenä näkökulmana oli naisen seksuaalisuutta koskevien tabujen murtaminen ja naisten seksuaalisuuden esiin nostaminen, päällimmäiseksi vaikutelmaksi jutuista jää ajatellun mieslukijan kiihottaminen, rohkaiseminen ja kannustaminen. Juttujen aihepiirit ja näkökulmat muistuttavat paikoin erehdyttävästi Jallun ja muiden ajan suosittujen miestenlehtien vastaavia. Ennalan panoksen myötä naiset näyttäytyivätkin suomalaisessa julkisuudessa entistä selkeämmin nimenomaan seksuaaliolentoina." (Saarenmaa 2010, 183–184)

Tällaisessa henkisessä ilmapiirissä iskelmäuraansa aloitteli Anita Hirvonen (s. 1946), jonka ensimmäinen single ilmestyi vuonna 1966. 1960-luvun puolivälissä iskelmälaulajattariksi halajavia parikymppisiä riitti pilvin pimein. Jorma Weneskoski, jonka yhtyeen solistiksi Anita pestattiin, keksi ajan hengen mukaisen keinon, jolla Anita erottuisi lukuisista kilpasiskoksistaan: hän kehitti Anitalle tuhman tytön roolin. Tiukan uskonnollisen isoäidin ankarasti kasvattamasta Anita Hirvosesta tuli kotimaisen iskelmämusiikin ensimmäinen seksisymboli. Rohkeat kuvat koristivat viikkolehtien sivuja. Minihameet olivat kuuminta muotia, ja kansalaiset oppivat tuntemaan uuden iskelmätähden lempinimellä Mini-Anita. Sensaatiolehdistö iski kyntensä uudenlaiseen laulajatähteen. Varsinkin Hymy revitteli otsikoita "Seksi-Anitan" käänteistä ja ihmissuhteista. Apu-lehtikin julisti kannessaan, kuinka muilla mailla on atomipommeja, mutta Suomella on seksipommi Anita Hirvonen. Myös levytysvalinnat tukivat Anita Hirvosen räväkkää imagoa.

Anita Hirvonen ensimmäinen singlekiekko Älä! Älä! / Kaks kanaa (1966) ei vielä räjäyttänyt pankkia. Ensilevyn kappaleita voisikin luonnehtia vähintään erikoisiksi. Kaks kanaa on vanha kansanloru, jonka Aarno Raninen sovitti persoonalliseksi beat-rytmiseksi iskelmäksi. Muutamaa vuotta myöhemmin toinen aikansa kohujulkkis Kreivi Lindgren ikuisti Love Recordsille samaisesta rallatuksesta räävittömämmän version.

Anita Hirvosen varsinaiseksi läpimurroksi osoittautui huhtikuussa 1967 levytetty Itke vaan jos helpottaa. Rehvakas kappale kiinnitti kansakunnan huomion suorasanaisella sanoituksella. Aikaisemmin naissolistin tulkitsemissa iskelmissä ei ollut annettu yhtä sumeilematta hatkoja: "syöksy vaikka sementtiin!"

"Et tehnyt niin mä kuten halusin
nyt kyyneliin sä kastat kengätkin
kuin nuija siinä ymmärrä mä en."
(sanat: Juha Vainio salanimellä Jorma Koski)

Anita Hirvosen ensimmäinen listahitti Itke vaan jos helpottaa on alun perin Sandie Shaw'n esittämä Tell the boys, jolla hän kilpaili Ison-Britannian euroviisukarsinnoissa vuonna 1967. Shaw'n edustussävelmäksi valittiin toinen kappale Puppet on a string, joka voitti Eurovision laulukilpailun ylivoimaisesti.

Vielä pidemmälle suorasukaisuudessa meni loppuvuodesta 1967 äänitetty Sormet pois. Jaakko Borgin säveltämässä humpassa laulettiin muun muassa seuraavaa:

"Tahtoisin toki sitä itsekin
mutta tiedän paremmin.
Ota heti sormet pois
sulta kieltää täytyy leikit aikuisten.
Ota heti sormet pois
taikka kieltää enää kohta saata en."
(sanat: Juha Vainio)

Uskalias lähestymistapa edisti menestystä: maaliskuussa 1968 Sormet pois noteerattiin levymyyntilistoilla viiden myydyimmän joukossa.

Anita Hirvosen 1960-luvun levytyskappaleiden sanoitukset ovat pääosin Juha Vainion käsialaa. Vanha kettu Vainio, joka itsekin tuon aikakauden omissa levytyksissään koetteli sovinnaisuuden rajoja, on ilmiselvästi nauttinut saadessaan tilaisuuden tekstittää perinteistä rohkeampia iskelmiä. Anita Hirvosen laulut edustivat arastelematonta linjaa: Tullen mennen, Vaikka väkisin... Myös Anitan parempi polkka (1968) on kappale, jonka sanoituksen voi halutessaan tulkita vaikka kuinka kaksimieliseksi:

"Nuoret menköön jytkynjykyään
eihän vanha jaksa nykyään
mummu on jo ilman kykyään –
soitto soikoon vaan!
Mummu on voimaton
mummu vanha on ja liian väsynyt.
Hei, vanha ei
jaksa, viime varvi voimat vei.
Maanläheinen
vaari vankka kyllä tietää sen.
Koetas poika hieman nuorempia,
muuttuu ääni kellossa.
Eihän vanha jaksa – kato, pani
kaiken heinäpellossa."
(sanat: Juha Vainio)

Ensimmäisestä siteeratusta säkeestä päätellen Juha Vainio on käynyt samalla sanavarastolla kuin Timo Soini myöhemmin.

Entäs Sormet pois -singlen kääntöpuolen kappale Vaarivainaan eväät vuodelta 1967? Laulun kertojahahmo muistelee isoisänsä antamia elämänohjeita: "Älä tyttö usko juttuun oudon jätkän" tai "Muista tyttö älä sydäntäs sä lainaa". Viisaudet on kuitenkin helppo heittää romukoppaan välittömästi ihastuksen astuessa elämään. Viimeisessä säkeistössä mennään hienovaraisesti vihjailevampaan suuntaan:

"'Mitään vieraille et koskaan saa sä antaa.'
Vaari edustaa saa vanhan kansan kantaa.
Vaarin päällä on nyt kuutioittain santaa
ja muista en
nyt ohjeitaan
ollenkaan."
(sanat: Juha Vainio)

Näin ryyditettiin mielikuvaa suomi-iskelmän seksipommista. Sekä Anita Hirvonen että Jorma Weneskoski ovat sittemmin painottaneet, että 60-luvun Anitan imago oli täysin käsikirjoitettu rooli, jolla ei ollut mitään tekemistä artistin siviilipersoonan kanssa. Anita Hirvonen on myöhempinä vuosikymmeninä tunnustanut hävenneensä Kalle Kultalan hänestä ottamia eroottisia kuvia ja kertonut lähinnä tehneensä kuuliaisesti kaiken, mitä neuvottiin. 1990-luvulla hän muisteli Apu-lehdessä huvittuneena erästä tuonaikaista kuvaussessiota:

"Mä yritin puristaa kahta pientä rintaani yhteen, jotta ne olis näyttäneet suuremmilta. Että siinä oli se seksikkyys, mä painoin 46 kiloa." (Apu 36/1993)

Anitalle suunniteltu rohkeampi imago aiheutti negatiivisia lieveilmiöitä, sillä esimerkiksi huvijärjestäjät saattoivat suorastaan nöyryyttää häntä. 1960-luvulla ei ollut tietoakaan #metoosta. Toisaalta Anita Hirvonen on ilmaissut ylpeytensä siitä, että hän on ollut eturintamassa vapauttamassa iskelmälaulajattarien roolia perinteisestä kiiltokuvamaisesta iskelmäprinsessan muotista. Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo ovat kiteyttäneet Anita Hirvosen varhaisen artistiprofiilin Iskelmän kultaisessa kirjassa (1986):

