Tänään illalla valitaan Yleisradion 53. edustaja Eurovision laulukilpailuihin. Edellisen kerran Suomen viisuillessa Israelissa – 40 vuotta sitten! – edustussävelmässämme katsottiin sineen taivaan. Olisiko tällä kertaa euroviisussamme aika katsoa muualle. Vai lähettääkö Suomi Tel Aviviin Supermiehen?
Darude on oivaltava valinta kansainväliseen edustustehtävään. Onhan hän säveltänyt todennäköisesti kaikkien aikojen kansainvälisesti tunnetuimman suomalaisen sävellyksen. Sandstormista tulee toki tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta, joten sen suosiolla tuskin enää ratsastetaan euroviisuäänestyksessä, vaikka kappale toimii edelleen jonkinasteisena somemeeminä. Jos Daruden "kävelevä meemiys" ei takaakaan pistevyöryä, ei siitä ainakaan mitään haittaakaan ole. Monet yhdistävät Daruden ainoastaan 20 vuoden takaiseen megahittiin, minkä vuoksi kansalaiskeskusteluissa hänet on tuomittu menneisyyden tähdeksi ja yhden hitin ihmeeksi. Darude on kuitenkin kaikki nämä vuodet julkaissut säännöllisen epäsäännöllisesti uutta musiikkia ja nauttii edelleen suurta arvostusta trance- ja housepiireissä ympäri maailmaa. Daruden viimeisin albumi Moments (2015) saavutti ylistäviä kehuja alan piireissä, vaikka sitä ei Suomessa laajalti noteerattukaan. Tänä vuonna Suomen viisuedustajalla on vankkaa kokemusta kansainvälisistä estradeista. Darude on vetänyt DJ-keikkaa eri mantereilla.
Ensimmäistä kertaa Suomen viisuesityksen "päätähtenä" on DJ, vaikka esityksessä suurimman huomion vieneekin edustavan näköinen solisti Sebastian Rejman, joka on suomalaiseksi poikkeuksellisen onnistunut soluyhdistelmä. DJ-painotteisia esityksiä on kilpaillut Eurovision laulukilpailuissa viime vuosina aikaisemminkin. Vuonna 2017 Norjaa edusti musiikkituottaja JOWST kappaleellaan Grab the moment. Laulu on niin leimallisesti JOWSTin luoma tuotos, ettei sen solistiksi päätynyttä Alexander Walmannia mainittu esittäjätiedoissa lainkaan. Viime vuonna Puolan viisukappaleen Light me up esitti kokoonpano Gromee feat. Lukas Meijer, jossa niin ikään päätähdeksi oli nostettu maineikas puolalainen DJ Gromee. Puola ei viime vuonna onnistunut pääsemään Euroviisujen finaaliin, minkä vuoksi eräät suomalaiset euroviisuharrastajat povasivat heikkoa menestystä Darudelle ja Sebastianille ennen kuin nuottiakaan kaksikon UMK-ehdokassävelmistä oli kuultu. Tällainen spekulointi lienee kuitenkin täysin tarpeetonta. Puolan viimevuotinen vaatimaton menestys johtui todennäköisesti siitä, että esitys oli kaikin puolin ponneton ja vaisu, eikä se indikoi millään tavalla DJ-vetoisen musiikin tai performanssin mahdollisuuksia menestyä Euroviisuissa. Sitä paitsi Norjan JOWST sijoittui kaksi vuotta sitten kunniakkaasti kymmenenneksi.
Eurovision laulukilpailujen säännöt ovat tulkittavissa siten, että kilpailuesityksissä on oltava jonkinlainen vokaalinen osuus, joten Euroviisuissa ei saisi kilpailla instrumentaalikappaleella. Daruden kolme UMK-tyrkkyä ovat kirvoittaneet kansalaiskeskusteluissa jonkin verran kritiikkiä siitä, että ne ovat melkoisen tavallisia perinteisellä kaavalla rakennettuja pop-kappaleita ilman Daruden tuotannolle ominaista nerokasta kikkailua ja skrätsäämistä. Euroviisujen historiassa on muutamia esityksiä, joissa lauluosuudet ovat olleet poikkeuksellisen vähäisiä. Tunnetuin esimerkki on tietenkin vuoden 1995 voittaja, Norjaa edustaneen Secret Gardenin Nocturne, joka ilmeisesti oli alun perin tarkoitettu instrumentaalisävellykseksi, mutta Euroviisuja varten esityksen alkuun ja loppuun lisättiin lyhyt lauluosuus. Vuonna 2008 Bulgariaa edusti viisuksi hämmästyttävän moderni DJ-vetoinen DJ, take me away ja vuonna 2009 Sloveniaa erikoinen jousikvartetin tähdittämä Love symphony. Euroviisukappaleissa on silloin tällöin uskallettu ottaa riskejä, eikä niitä ole tungettu perinteisiin viisumuotteihin. Sen vuoksi Daruden UMK-kappaleet – jotka kieltämättä ovat enemmän tai vähemmän keskitason kolmen tähden peruskauraa – saattoivat aiheuttaa innokkaisiin ennakko-odotuksiin nähden pettymyksiä.
Joka tapauksessa kaikkein kriittisimmät äänenpainot Daruden kilpailukappaleita kohtaan lienevät liian suurten odotusten seurauksena syntyneitä pettyneitä primitiivireaktioita. Jos yksikään kolmesta UMK-ehdokkaasta ei olekaan tajunnanräjäyttävä, on Eurovision laulukilpailuissa kuultu viime vuosina huomattavasti heikompia ja mielikuvituksettomampia tekeleitä.
Arvioin seuraavaksi lyhyesti Daruden ja Sebastian Rejmanin tämäniltaiset UMK-ehdokkaat. Luonnehdinnat perustuvat luonnollisesti vain levytettyihin studioversioihin ja musiikkivideoihin. Illan esitykset voivat muuttaa näkemykset täysin. Esimerkiksi viime vuonna Saara Aalto -UMK:ssa pidin etukäteen Dominoa täysin turhakkeena, jonka menestymismahdollisuudet vaikuttivat olemattomilta. Mutta Dominoon olikin laadittu illan selkein ja onnistunein esitys, jossa oli edes jonkinlaista ideaa ja koherenssia. Saaran tulkinnastakin huokui, että hän selvästi nautti Dominon esittämisestä eniten. Toisaalta ei kannattaisi liikaa fakkiutua tämäniltaisiin UMK-esityksiin. Lupailtiinhan viime vuonnakin, että Saara Aallon esitykset tultaisiin näkemään UMK-lavalla täsmälleen samanlaisina kuin ne nähtäisiin Euroviisuissa. Monstersin sekava ja sotkuinen UMK-performanssi herätti kuitenkin niin runsaasti kritiikkiä, että esitys päätettiin suunnitella kokonaan uusiksi. Tärkeintä olisikin valita paras mahdollinen edustuskappale Euroviisuihin. Esitystä ehtii vielä modifioida.
Release me
Säv. & san. Ville Virtanen, Jaakko Manninen, Brandyn Burnett
Viime vuonna kritiikkiä herätti Monstersin julkaiseminen ensimmäisenä. Arvostelijoiden mielestä laulujen julkaisujärjestyksellä pönkitettiin ja varmistettiin Monstersin ennakkosuosikin asema. Tänä vuonna tehtiinkin sitten päinvastoin. Menestyspotentiaaliltaan vähäisin kuultiin ensimmäisenä. Release me osoittaa, että DJ-musiikki ei ole pelkkää yletöntä bailausmusiikkia, vaan sen tahdissa voi laulaa vaikkapa ihmissuhteen päättymisestä. Biisin tuotanto ja soundimaailma ovat ammattimaiset, mutta kokonaisuus on kahteen muuhun kappaleeseen verrattuna hivenen aneeminen. Plagiointikohut ovat ihan yhtä tyhjän kanssa. Tämä Release me on yhtä vähän velkaa Agnesin samannimiselle kappaleelle kuin esimerkiksi Engelbert Humperdinckin tutuksi tekemälle Release me -klassikolle (1967). Näitä perusteettomia plagiointikohuja liitetään niin kansainvälisiin Euroviisuihin kuin Suomen karsintoihin miltei vuosittain. Vai muistaako joku mukamas vielä, että kymmenen vuotta sitten Waldo's Peoplen Lose controlia väitettiin plagiaatiksi ja useammat ihan varteenotettavat tahot ihan tosissaan vaativat, että laulu kuuluisi diskata...