"Vaikka hänen laulunsa eivät nykyisen eivätkä oikeastaan silloisenkaan mittapuun mukaan olleet kovin tuhmia, rehvakkaita vain, hänen merkityksensä naisten vapauttajana iskelmän piirissä oli itse asiassa suuri." (von Bagh & Hakasalo 1986, 410)

Anita Hirvosen 1960-luvun levytystuotanto on erittäin mielenkiintoinen kuriositeetti kotimaisen iskelmämusiikin historiassa. Laulujen lyriikat tarjoavat omanlaisensa kurkistusaukon yhteiskunnan muuttuneeseen arvomaailmaan ja ilmapiiriin. Nykyään, kun esimerkiksi Kikka on kokenut melkoisen arvonnousun, voisi olla paikallaan noteerata myös 60-luvun Anita Hirvosen pioneerityö iskelmämaailman reippaan ja rohkean naiskuvan puolestapuhujana. Tietyllä tavalla ympyrä sulkeutuu siinä, että Juha Vainio, joka verrattain tuoreena sanoittajanimenä kynäili Anitan rehvakkaat rallit, vastasi viimeisinä elinvuosinaan Kikan ensimmäisten hittien sanoituksista.

Jo 1960-luvulla saatiin pienoista esimakua Anitan herkemmästä puolesta. Mary Hopkin nousi vuonna 1968 listojen kärkeen ympäri maailmaa Those were the days -versioinnillaan. Anita Hirvonen levytti laulun suomeksi Juha Vainion sanoituksella On nuoruus haihtuva. Päivi Paunu äänitti kilpailevalle levy-yhtiölle saman laulun Reino Bäckmanin tekstillä Oi niitä aikoja. Päivi Paunu päihitti hittikilpailussa Anita Hirvosen mennen tullen: vaikka kumpikin suomenkielinen versio kohosi myyntilistoille, Oi niitä aikoja ylsi kaikilla mahdollisilla listoilla ykköseksi siinä missä On nuoruus haihtuva sijoittui parhaimmillaan kymmenennen sijan tienoille. Vähitellen On nuoruus haihtuva unohtui kansakunnan mielestä, kun taas Oi niitä aikoja päätyi ikivihreiden klassikoiden sarjaan.

Anita Hirvosen levytysuran ensimmäinen kausi loppui kuin seinään vuonna 1969. Juha Rantalan tietolähteiden mukaan ongelmaksi muodostui artistin ja hänen levy-yhtiönsä Fazer Finnlevyn näkemyserot levytysmateriaalista:

"Levy-yhtiö olisi halunnut Anitan levyttävän reippaita ja rivoja ralleja. Artisti itse taas halusi siirtyä toisenlaiselle musiikilliselle linjalle. Kun yhteisymmärrystä asioista ei löytynyt ja toisaalta levytyssopimus esti levy-yhtiön vaihdon, ei Anita tehnyt lainkaan uusia levytyksiä." (Rantala 2014)

Anita Hirvosen 60-luvun levytyksiä
julkaistiin LP:llä 1982...

Anita Hirvosen 1960-luvun levytykset julkaistiin ainoastaan singleinä. LP-levylle ne prässättiin ensimmäistä kertaa vuonna 1982 hänen uuden suosiokautensa aikana: tuolloin Fazer Finnlevy julkaisi kokoelman Anitan parempi polkka, joka sisältää 14 kappaletta vuosilta 1967–1976. CD-formaatissa Anita Hirvosen 60-luvun lauluja on ilmestynyt hänen 20 suosikkia -sarjan kokoelmassa (1997), jolle on valikoitu niin ikään levytyksiä vuosilta 1967–1976 sekä pari poimintaa vuodelta 1990.

Vaikka 1970-luvun alkaessa Anita Hirvoselta ei julkaistu lainkaan uusia levytyksiä, hän ei suinkaan kadonnut julkisuudesta. Aikakauslehdet ja viikkolehdet revittelivät otsikoita hänen ja nyrkkeilijä Harri Piitulaisen kohusuhteesta. Anita Hirvonen tilitti avoimesti keltaiselle lehdistölle alkoholiongelmastaan ja raitistumisestaan.

... ja CD:llä hänen 20 suosikkia
-kokoelmallaan vuonna 1997.

Niin Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon Iskelmän kultaisessa kirjassa (1986) kuin Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivaassa (2004) mainitaan Anita Hirvosen olleen Irwin Goodmanin ohella ensimmäisiä suomalaisia iskelmälaulajia, joka osasi hyödyntää mediaa julkisuudessa. Sensaatiolehdistön myötä populaarikulttuuriin ilmaantui toimintamalleja, joissa menestyvien kulttuurituotteiden rinnalla esiintyvän taiteilijan saavuttamaa julkisuutta – oli se sitten minkälaista julkisuutta hyvänsä – pidettiin keskeisenä tavoitteena. Anita Hirvonen on oivaltava esimerkki suomalaisen sensaatiolehdistön kukoistuskauden julkkiksesta. Sensaatiolehdistön kukoistuskausi kattaa noin kymmenen vuoden ajanjakson 1960-luvun puolivälistä Hymy-lehden levikinnoususta vuoteen 1974, jolloin säädettiin laki yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä – kansan keskuudessa uutta lakia kutsuttiin liikanimellä Lex Hymy.

Anita Hirvosen paluu levytysstudioihin tapahtui vuonna 1976. Sen mahdollisti Jukka Kuoppamäen levy-yhtiö Satsanga, joka kiinnitti hänet riveihinsä. Vuonna 1976 äänitettiin Anita Hirvosen ensimmäinen pitkäsoitto Tänään. Satsanga kunnostautui niin kutsuttujen huoltoasemakokoelmien tehtailussa, ja oman albuminsa lisäksi Anita levytti näille julkaisuille jäljitelmäversiota päivän hittikappaleista (muun muassa Tuolta saapuu Charlie Brown, Kylähäät, Maria, lapsi auringon...).

Hieman linjaton Tänään-albumi ei menestynyt mairittelevasti, joten levy-yhtiö päätti korottaa panoksia seuraavaa älppäriä varten. Anita Hirvosen toisen levyn tuottajaksi kutsuttiin Chrisse Johansson ja sovittajaksi pyydettiin uusi lupaava kyky Jori Sivonen. Sivonen muisteli vuonna 2005 Selvis-lehden haastattelussa, että kyseinen albumi olisi ollut Satsangan "kaikkien aikojen kallein levy".

Anita Hirvosen Villitsee mun -LP ja Sydän rakastaa -LP. Potato, potatoe.

Olen valmis aikoihin parempiin on laulu, jonka Anita ikuisti vuonna 1977 ilmestyneelle toiselle albumilleen, joka sai nimekseen Villitsee mun. Kappaleen nimi osoittautui enteelliseksi, sillä parempia aikoja hänelle todella oli luvassa. Villitsee mun -LP sisältää kaksi Anita Hirvosen uran merkkipaalua. Nimikkokappale on kreikkalainen iskelmä Milise mu, johon Chrisse Johansson on kirjoittanut suomenkielisen tekstin onomatopoeettisella metodillaan. "Milise mu" tarkoittaa "puhu minulle", mutta Villitsee mun kuulostaa samalta. Albumin merkittävin levytys on ehdottomasti argentiinalaisen Ricardo Ceratton Amor con amor se paga, joka sai Chrisse Johanssonin suomennoksena nimen Sydän rakastaa. Sydän rakastaa on laulu, jonka ansiosta iskelmäyleisö löysi Anita Hirvosen uudelleen. Vuoden 1978 puolella kappale kohosi hetkeksi aikaa jopa jukeboksien kuunnelluimmaksi levyksi. Keikkapaikoilla Anitan esiintymistä mainostettiin sanoilla Tänä iltana Anita "Sydän rakastaa" Hirvonen. Hirvonen on pitänyt laulua uransa kannalta erityisen tärkeänä, koska sen ansiosta suomalaiset oppivat ymmärtämään, että 1960-luvulla rempseitä ralleja esittänyt kohujulkkis on sittenkin ihan oikea laulaja, joka tulkitsee uskottavasti myös kauniita rakkauslauluja ja koskettavia balladeja. Sydän rakastaa aloitti Anita Hirvosen toisen menestyskauden, joka puhkesi kukkaansa 1980-luvun alussa hänen solmittuaan levytyssopimuksen CBS-levy-yhtiön kanssa. Vuosien saatossa Sydän rakastaa on osoittautunut sävelmäksi, joka yhdistetään Anita Hirvoseen tavaramerkin omaisesti. Anita Hirvosen myöhempi levy-yhtiö CBS ja sen seuraaja Sony ovat julkaisseet Villitsee mun -albumista uusia painoksia nimellä Sydän rakastaa. Eli Anita Hirvosen albumi, jonka monet tuntevat nimellä Sydän rakastaa, onkin ollut alun perin nimeltään Villitsee mun.

Satsangan toiminta ajettiin alas taloudellisten vaikeuksien vuoksi vuonna 1978. Ennen CBS:lle siirtymistään Anita Hirvonen oli mukana Ruotsissa toteutetussa Kicke Paanasen levyprojektissa Las Vegas, joka valmistettiin ruotsinsuomalaista yleisöä silmällä pitäen. Lisäksi vuonna 1980 Anita levytti jokusen kappaleen uudelle JP-Musiikki -levy-yhtiölle. Rocket Records on tehnyt melkoisen kulttuuriteon julkaisemalla kaikki Anitan Suomessa äänitetyt levytykset vuosilta 1976–1980 tuplakokoelmalla Sydän rakastaa – Kootut levytykset 1976–1980 (2014).

Vuonna 1977 levytetty Sydän rakastaa sytytti Anita Hirvosen uuden suosion sytytyslangan palamaan. Varsinainen pamaus koitti 1980-luvun alkuvuosina, jolloin Anitasta tuli Suomen suosituimpia iskelmälaulajia. CBS-levy-yhtiössä jatkui lupaavasti alkanut yhteistyö Chrisse Johanssonin kanssa. Johanssonin ansiosta Anita Hirvonen sai levytettäväkseen tyylilleen sopivia kappaleita, joihin useimmiten juuri Chrisse itse kynäili artistin suuhun täydellisesti sopivia sanoituksia. Viihteellisimmissäkin numeroissa on viittauksia Anitan omaan elämään. Esimerkiksi Rantaregee (1981) on saanut inspiraationsa Anitan elämänvaiheesta, jossa hän karisti Suomen pölyt harteiltaan ja vietti pitkiä ajanjaksoja Kanarialla elättäen itsensä viihdyttämällä suomalaisia turisteja. Samana vuonna äänitetty kaihoisa balalaikkahumppa Lavarääkki laulaja (1981) käsittelee viihdetaiteilijan työn raadollisuutta: kuinka haastavaa on ollutkaan raivata tiensä huipulle, eikä elämä silloinkaan ole silkkaa ruusuilla tanssimista. Kanarian lisäksi Anita Hirvonen viihtyi 1970-luvulla Ruotsissa ruotsinsuomalaisissa yhteisöissä, joten hän oletettavasti tiesi ja ymmärsi mistä lauloi laulaessaan De va kukku de (1982). Kyseisen hittikappaleen teemanahan on kysymys, jota rakennemuutoksen kourissa kamppaileva kansakunta oli joutunut pähkäilemään: muuttaako Ruotsiin vai ei. Ruotsissa Hirvonen oli saanut tutustua laulun hahmogallerian tosielämän esikuviin.

Anita Hirvosen ensimmäinen CBS-albumi Ovi sydämeen ilmestyi kesällä 1981. Älppärin suurin hitti oli Veikko Samulin säveltämä ja Raul Reimanin sanoittama balladi Et usko kuinka koskeekaan, mutta suomalaisten makuhermoja kutkuttivat myös esimerkiksi Rantaregee, Lavarääkki laulaja ja supisuomalainen tanssi-iskelmä Ovi sydämeen auki on. Ovi sydämeen -LP myi kultalevyyn oikeuttavat 25 000 äänitettä ja kultalukemiin ylsivät kaksi seuraavaakin albumia De va kukku de (1982) ja Ans kattoo ny (1983). De va kukku de -albumi komeili elokuussa 1982 peräti Suomen albumimyyntilistojen ykkösenä! Miettikää nyt: Suomen albumilistan ykkösiä vuonna 1982 olivat Paul Oxley's Unit, Hassisen Kone, Juice Leskinen Grand Slam, Eppu Normaali, ABC, Dire Straits, Simon & Garfunkel (kokoelma) – ja Anita Hirvonen! Vuonna 1983 Anita Hirvoselle myönnettiin kaikkien aikojen ensimmäinen Emma-patsas Vuoden naissolistina. Näinä vuosina hän pärjäsi mainiosti myös esimerkiksi Suosikki-lehden Grand Prix -vuosiäänestyksissä.

Vaikka Sydän rakastaa ja Et usko kuinka koskeekaan esittelevät Anitan tunnelmallisempaa puolta, hänen tämänkin aikakauden muistetuimmat esitykset edustavat rempseämpää ja tomerampaa linjaa. 1980-luvun alkuvuosilta parhaiten elämään ovat jääneet kansanomaiset rallit De va kukku de (1982), Ans kattoo ny (1983) ja Kesäkissa (1984). Iskelmän kultaisessa kirjassa Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo ovat luonnehtineet hänen 80-luvun artistiprofiiliansa seuraavasti:

"Hänen paluunsa 80-luvun alussa sijoittuu aikaan, jolloin lähiökapakoiden jukeboxit kaikuvat naisten äänenpainoin juuri sellaisia itsenäisiä ja 'emansipoituneita' lauluja, joita hän oli aina laulanut." (von Bagh & Hakasalo 1986, 410)

Etenkin päräyttävä De va kukku de on tehnyt suuren vaikutuksen ja osoittautunut oman lajityyppinsä klassikoksi. Laulun sanoitusta on analysoitu haltioituneesti esimerkiksi legendaarisessa suomalaisessa sosiologian tutkimuksessa Lähiöravintola (1985). Pekka Sulkunen, Pertti Alasuutari, Ritva Nätkin ja Merja Kinnunen ovat tarkastelleet muun muassa lähiökapakoiden levyautomaattien soitetuimpia kappaleita. Pekka Sulkunen on nostanut Chrisse Johanssonin sanoittaman De va kukku den tyylipuhtaaksi esimerkiksi ravintoloiden suosikki-iskelmästä. Sulkunen on tehnyt kiinnostavan havainnon tämänkaltaisten iskelmien kielestä ja ilmaisukeinoista:

"[K]ielelliset ainekset on otettu suoraan arkipuheesta, ja niille kelpaavat ilmaisumuodoksi mitä kuluneimmat arkiset puheenparret. Tässä suhteessa ne eroavat perinteisestä suomalaisesta iskelmärunoudesta, jolle taas on tyypillistä kuvitteellinen kerronnallisuus." (Sulkunen, Alasuutari, Nätkin, Kinnunen 1985, 107)

Arkisista ilmauksista koostuva kappale on Pekka Sulkusen mukaan kuin luotu kapakoiden ja lähiöelämän ympäristöön, koska sanoituksen on voinut kuvitella syntyneen suoraan oikeasta elämästä. Laulun hahmot ovat todellisen elämän antisankareita ja tekstissä käsitellään heidän tavanomaisia mietteitään. Sulkunen ruotii laulun sanoituksen rakennetta innostunein ilmaisuin:

"Nämä ovat yksinpuheluja vuoropuhelujen muodossa. Tai oikeastaan ne ovat niitä meille kaikille tuttuja ajatuksia, joita ajattelemme valmistautuessamme riitaan tai väittelyyn tai kun kertaamme sitä mielessämme: 'Sen minä kyllä hänelle sanon...' tai 'Näin minun oikeastaan olisi pitänyt sanoa...' Mutta nämä laulut voi kyllä tulkita myös toisinpäin. Esimerkiksi De va kukku de voi mieskuulijalle palauttaa mieleen elävän vaikutelman siitä, miten nöyryyttävä ja pikkumainen vaimon suhtautuminen johonkin suunnitelmaan on hänen mielestään saattanut olla." (Sulkunen, Alasuutari, Nätkin, Kinnunen 1985, 109–110)

Lopulta Sulkunen onnistuu selittämään harvinaisen tyhjentävästi, mihin esimerkiksi juuri De va kukku de -iskelmän suosio kansan syvien rivien keskuudessa perustui:

"Tämä uusrealismi on pullollaan stereotypioita, kaavamaisuuksia. Lauluntekijöiden tarkoituksena on suorastaan sanatarkasti kopioida sanoituksiinsa arkisia lähiöelämän tilanteita sellaisina kuin ne koetaan tavallisten lähiöeläjien ajatuksissa. Tässä nämä kansan suosimat sanoittajat ovat usein onnistuneet hämmästyttävän hyvin. Juuri tähän perustuu näiden laulujen menestys." (Sulkunen, Alasuutari, Nätkin, Kinnunen 1985, 110)

Yhteiskunnallinen ilmapiirikin on vangittu mukaan De va kukku de -levytykseen. Laulun aseistariisuva loppukaneetti kuuluu: "Ja kuule ny kundi mää en kylä lähre minnekään ku meil on niin hyvä tuo residenttikin." Samana vuonna, kun De va kukku de levytettiin, Mauno Koivisto äänestettiin valtavan kansansuosion – niin kutsutun Koivisto-ilmiön – siivittämänä tasavallan presidentiksi.

Reippaiden renkutusten vastapainoksi Anita Hirvonen levytti koskettavia omakohtaisia itsetilitysiskelmiä, joista osuvimpina esimerkkeinä mainittakoon Mummolleni (1981), Tarvitsin vuodet nuo (1982) tai Ystäviä kiittää paljosta saan (1982). Hänen levytysantologiansa sisältää myös suomenkielisiä käännösversioita maailman hittilistojen menestyksistä, kuten esimerkiksi Rantaregee (One more reggae for the road, 1981), Aamuseitsemään (9 to 5, 1981) ja Ihanaa elämää (Raising my family, 1982). Toki aivan oma hersyvä lajinsa Anita Hirvosen 1980-luvun älppäreillä ovat päättömät rallit, joista on muodostunut iskelmäpoikien camp-henkisten illanviettojen kulttiklassikoita: Mieletön fiilis (1981), Gigolo (1982), Musta veli (1982), Coco-loco (1983), Nikolai (1983), Moskiitto (1984), Metsäheikki svengaa (1984), Ählämä-suntraa (1985), Tuut tuut (1986)... Muutamien edellämainittujen laulujen lyyrikoita ei enää pidettäisi poliittisesti korrekteina.

1980-luvun alkupuoliskolla Anita Hirvonen oli Suomen suosituimpia iskelmälaulajattaria Paula Koivuniemen ja Tarja Ylitalon rinnalla. Mielenkiintoista onkin, että mainitusta kolmikosta kukin otti ensiaskeleensa musiikkiteollisuudessa jo 1960-luvun loppupuolella, mutta he nousivat huipulle vasta kokeneempina konkareina 1980-luvun koittaessa. Siinä missä Paula Koivuniemi ladylikemaisessa olemuksessaan edusti iskelmäkentän glamourimpaa ja unelmia myyvää osastoa, Tarja Ylitalo ja Anita Hirvonen vetosivat kansanomaisella ja konstailemattomalla tyylillään – ilkeämielisempi voisi haukkua heitä rahvaanomaisiksi. Anita Hirvosen suosio perustui onnistuneiden levytysten ohella hänen valloittavaan persoonaansa. Anita Hirvonen on lunastanut vilpittömyydellään ja sydämellisellä olemuksellaan asemansa iskelmännälkäisen kansan kestosuosikkina. Hän on ollut rehellisesti täysin oma itsensä. Keikoillaan Anita Hirvoseen voi iskeä spontaani riittaväisäsmäinen puheripuli, mitään spiikkejä ei käsikirjoiteta etukäteen. Kaikki tulee luontevasti suoraan sydämestä. Anitan kansansuosiota on usein selitetty luonnehdinnalla yleisö erottaa aidon epäaidosta. Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo ovat summanneet Iskelmän kultaisessa kirjassa:

"80-luvun puolella Anita on siis ollut suosiossa: hänen avoimuutensa, itsensä alttiiksipano on kompensoinut ne puutteet, jotka hänellä saattavat musiikillisesti olla suhteessa moitteettomasti laulaviin, mutta usein lohduttoman luonteettomiin kollegoihin." (von Bagh & Hakasalo 1986, 411)

"Musiikillisiin puutteisiin" en lähde ottamaan kantaa, mutta iskelmätulkitsijana Anita Hirvonen on totta vie erinomaisen uskottava. Koskettavimmissa kappaleissa kuuluu paljon elämää nähneen kypsyneen naisen ääni. Tulkinnoissa hän laittaa aitoutensa likoon. Esimerkiksi sellainen kappale kuin Et usko kuinka koskeekaan saattaisi kriittisemmän kuulijan korviin kuulostaa tahattoman koomiselta iskelmäparodialta ("en pettää aikonut, en ollenkaan / mutta silti niin on tässä käynyt vaan"), mutta Anita tulkitsee tämän tarinan syrjähypyn tunnustamisesta niin vakuuttavasti, että se lienee koskettanut aidosti monia iskelmänkuuntelijoita. Harvalta iskelmälaulajalta luonnistuisi yhtä teeskentelemättömästi ja luontevasti De va kukku den ja Ans kattoo ny kaltaiset juntti-iskelmät. Anita Hirvonen tarjoaa uskottavan äänen kansan syvien rivien arkisille tunnoille. Ei ihme, että Jori Sivonen mainitsi edellämainitussa Selvis-lehden haastattelussa (2005) pitävänsä Anitaa "yhtenä Suomen hienoimmista iskelmätulkitsijoista".

Ilpo Hakasalo kirjoitti helmikuussa 1996 Helsingin Sanomissa Anita Hirvosen 50-vuotissyntymäpäivähaastattelussa:

"Anita Hirvosen onkin vaikea pitää sisällään ja omana tietonaan kokemuksensa ja sen, mitä tuntee. Hänen ammatissaan ei tarvitsekaan. Iloisesti pulppuavaa esitystä seuraa numero, jonka tunnelataus saa laulajan puhkeamaan kyyneliin. Melkein kaikki ymmärtävät, että Anita ei vedä mitään roolia." (Helsingin Sanomat 7.2.1996)

Artisti itse kommentoi samaisessa haastattelussa aihetta:

"Ja onhan minua kannustettu: jos sinua moititaan siitä että olet lavallakin oma itsesi, ole ylpeä moisesta viastasi." (Helsingin Sanomat 7.2.1996)

1980-luvun jälkipuoliskon iskelmän kriisin vuodet hiljensivät Anita Hirvosen levytystahdin. Vuonna 1986 julkaistu Anna aikaa rakkaudelle jäi viimeiseksi albumiksi CBS:lle. Seuraava levy ilmestyi vasta neljä vuotta myöhemmin. CBS:n äänitearkiston omistava Sony Music Finland on julkaissut vuosituhannen vaihteessa kaikki Anitan CBS-älppärit CD-formaatissa. CBS-tuotantoa sisältävistä kokoelmajulkaisuista kattavin on vuonna 2006 ilmestynyt tuplakokoelma 40 unohtumatonta laulua.

Vuonna 1990 Anita Hirvonen levytti Polarvoxille Chrisse Johanssonin omalle CAJ-levymerkille albumin, joka sai ytimekkäästi nimekseen Anita Hirvonen. Seuraavana vuonna samaisesta levystä ilmestyi modifioitu painos nimeltään Täyskymppi, jossa oli uutena kappaleena Petri "Örde" Kaivannon kanssa esitetty hupaisa duetto Ça va bien, joka pyrki euroviisukarsintoihin. Vuonna 1991 purkitettiin Anitan ja hänen pitkäaikaisen orkesterinsa La Stradan omakustannealbumi 50-luvun sykkeessä.

Vuosikymmenen vaihduttua 1990-luvuksi kotimainen iskelmäkulttuuri kukoisti jälleen. Uusien tähtien, kuten Arja Korisevan, Anna Hanskin, Joel Hallikaisen ja Laura Voutilaisen levyt myivät satojatuhansia. Vuonna 1995 tangokuninkaaksi kruunattu Jari Sillanpää suorastaan tyhjensi pajatson. Vanhoista konkareista Katri Helena ylsi "Tähtitaivaallaan" sadantuhannen myyntilukuun ja Kirkan albumit takoivat myyntiennätyksiä. 1960-luvulla aloittaneista staroista esimerkiksi Markku Aro, Fredi ja Marion nousivat hiljaisempien vuosien jälkeen uusilla levytyksillään paikallisradioiden suosikeiksi. Myös Anita Hirvonen palasi parrasvaloihin. Tarkalleen hänen uusi nousunsa ajoittuu syksyyn 1993 ja sen sai aikaiseksi erityisesti kappale nimeltään Maitolavan prinsessa. Markku Anttilan säveltämään vauhdikkaaseen iskelmään Anita Hirvonen on itse kirjoittanut omaelämäkerrallisen sanoituksen.

Anita oli sanoittanut jo 1980-luvulla levyilleen muutamia lauluja, mutta Maitolavan prinsessa oli ensimmäinen todellinen täysosuma. Anita Hirvonen kirjoitti lauluun omaa elämäntarinaansa. Lapsuutensa hän vietti Äänekoskella Koivistonkylässä ja kylän maitolaituri oli tärkeä paikka, jossa nuori Anita haaveili iskelmätähteydestä ja toteutti muutenkin asioita, joita vanhakantainen isoäiti ei sallinut. Syksyllä 1993 Anita Hirvonen taustoitti Apu-lehden haastattelussa tuoretta hittikappalettaan, jota hän luonnehti "naivistiseksi omakuvaksi":

"Kaikki mun tärkeät tavarat oli piilotettu sinne maitolavan uumeniin. Taskupeili ja vähän pumadaa, huulipunaa. Ja kirja, johon olin kerännyt filmitähtien kuvia. Odotin kouluun menevää linja-autoa siellä maitolavalla. Mummo pakotti mut lähtemään kouluun hame päällä, mutta mulla oli Jamekset repussa, mä kietaisin ne jalkaan siellä maitolavalla. Sitten pistin vähän pumadaa ja ehkä ripsiväriä, Arcansiliä. Sitten mä treenasin iskelmiä siinä odotellessani. Maitotonkkaan on nimittäin hirvittävän hyvä laulaa, se kaikuu hienosti. Ja mä unelmoin. Mä unelmoin, että kun mä tuun vähän isommaksi, niin mä häivyn tästä ja rupean iskelmälaulajaksi. Vaikka mummosta kovasti tykkäsinkin." (Apu 36/1993)

Lapsuuden suosikki-iskelmiä olivat laulussa mainitut Tiikerihai ja Muistatko Monrepos'n. Anita Hirvosen kohdalla unelmista tuli totta. Mutta niin kuin hän Maitolavan prinsessan toisessa säkeistössä laulaa, lapsuuden maitolava edustaa tietynlaista viatonta mielikuvaa, johon voi edelleen haaveissaan ja unelmissaan palata silloin kun elämä potkii päähän.

"Maitolavan prinsessa oli teinitytön unelma, ja se on toteutunut ihan kokonaan, paitsi että mä en ole vieläkään käynyt Monrepos'ssa. Annikki Tähti lauloi, että 'muistan puiston kaunehimman, ihanimman Monrepos'n'. Mun unelmissani se oli äärettömän ihana paikka. Ehkä on parempikin odottaa, että ne saavat sen vähän säällisempään kuntoon, ettei unelma pääse särkymään." (Apu 36/1993)

Näin veisteli Anita Hirvonen muutama vuosi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.

Maitolavan prinsessasta tuli Anita Hirvosen ensimmäinen merkittävä hitti miltei kymmeneen vuoteen. Parhaimmillaan se oli radiokanavien viidenneksi soitetuin kappale. Ahkeran radiosoiton ansiosta laulu noteerattiin Rumban 50 hittiä -listalla, missä se sijoittui parhaimmillaan sijalle 15 (viikot 40–41/1993).

Maitolavan prinsessasta on muodostunut eräänlainen Anita Hirvosen tunnussävelmä. Tällaisia tavaramerkin omaisia virstanpylväitä hänen uralleen on siunaantunut useampia (kuten esimerkiksi myös Sydän rakastaa tai De va kukku de). Eräänlainen hersyvä osoitus Maitolavan prinsessan asemasta koettiin alkuvuodesta 2007, kun MTV3-kanavalla alkoi Idols-kykyjenmetsästysohjelman kolmas tuotantokausi. Suositun ohjelman hypeä pyrittiin lisäämään erikoisohjelmassa Idols Extra, jota juonsi vielä tuossa vaiheessa suurelle yleisölle tuntematon Janne Kataja. Janne Kataja ja Anita Hirvonen ovat molemmat asettuneet asumaan Riihimäelle, ja riksulaiset julkkikset pitävät yhtä. Janne Katajan mielestä olisi ollut hulvattoman hauska ajatus, jos Idolsin koelaulajista joku olisi vetänyt televisiolähetyksessä Anita Hirvosta. Kuinka ollakaan, Tampereen koelaulutilaisuudessa löytyi nuori nainen, joka otti haasteen vastaan, ja hän lauloi ulkomuistista juuri Maitolavan prinsessan kertosäkeistön.

Vuonna 1993 Anita Hirvonen solmi levytyssopimuksen Sonet Suomi -levy-yhtiön kanssa. Sonet kuului tuolloin osaksi kansainvälistä PolyGram-levyjättiä. Myöhemmin 1990-luvulla Universal Music Group osti PolyGramin, joten Anita Hirvosen levytykset Sonetille ovat nykyään Universalin omistuksissa. Sonetilla Anita Hirvonen sai tuottajakseen Riku Mattilan, joka toimi tuohon aikaan levy-yhtiön tuotantopäällikkönä. Arvostettu levytuottaja Mattila oli palkittu useampaan otteeseen Emma-patsaalla. Mattila oli tuohon mennessä meritoitunut lähinnä suomirockin parissa. Hän oli tuottanut muun muassa Kauko Röyhkän, Kolmannen Naisen, 22 Pistepirkon, Sielun Veljien, Juliet Jonesin Sydämen ja Mamban albumeja ja lisäksi hän oli musisoinut esimerkiksi yhtyeissä Kauko Röyhkä & Narttu, Problems? ja Ismo Alanko Säätiö. Yhteistyö Anita Hirvosen kanssa merkitsi Riku Mattilan ensimmäistä iskelmäprojektia.

Riku Mattilan tuottama Anita Hirvosen yhdestoista albumi Maitolavan prinsessa valmistui syksyksi 1993. Aikansa iskelmälevyksi se on tuotettu ilahduttavalla pieteetillä. Esimerkiksi albumin levytyksissä musisoi poikkeuksellisen laaja kokoonpano – ja kaikki muusikot ovat alansa huippuja – eikä säestyksissä ole käytetty lainkaan koneita. Laulujen säestyskokoonpanoon kuuluvat esimerkiksi kuusi puhallinsoittajaa ja jousikvartetti. Levytysten sovituksista vastasivat tuottaja Riku Mattilan lisäksi muun muassa Bruno Korpela, pitkän linjan tanssimuusikko Taisto Lunkka ja Anita Hirvosen silloinen puoliso Pasi Rissanen, joka paukutteli lyömäsoittimia La Strada -orkesterissa.

Aikalaishaastatteluissa Anita Hirvonen muisti useaan otteeseen mainita, että Pasi Rissanen kovasti patisti häntä panostamaan laulajanuraansa vaisumpien vuosien jälkeen. Vaikka kuinka haluaisi välttää kirjoittamasta tähän kohtaan kliseemäistä sanontaa "jokaisen menestyvän naisen takana on mies", Rissasta lienee aidosti kiittäminen siitä, että Anita Hirvonen koki jälleen 1990-luvulla uuden nousun huipulle.

Maitolavan prinsessa -albumilla ääneen pääsevät Anitan molemmat puolet: levyllä on sekä hilpeitä viihdeiskelmiä että koskettavia balladeja. Tunnelmat vaihtelevat riipaisevista tarinoista rempseisiin ralleihin ja tanssilavoille räätälöityihin iskelmiin. Älppärille on selvästi pyritty valikoimaan lauluja, jotka sopivat luontevasti esittäjälleen. Toki Anita Hirvonen muovaa särmikkäillä tulkinnoillaan melkein laulusta kuin laulusta itsensä näköisen. Niinhän hän on itse Maitolavan prinsessan sanoituksessa tiivistänyt: "On äänessäni särmää, mut sillä kyllä pärjää."

Albumin ensimmäinen maistiainen oli CD-single, joka sisälsi kappaleet Maitolavan prinsessa ja Käy pöytään vaan. Käy pöytään vaan on albumin ainoa käännöskappale: se on uusi versio Tom Jonesin klassikkohitistä Help yourself, joka itse asiassa on alun perin italialainen sävelmä Gli occhi miei. Laulun ensiesitys kuultiin San Remon musiikkifestivaaleilla vuonna 1968. Tapani Kansa oli levyttänyt laulun suomeksi vuonna 1970 Jussi Raittisen persoonallisella tekstillä Siitä vaan. Anita Hirvosen veikeä Käy pöytään vaan -versiointi on toimivampi. Leikkisän sanoituksen kynäilleen salanimen Osvald taakse kätkeytyy ilmeisesti Riku Mattilan silloinen elämänkumppani Liisa Akimof.

Yle Areenassa katsottavissa Anita Hirvosen esiintyminen Kansanhuvit-ohjelmassa lokakuussa 1993. Hän esitti uuden singlensä kappaleet Maitolavan prinsessa ja Käy pöytään vaan.

1990-luvun menestyneimmät iskelmälauluntekijät olivat Kassu Halonen, Kisu Jernström ja Vexi Salmi. Kolmikko kirjoitti lauluja lähinnä oman Flamingo-levy-yhtiönsä artisteille, mutta onneksi muidenkin äänitefirmojen esiintyjät pääsivät silloin tällöin apajille. Maitolavan prinsessa -albumi sisältää kaksi superkolmikon kynäilemää kappaletta. Kakkosraita Rakkauden ruusu on erinomaisen mukaansatempaava iskelmä, joka lukeutuu ehdottomasti albumin parhaimmistoon. Floristiikkaa sivuaa toinenkin reipas Halonen-Jernström-Salmi -iskelmä Poimi minut nyt. Taisto Lunkan laatimat sovitukset ovat muhkeita ja niissä hyödynnetään hienosti puhaltimia.

Anita Hirvosen pitkäaikainen hovisanoittaja Chrisse Johansson on kirjoittanut älppärille kolme sanoitusta. Jussi Rasinkankaan säveltämä kaunis Auta alkuun kyyneleet on albumin paras slovari, joka jatkaa hienosti Anitan koskettavampien levytysten linjaa. Kappaleen sanoitus on rakennettu hieman samanlaisella menetelmällä kuin tuon aikakauden suosittu suuriskelmä Anna mulle tähtitaivas, joka on kuin iskelmäsanoituksen muotoon kirjoitettu rukous. Auta alkuun kyyneleet -laulussa "rajan taa pyyntö saa" ja pyydetään voimaa selviämään yksinäisyydessä. Sanoituksen voi tietenkin tulkita monella tavalla ja sen voi ajatella nojautuvan samanlaiseen tematiikkaan kuin toinen aikansa menestyshitti Surun pyyhit silmistäni, jossa kommunikoidaan poislähteneen kanssa. Iskelmälaulajien työtä on usein kutsuttu viestien välittämiseksi ja juuri Auta alkuun kyyneleiden kaltaiset iskelmät lienevät sellaisia, jotka lohduttavat kuuntelijoita vaikeissa elämäntilanteissa. Sanoittaja on kielellistänyt tuntemuksen ja tulkitsijana Anita Hirvonen välittää sen kuulijalle. Tällaisilla lauluilla on saattanut olla julkaisuhetkellään myös sosiaalinen tilaus: syksyllä 1993 lama oli Suomessa syvimmillään ja tasavalta oli tulvillaan traagisia ihmiskohtaloita.

Jukka Vuolle on kirjoittanut albumille lystikkään kappaleen Kelpaako seura, jota tuskin on tarkoitettu kovinkaan vakavasti otettavaksi, mutta kujeilevan Anitan eläytyminen höpsöön sanoitukseen on varsin viihdyttävää kuultavaa: "sormuksia? ei / naimisissa? ei / sattumako onko vai ei?". Hullut haaveet (säv. Rasinkangas) ja Vielä ja vielä (säv. Vuolle) ovat konstailemattomia foxtroteja, jotka ovat varmasti ajaneet asiansa Anitan tanssilavakeikoilla. Veikko Juntusen ja Chrisse Johanssonin kaihoisa valssi Suru jäi sydämeen on aiheeltaan syvällisempi kaipauksesta ja rakkaan poismenosta kertova kappale, joka ammentaa samasta lähteestä kuin Auta alkuun kyyneleet, mutta lopputulos ei yllä yhtä vaikuttavaksi.

Hannu Takalan säveltämä ja yhdessä Bruno Korpelan kanssa sovittama Ei kun ei on albumin rempsein laulu. Hieman halpahintaisten syntetisaattorisoundien höystämä kappale tuo väistämättä mieleen muistumia Anitan "kukku"/"ans kattoo ny" -tuotannosta – assosiaatiota vahvistaa laulun säe "jos et jäis siihen kukkumaan", jossa painotetaan korostetusti tuota viimeistä sanaa. Kuten kirjoituksessa aikaisemmin mainittiin, sosiologit ovat luonnehtineet Chrisse Johanssonin Anita Hirvoselle sanoittamien laulujen sopivan täydellisesti lähiökuppiloiden ympäristöön. Ei kun ei tekee sen suorastaan alleviivaavasti: laulun tapahtumapaikkana on savuinen ravintola. Chrisse Johansson on aikamoisilla kielikukkasilla kuvaillut, miten valomerkin aikaan yritetään päästä eroon korulauseita latelevasta maanvaivasta:

"Annettu valomerkki
laseja tyhjiksi juodaan
vieressä sama erkki
katseita toisiimme luodaan
Hei, kiitti et pääse saatille
näytät pikkasen liian naatille
voisitko vähän tilaa antaa
ettei tarttis ihan kantaa."
(sanat: Chrisse Johansson)

Ei kun ei on kuin kunnianosoitus Anita Hirvosen 1980-luvun tomerille ralleille. Huomionarvoista on, että Chrisse Johansson on sanoituksissaan ottanut huomioon artistin kompleksisen suhteen alkoholiin. Ei kun ei -sanoituksessa Anitan laulama minähahmo nauttii raakaa kolaa. 12 vuotta aikaisemmin Rantaregeessä Anita lauloi "kokiksen maistuvan". Moni muu solisti olisi oletettavasti saanut laulaakseen jostain alkoholipitoisesta drinkistä.

Albumin päätösraitana kuullaan Kristiina Ronimuksen säveltämä ja sovittama ja Aappo I. Piipon sanoittama Taas täällä oon. Muistan pitäneeni nuorempana tätä rauhallista laulua suorastaan tylsänä, mutta vanhemmiten opin kuuntelemaan sanoja ja oivalsin kappaleessa olevan enemmän ideaa kuin keskivertoiskelmässä. Kappaleen kertojahahmo käy pitkästä aikaa kotiseudullaan, mikä palauttaa mieleen nuoruuden muistot ja tuntemukset. Kuinka idealistisena lähti suureen maailmaan seuraamaan unelmiaan, mutta elämä on opettanut. Ja kuitenkaan lapsuuden kotiseutu ei enää edusta samaa kuin ennen. Laulun ensimmäisen säkeistön sanoituksessa Aappo I. Piippo maalailee kuvaa ympäristöstä:

"Kauppa, kioski ja kaksi kahvilaa
linja-autoon pari kolme lähtijää
liike halpaa nauhuria mainostaa
sen jos vain käteisellä ostaa ymmärtää."
(sanat: Aappo I. Piippo)

Kieltämättä näitä sanoja kuunnellessa syntyy selkeä mielikuva ja näkymä suomalaisen maalaiskunnan kirkonkylästä 1990-luvulla.

Maitolavan prinsessa -albumi julkaistiin syyskuussa 1993. Se on viimeinen Anita Hirvosen pitkäsoitto, josta julkaistiin LP-painos. CD-levy oli muuttunut väistämättä äänitteiden hallitsevaksi formaatiksi. Albumin miksauksesta vastasi tuottaja Riku Mattilan lisäksi T. T. Oksala, jonka kädenjälki on kuulunut lukuisissa kotimaisissa rockääniteissä. Älppäriltä lohkaistiin vielä ilmestymisen jälkeen kaksi singleä: Rakkauden ruusu / Auta alkuun kyyneleet ja Vielä ja vielä / Poimi minut nyt.

Vaikka Maitolavan prinsessa oli syksyn 1993 merkittävimpiä iskelmähittejä, sen menestys ei heijastunut albumin myyntimenekkiin. Levy ei nimittäin saanut minkäänlaista virallista listamerkintää albumilistalla – mikä on harmillista, sillä Maitolavan prinsessa -albumi on oikein mainio iskelmälevy, kerrassaan hyvä. Kokonaisuus on ehdottomasti Anita Hirvosen levytysuran onnistuneimpia ja se vetää vertoja hänen 1980-luvun klassikkoalbumeilleen Ovi sydämeen ja De va kukku de. Maitolavan prinsessa -albumilla ei ole ensimmäistäkään tarpeetonta täyteraitaa vaan kaikki kappaleet ovat vähintään mainioita ja sopivat esittäjälleen saumattomasti.

Vaikka albumi ei ollutkaan mikään häikäisevä myyntimenestys, Anita Hirvosen suosio kasvoi uusiin mittoihin. Keikkakalenteri täyttyi ääriään myöten. 1990-luvun alkuvuosina Anita Hirvonen oli talvisin lomaillut pitkät ajat Floridassa mutta talvikaudella 1993–94 keikkakysyntä oli niin valtaisaa, ettei moiseen sapattiin ollut mahdollisuutta. "Tässä on huilattu aika monta vuotta, nyt on aika tehdä työtä", Anita linjasi Apu-lehden (36/1993) haastattelussa. Anita keikkaili peräti yhdeksänhenkisen La Strada -orkesterin kanssa. Markkinamiesten mielestä noin laaja säestyskokoonpano oli sulaa hulluutta, sillä suppeammalla bändillä solistille itselleen jäisi runsaasti suurempi siivu esiintymispalkkiosta. Anita Hirvonen halusi kuitenkin tarjota yleisölleen silkkaa laatua.

"Nyt minulla on iso orkesteri ja minulle itselleni jää käteen paljon vähemmän, mitä voisi jäädä. Mutta ensimmäistä kertaa koko pitkän urani aikana saan tehdä tätä kutsumustyötäni niin, että pystyn vilpittömästi nauttimaan siitä." (Apu 34/1994)

1990-luvun suosiokautensa aikana Anita Hirvonen havaitsi, että häneen suhtaudutaan arvostavammin kuin aikaisemmin. 1960-luvulla aloittaneet pitkän linjan iskelmäkonkarit alkoivat herättää kunnioitusta uudella tavalla, mihin osaltaan vaikutti iskelmäkulttuurin ja viihdemusiikin profiilin nousu. Etenkin Anitan kohdalla kontrasti oli melkoinen verrattuna 1960-lukuun, jolloin häneen ei aina suhtauduttu asiallisesti kohujulkkiksen leiman vuoksi.

"Minut otetaan nyt vakavasti. Saan esiintyä tilaisuuksissa ja paikoissa, joihin kelpuutetaan vain todellisia ammattilaisia. Se tuntuu mielettömän hyvältä. Yleisön joukossa on aina paljon niitä, jotka ovat nähneet myös huonot aikani. Ehkä heidän on helppo tuntea minua kohtaan empatiaa, kun tietävät, miten paljon olen joutunut kokemaan päästäkseni tähän pisteeseen." (Apu 34/1994)

Muutoinkin 1990-luvulla erinäisissä arvioissa ja lehtiartikkeleissa ihasteltiin elämänkokemuksen muovanneen Anitan paremmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Anita Hirvosen täyttäessä 50 vuotta 7. helmikuuta 1996 Ilpo Hakasalo kirjoitti Helsingin Sanomiin, kuinka Anitan kohdalla persoonallisuus on kypsynyt parhaaseen vetoon. 50-vuotissyntymäpäiviään juhlistaakseen Anita Hirvonen järjesti uransa ensimmäisen konserttisalikiertueen. Niin ikään juhlavuoden kunniaksi Mervi Pohjanheimo ohjasi ja tuotti Anitan elämästä 50-minuuttisen dokumentin, joka palkittiin Venla-tunnustuksella ja kirvoitti kiitoksia jopa aina niin kriittiseltä Jukka Kajavalta:

"Ruudusta löytyi avoin, elämää nähnyt, vaikeuksia kokenut ja voittanut artisti, joka oli täysillä ihminen. Hänen muistonsa lapsuudesta, uran alusta, mutkista, alkoholismista ja siitä pääsystä kertoivat komeaa suomalaista selviytymistarinaa. Ja itse muistelija oli niin charmikas kuin olla voi, ei mitenkään tekemällä tehden vaan kuin purosta pulputen, kirkkaasti ja hyvänmakuisesti." (Helsingin Sanomat 25.6.1996)

"Tahdoin päästä levylle ja telkkariin", laulaa Anita hitissään Lavarääkki laulaja (1981). 1990-luvulla molemmat toteutuivat. Anita Hirvosen julkisuus ei rajoittunut pelkästään iskelmälaulajan rooliin, sillä hänestä tuli televisiotähti, joka emännöi MTV3:n musiikkiviihdeohjelmia. Ensimmäinen ohjelma oli Ei itketä lauantaina, joka pyöri Maikkarilla syksystä 1993 kevääseen 1995 lauantai-illan parhaassa katseluajassa. Anita Hirvonen juonsi lähetyksiä Petri Kaivannon kanssa. Juontajaparia – kiharapilvi ja kukkakeppi – parodioitiin Uuden Iloisen Teatterin revyyssä. Anita Hirvosen juontopesti poiki kunniakirjan kotimaisten televisioviihdeohjelmien Venla-kilpailussa vuonna 1994. Raadin perustelut olivat ymmärrettävät: "Toimii juontajana poikkeuksellisen luontevasti ja ilmentää läsnäoloa." Ei itketä lauantaina -televisioshow toimi innostuksena Anitan seuraavalle albumiprojektille. Vuonna 1994 ilmestyi ohjelman mukaan nimetty levy, jossa Anita tulkitsi 60- ja 70-luvun ikivihreitä tasokkaina versioina. Tuottajana oli edellisen älppärin tavoin Riku Mattila ja levy-yhtiönä Sonet Suomi. Anita Hirvonen oli muutaman vuoden ajan Maikkarin vakiokasvo, sillä myöhemmin hän juonsi viikonlopun viihdeohjelmat Maitolaituri soi (keväällä 1996) ja Hecumania (syksyllä 1996) yhdessä Pertti Salovaaran kanssa.

Ei itketä lauantaina -levyn jälkeen Anita Hirvosen levytystahti hiljeni jälleen. Anitan Sonet-levytykset omistava Universal Music Finland on julkaissut Anitalta pari kokoelmajulkaisua, jotka ovat käytännössä Maitolavan prinsessa- ja Ei itketä lauantaina -albumien yhteispainoksia. Ensimmäinen tällainen kokoelma ilmestyi vuonna 1996 ja toinen vuonna 2000 nimellä Klassikot. Miltei vastaavanlainen kokoelma tuotiin markkinoille vuonna 2003 Suomi huiput -sarjassa. Suomi huiput oli EMI:n, BMG:n ja Universalin yhteinen vastaisku Warnerin legendaariselle 20 suosikkia -sarjalle. Suomi huiput -kokoelmatkin sisälsivät 20 kappaletta. Anita Hirvonen levytti Sonetille yhteensä 21 levytystä, joten yksi raita jouduttiin jättämään kokoelmalta pois. Sen kohtalon koki Ei itketä lauantaina -albumin päätöskipale Olet aina mielessäin. Näiden kokoelmalevyjen ansiosta mainion Maitolavan prinsessa -albumin kaikki kappaleet olivat uudelleen saatavilla.

Seuraava paluu valokeiloihin koitti vuosina 2003–04. Sen sai oikeastaan aikaiseksi tamperelainen rap-artisti Spesialisti. Hän levytti vuonna 2003 Timsin kanssa Poko Recordsille kappaleen Älä tule myöhään kotiin, jossa sämplättiin Anitan vanhaa levytystä Älä tule myöhään. Anita Hirvonen äänitti alun perin kyseisen Jukka Kuoppamäen kirjoittaman kappaleen vuonna 1977 Satsangalle, mutta sitä ei sisällytetty hänen samana vuonna ilmestyneelle Villitsee mun -albumilleen. Aikaisemmin olemattomalle huomiolle jäänyt laulu sai kokonaan uuden elämän. Huomionosoituksesta inspiroituneena Anita Hirvonen levytti kappaleesta päivitetyn version ja siitä tuli hänen vuonna 2004 ilmestyneen albumin otsikkokappale. Levy-yhtiönä oli iskelmämyönteinen MTG – Musiikkituottajat Group. Älä tule myöhään -albumin toinen kohokohta on Anitan itsensä sanoittama hyväntuulinen XL-nainen, joka on kunnianosoitus suomalaisnaisten uhkeille muodoille.

Häpeilemätön, humoristinen ja sopivan itseironinen XL-nainen (live-esitys YouTubessa) oikeastaan tiivistää olennaisen: Anita Hirvonen on koko uransa ajan ollut ihailtavan vilpitön väriläiskä kotimaisen iskelmämusiikin kentällä.

Lähteet

Kirjallisuus ja opinnäytteet:

Aaltonen Harry (1966) Iskelmäkatsaus. Teoksessa Mitä, missä, milloin 1967. Otava, Helsinki.

Aho Marko (2003) Hymylehti ja uusi sensaatiojournalismi – eli kuinka unohdettu kansa löysi seksin. Teoksessa Peltonen Matti, Kurkela Vesa, Heinonen Visa (toim.) Arkinen kumous – Suomalaisen 60-luvun toinen kuva. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Alasuutari Pertti, Kinnunen Merja, Nätkin Ritva, Sulkunen Pekka (1985) Lähiöravintola. Otava, Helsinki.

Bagh Peter von, Hakasalo Ilpo (1986) Iskelmän kultainen kirja. Otava, Helsinki.

Järvensivu Jukka (1987) Hymy-lehti suomalaisen yhteiskunnan moraaliongelman tulkkina ja heijastajana. Sosiaalietiikan pro gradu -tutkielma, Helsinki.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Rautiainen Tarja (2001) Pop, protesti ja laulu – Korkean ja matalan murroksia 1960-luvun suomalaisessa populaarimusiikissa. Tampere University Press, Tampere.

Saarenmaa Laura (2010) Intiimin äänet – Julkisuuskulttuurin muutos suomalaisissa ajanvietelehdissä 1961–1975. Tampere University Press, Tampere.

Toivelauluja 77 (1968). Musiikki Fazer, Helsinki.

Journalistinen aineisto:

Apu 36/1993: Ilkka Ranta-aho, Rumaksi haukkuminen vei Anita Hirvosen itsetunnon, mutta... "Kyllä unelmista voi tulla totta".

Apu 34/1994: Hellevi Pouta, Elämästään ylpeä.

Helsingin Sanomat 15.7.1989: 60-luvun seksipommi.

Helsingin Sanomat 7.2.1996: Ilpo Hakasalo, Persoonallisuus kypsyi parhaaseen vetoon.

Helsingin Sanomat 25.6.1996: Jukka Kajava, Kanavalla: Hirvoskassa on juhannusta.

Selvis 02/2005: Juha Kaarsalo, Joria duurissa ja mollissa – Sävellystyö lähentelee parhaimmillaan hurmostilaa. (Verkkolinkki)

Selvis – Musiikintekijöiden lehti 3/2014: Tommi E Virtanen, Hullu vai renessanssinero?. (Verkkolinkki)

Televisiolähetykset:

Sydän rakastaa. Ensiesitys: 22.6.1996, MTV3.

Anita Hirvosen CD-julkaisujen kansitekstit:

Rantala Juha. Anita Hirvonen: Sydän rakastaa – Kootut levytykset 1976–1980 (Rocket Records, 2014).

Salmi Vexi. Anita Hirvonen: 20 suosikkia – Itke vaan jos helpottaa (Fazer Records, 1997).

(ei merkittyä kirjoittajaa) Anita Hirvonen: Klassikot (Universal Music Finland, 2000).

Verkkolähteet:

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt, Suomen albumilistat, Suomen vanhat singlelistat ja Rumban 50 hittiä -listat 1992–2007 ja Populaarimusiikin museon pomus.net -sivuston Listatietokannasta.