Superman
Säv. & san. Ville Virtanen, Chris Hope, Thom Bridges
Iloinen jumputus. Hauskin kolmesta musiikkivideosta, minkä näkisi mielellään Suomen Euroviisujen esikatseluvideona. Kiva bailubiisi, mutta silti on ikävä kyllä todettava, että jää vähän tasapaksuksi tamppaukseksi. Tarttuvahkosta kertosäkeistöstä huolimatta biisistä puuttuvat kunnolliset nousut ja huipennukset, ja se kaipaisi ytimekkäämpää draaman kaarta. Mutta ei paha. Bongatkaa loppupuolelta taustasäestyksestä lyhyt Sandstorm-sämpläys.
Look away
Säv. & san. Sebastian Rejman & Ville Virtanen
Kuulosti ensimmäisellä kuuntelukerralta potentiaalisimmalta hitiltä. Parhaiten rakennettu kappale, a-osa ja bridge luovat tunnelmaa, jota ryydittää hypnoottinen piano. Ja vaikka kertosäkeistö on "lukuvei"-jankkausta, korvamato on taattu. Look awayhyn saisi varmasti rakennettua mukaansatempaavan esityksen, joka nostaisi Tel Avivin viisuareenalla tunnelman kattoon ja saisi bileet pystyyn – vaikka laulun sanoitukseen onkin pyritty laittamaan sanomallisuutta. Mutta ei Suomi tälläkään missään nimessä voita Euroviisuja. Look away sopisi hienosti sloganiksi myös tiedostavalle kansanosalle, jonka mielestä on moraalitonta osallistua Israelissa järjestettäviin Eurovision laulukilpailuihin. Samaan aikaan, kun Israelin valtion harjoittama politiikka sortaa julmasti palestiinalaisia, suomalaiset vain juhlivat Euroviisuissa ja katsovat muualle...
Hyvin oletettavasti Suomen viisuedustajaksi valitaan joko Superman tai Look away. Suomi esiintyy ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 14. toukokuuta 2019. Semifinaalissa kilpailee kaikkiaan 17 esitystä, joista 10 äänestetään jatkoon lauantain finaaliin. Menestymismahdollisuuksia Tel Avivin Euroviisuissa en mielelläni lähde spekuloimaan, koska suurin osa vuoden viisuista on vielä valitsematta. Lisäksi lopputulokseen vaikuttaa niin voimakkaasti viisulavalla nähtävä esitys. Suomen viisumenestys on ollut viime vuosina vaatimatonta, mutta nousukäyrä osoittaa kuitenkin ylöspäin: 2015 Pertti Kurikan Nimipäivät jäi semifinaaliin viimeiseksi, 2016 Sandhja seminsä neljänneksi viimeiseksi, 2017 Norma John oli jo lähempänä finaalipaikkaa kuin jumbosijaa sijoittuen semifinaalissa sijalle 12 ja viime vuonna Saara Aalto ylitti finaalirajan, vaikka jämähtikin loppukilpailussa toiseksi viimeiseksi sijalle 25. Daruden ja Sebastian Rejmanin myötä Suomella on ainakin mahdollisuudet jatkaa sijoituskäyrän nousemista ylöspäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti