10. toukokuuta 2018

Euroviisut 2018: 2. semifinaalin arviot


Arvioin tässä blogipostauksessa tämäniltaisen 63. Eurovision laulukilpailun toisen semifinaalin kilpailijoita ja niiden menestymismahdollisuuksia.

Veikkaan jokaisen kilpailuesityksen mahdollisuuksia luokittelemalla ne viiteen kategoriaan: VARMAHKO FINALISTI, TODENNÄKÖINEN FINALISTI, 50/50, TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA ja VARMAHKO KARSIUTUJA. Olen pyrkinyt arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti laulun menestymismahdollisuuksia euroviisuäänestyksessä, joten veikkauksilla ei ole mitään tekemistä omien mieltymysteni kanssa. Oman mielipiteeni lauluihin ilmaisen tähtiarvostelulla (* – *****).

Ensimmäisessä semifinaalissa useampi viisujen kestomenestyjistä sai kylmää kyytiä. Azerbaidžan karsiutui finaalista ensimmäistä kertaa, ja myös Kreikka ja Armenia jäivät toistamiseen finaalista ulos. Ensimmäisen semifinaalin tuloksen innoittamana monet odottavat kieli pitkällä, kuinka tänään käy Romanialle, Venäjälle, Australialle ja Ukrainalle. Ukrainaa lukuun ottamatta kaikille on väläytelty karsiutumisen mahdollisuutta. Ensimmäisen semifinaalin tulokset saivat aikaan runsaasti positiivisia reaktioita. Etenkin Albanian finaalipaikkaa pidettiin myönteisenä yllätyksenä. Ammattitaito riitti viemään hyvän ja uskottavan biisin finaaliin, vaikka esiintymisnumero oli heikko ja laulu esitettiin eurooppalaiselle yleisölle omituisella kielellä. Vähitellen alkaa vaikuttaa siltä, että Eurovision laulukilpailu alkaa olla yhä enemmän aidosti musiikkikilpailu. Ykkössemin tulokset voisivat antaa osviittaa myös tämän illan tuloksiin, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että tänään äänestävät eri maat ja eri maiden tuomaristoilla voi olla aivan toisenlaiset kriteerit viisuesitysten arvottamiseen.

Toinen semifinaali on tasoltaan huomattavasti heikompi kuin ensimmäinen. Moni tiistaina täpärästi karsiutunut kiroaa, kun ei saanut kilpailla torstain semissä.

1. NORJA: Alexander Rybak – That's how you write a song ***½ VARMAHKO FINALISTI
Legendaarisen viisuvoittajan paluu viisuihin – uhka vai mahdollisuus. Rybakin viisuperformanssi 2.0 vaikuttaa ennusmerkkien mukaan ennemmin mahdollisuudelta.

Alexander Rybak on legendaarisimpia uuden ajan viisuvoittajia. Hänellä on ollut merkittävä vaikutus siihen, että Euroviisut elää uutta renessanssiaan. Edellisen viisunsa voitolla Rybak osoitti, että euroviisuvoitosta voi olla hyötyäkin, sillä hän ei unohtunut välittömästi viisulähetyksen päätyttyä, vaan Fairytale nousi monien Euroopan maiden listoille. On tietysti ihan järjetön riski tällaisen historiallisen teon jälkeen palata viisulavalle. Mutta. Rybak tekee paluunsa taitavasti. Biisi ei ole Fairytalen epätoivoinen toisinto. Tämän vuotinen viisunsa on hyväntuulinen, persoonallinen ja taatusti yksi vuoden tehokkaimmista korvamadoista. Rybakille ominainen viulu nähdään toki esityksessä, mutta se ei ole niin hallitsevassa roolissa kuin Fairytalessa. Norja on noussut vedonlyöntitilastoissa kärkisijoille. Sitten Johnny Loganin päivien vanhan viisuvoittajan uusi voitto ei ole kertaakaan vaikuttanut näin todennäköiseltä skenaariolta.

2. ROMANIA: The Humans – Goodbye **½ 50/50
Romanian Maria Ohisalo -look-a-like, jätkät, sellisti ja vahakabinetti esittävät geneerisenoloista rokkia.

Romania ei ole karsiutunut kertaakaan finaalista. Ykkössemin tulosten innoittamana monet ennakoivatkin nyt Romanian putoamista. Periaatteessa karsiutuminen on ihan mahdollinen: Romanian rokki on hivenen haastava, biisi lähtee käyntiin liian myöhään ja esityskin on kummallinen. Liian vaikea euroviisukontekstissa? Toisaalta solisti ilmeisesti tulkitsee laulun vahvasti ja biisi voisi elää Euroviisujen ulkopuolellakin. Fifty-fifty.

3. SERBIA: Sanja Ilić & Balkanika – Nova deca *** 50/50
Viime vuonna Serbia luotti ruotsalaisten kynäilemään tusinatuotteeseen ja karsiutui finaalista. Tänä vuonna mennään sitten toiseen ääripäähän: oikein syvän balkanilainen etno kohtaa elektronisen musan soundeja.

Serbia on osoittautunut jo tavalliseksi kuolevaiseksi, sillä maa on karsiutunut kolme kertaa finaalista. Tämänkertaiselle kokeilevalle viisulle voisi antaa pisteet rohkeudesta, mutta epäilen, että se saattaa olla liian outo äänestäjille. Aluksi Einstein soittaa etnopilliä, kunnes yhtäkkiä alkaa eurotekno-jumputus.

4. SAN MARINO: Jessika feat. Jenifer Brening – Who we are *½ VARMAHKO KARSIUTUJA
Maltalainen Jessika vetää köyhän miehen Heroesin ja saksalainen Jenifer saapuu lavalle räppäämään. Esityksen sympaattisimpana elementtinä ovat robotit, jotka yrittävät viestittää kolmen minuutin ajan: "Armoa, armoa, lopettakaa!"

San Marinon lilliputtivaltio vastaa jälleen vuoden vitsistä. Kuten eräs viisas nainen totesi somessa: "Miten on mahdollista, että keskellä Italiaa oleva valtio lähettää vuodesta toiseen pelkkää peetä Euroviisuihin."

5. TANSKA: Rasmussen – Higher ground *** 50 /50
Viikinkilauma hoilaa jylhästi ruotsalaisten kynäilemää formaattieuroviisua.

Tanska on euroviisufanien suuria suosikkeja ja sille povataan veikkauksissa hyvää sijoitusta. Pidän kuitenkin mahdollisena, että esitystä viikinkipurjeineen ja lumipyryineen pidetään kornina ja oivaltavana esimerkkinä Euroviisujen kitschiydestä ja banaaliudesta. Yleisöäänestyksessä Tanska voi kerätä pisteitä, mutta raatiäänestyksessä saattaa tulla kylmää kyytiä. Onko Tanska vuoden floppaava fanisuosikki, jolle käy kuten esimerkiksi viime vuoden Virolle. Ehkä kuitenkin veikkaan Tanskaa jatkoon, koska oletan esiintyjäryhmän habituksen jäävän äänestäjien mieleen.

6. VENÄJÄ: Julia Samoilova – I won't break *** 50/50
Viime vuonna Euroviisuista "bannattu" Julia saa revanssinsa persoonattomalla radiopopilla. Julia ei ole ainoastaan uransa huipulla, vaan hänet on esityksensä ajaksi kärrätty vuoren huipulle.

Nyt on käynnissä todellinen lakmustesti: pääseekö Venäjä tosiaan ihan millä tahansa finaaliin. Julia ei ilmeisesti sairautensa vuoksi enää handlaa laulamista kovinkaan hyvin, joten taustalaulajat hoitavat laulusuorituksista suurimman osan.

7. MOLDOVA: DoReDoS – My lucky day ***½ VARMAHKO FINALISTI
Moldovan iloinen kesähitti ja veikeä Ruutuysi-esitys on tämän semifinaalin todellinen piristysruiske.

Moldovan pirteä viisukappale saa vihdoinkin tämän hieman vaisun semifinaalin käyntiin! Tässäkin on venäläiskytkös, sillä koko projektin pääjehuna on legendaarinen venäläinen musiikkimoguli Filipp Kirkorov. Toivottavasti Venäjän diasporalla olisi sen verran häpyä, että eivät äänestäisi vain sokeasti äiti-Venäjää vaan vaikka ennemmin tätä entisen Neuvostoliiton romanialaista lähiötä.

8. ALANKOMAAT: Waylon – Outlaw in 'em ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
The Common Linnets -duon miespuolinen osapuoli palaa viisulavalle katu-uskottavalla kantrirockilla. Duohan sijoittui neljä vuotta sitten upeasti toiseksi.

Alankomaat on jälleen ammattitaitoinen ja genressään pätevä. Esitys erottuu loistavasti edukseen semifinaalin kavalkadissa. Viisufanit nyt eivät tällaisesta välitä, mutta tässä olisikin taas potentiaalia vuoden "heteroviisuksi", jota viisufanit vihaavat ja sitten järkyttyvät, kun se kuitenkin onnistuu menestymään. Tällaisia "heteroviisuja" ovat olleet aikaisemmin muun muassa Tanska 2005, 2008, 2009, Islanti 2011, Malta 2013, Sveitsi 2014, Alankomaat 2016 ja Itävalta 2017. Monet naiset ovat kehuneet kovasti Waylonin ulkonäköä ja miehekästä olemusta.

9. AUSTRALIA: Jessica Mauboy – We got love *** 50/50
Australialainen supertähti Jessica on suloinen (no on, katsokaa vaikka), biisinsä todella perinteistä radiohittikauraa.

Australia on viisuraatien lellikki. Viime vuoden finaalissa Australian viisu oli raatien mielestä neljänneksi paras, vaikka yleisöäänestyksessä Australia sai vain kaksi pistettä. Tänäkin vuonna Australialla on saumaa raatisuosikiksi. Biisi on juuri oikeanlainen tuttu ja turvallinen standardiradiopoppi, vaikka se ei maailmoja mullistakaan, eikä Jessica ilmeisesti ole niin hyvä laulaja kuin hänen tähtistatuksensa antaa olettaa. Ehkä Australiassa ei ole niin justiinsa osaako laulaa livenä?

10. GEORGIA: Ethno-Jazz Band Iriao – For you *** 50/50
Georgia lähettää Euroviisuihin jotain aivan muuta: bändin, joka yhdistää jazzmusiikkia ja perinteistä georgialaista polyfonista laulantaa.

Armenian ja Azerbaidžanin karsiuduttua Kaukasuksen viisutoiveet nojaavat nyt Georgian varassa. Georgia kilpailee aivan omassa kategoriassaan. Laulu on saanut kiitosta rohkeudestaan ja taiteellisista ansioistaan. Positiivisen palautteen perusteella Georgia voisikin päästä finaaliin, mutta näin erilainen viisukappale on aina riski, koska se voi olla liian omituinen pärjätäkseen euroviisuäänestyksessä.

11. PUOLA: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up *** 50/50
Muutaman balladivuoden jälkeen Puola luottaa moderniin Aviici-henkiseen (RIP) poppiin.

Puolankaan biisi ei ole mikään maailman omaperäisin, mutta erottuu modernien soundiensa vuoksi viisumassasta. Raadit arvostanevat. Puolasta on paluunsa (2014) jälkeen tullut vakiofinalisti. Jos raadit tykkäävät ja sen päälle vielä puolalainen diaspora aktivoituu, Puolalla voi olla oikein hyvät saumat finaaliin.

12. MALTA: Christabelle – Taboo *** TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Tänä vuonna Thomas G:sonin kynäilemä viisu pyrkii levittämään tietoisuutta mielenterveysongelmista.

Maltan mahtipontinen formaattiviisu erottui Maltan viisukarsinnassa edukseen, mutta nyt kansainvälisissä viisuissa kilpailun taso taitaa kuitenkin olla liian kova. Todennäköinen karsiutuja, mutta ei missään nimessä varma karsiutuja. Thomas G:son on tähän mennessä saanut kahden semifinaalin aikakaudella (vuodesta 2008 lähtien) kaikki kynäilemänsä viisut semifinaalista jatkoon...

13. UNKARI: AWS – Viszlát nyár ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
No nyt! Taitaa olla viisuhistorian ensimmäinen hevibändi. Siis ihan oikea hevibändi, ei mikään Lordi tai Teräsbetoni. Ja vetävät vielä reilusti melodista heviä unkariksi. Hienoo!

Myös Unkari kilpailee ihan omassa sarjassaan. Unkari on päässyt 2010-luvulla joka kerta finaaliin. Biisi erottuu joukosta loistavasti ja esityksessä on melkoinen intensiteetti. Tekevät juuri sitä mitä osaavat.

14. LATVIA: Laura Rizzotto – Funny girl **½ TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Neiti Rizzotto vaikertaa, ettei saa parisuhdetta, vaan on kaikkien mielestä ainoastaan se hauska tyttö. Naispuolinen vastine kaveripoika-syndroomalle.

Latvia vaikuttaa väistämättä moneen muuhun illan viisuun verrattuna vaisulta. Hukkunee karismaattisempien varjoon.

15. RUOTSI: Benjamin Ingrosso – Dance you off ***½ VARMAHKO FINALISTI
Ruotsalainen euroviisukoneisto näyttää kaiken osaamisensa samalla kun lahjakas pikkupoika vetää Princeä ja Michael Jacksonin varhaistuotantoa.

Miten nuo ruotsalaiset aina osaavatkin? Heidän viisukarsintansa Melodifestivalen oli tänä vuonna suorastaan surkeatasoinen, mutta niin vain ruotsalaiset onnistuivat valitsemaan kokonaispaketin, joka voi pärjätä luvattoman hyvin. Näyttävä valoshow ja Justin Bieberin oloinen lahjakas poika tekevät kolmessa minuutissa niin millintarkan suorituksen, että harva edes tajuaakaan kuinka yhdentekevä veisu oikeastaan onkaan. Finaalipaikkaa ei voi estää. Mutta finaalissa Ruotsi saisi tänä vuonna sijoittua kärkiviisikon ulkopuolelle...

16. MONTENEGRO: Vanja Radovanović – Inje ***½ 50/50
Pieni ja piskuinen Montenegro vastaa vuosikerran tyylipuhtaimmasta Balkan-balladista.

Montenegroon ei uskota ennakkoveikkauksissa. Vedonlyönnissä Montenegro on aivan häntäpäässä. Mutta minäpä aion nyt räväyttää ja ilmoitan uskovani, ettei Montenegron peliä ole vielä pelattu. Vuoden ainoa perus-Balkan-balladi erottuu joukosta edukseen. Eihän tämä nyt mikään maailman karismaattisin Balkan-balladi ole, mutta ei missään nimessä huono. Illan viimeisenä balladina Montenegro saattaa yllättää. Montenegro on ennenkin päässyt tällaisilla viisuilla jatkoon – vieläpä sellaisista semifinaaleista, joissa ei ole äänestänyt ensimmäistäkään sen ystävämaata.

17. SLOVENIA: Lea Sirk – Hvala, ne! ** TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Pyllyt melkein näkyvät esityksessä, mutta sekään tuskin pelastaa halpahintaista renkutusta jatkoon. Ei, vaikka isäntämaata kosiskellaan laulamalla viisu osittain portugaliksi.

Slovenia kuuluu siihen kategoriaan viisuja, joihin viisufanit ihastuvat sadannella kuuntelukerralla ja alkavat sitten toivoa finaalipaikkaa. Itse luotan intuitiooni: alelaarista revitty renkutus ei mene finaaliin.

18. UKRAINA: Mélovin – Under the ladder ***½ VARMAHKO FINALISTI
Jälleen peruslaadukas suoritus Ukrainalta Coldplay-henkisine "oo-oo-o-o"-hokemineen. Esityksen lopussa piano ja tulta.

Ukraina lukeutuu viisujen kestomenestyjiin, eikä ole kertaakaan karsiutunut finaalista. Tuskin karsiutuu tänäkään vuonna. Vaikka tällä viisulla ei välttämättä pärjätä finaalissa, niin luulisi, että tässä semifinaalissa tällä esiintymisnumerolla sijoitus kymmenen parhaan joukossa on varma.

Veikkaisin illan finalistit ja karsiutujat seuraavasti: (todennäköisyysjärjestyksessä)

MOLDOVA
NORJA
RUOTSI
UKRAINA
UNKARI
ALANKOMAAT
PUOLA
AUSTRALIA
TANSKA
MONTENEGRO
---
VENÄJÄ
ROMANIA
GEORGIA
MALTA
SERBIA
SLOVENIA
LATVIA
SAN MARINO

Korostettakoon vielä, että nämä ennakkoveikkaukset perustuvat vain etukäteisarvioihin. Näkemykseni saattavat toki muuttua, kun esitykset nähdään tänä iltana suorassa lähetyksessä.

Oma suosikkilistani on tietenkin asia erikseen: (perustuvat levytettyihin studioversioihin)

12 p. MOLDOVA: DoReDoS – My lucky day ***½
10 p. NORJA: Alexander Rybak – That's how you write a song ***½
8 p. UNKARI: AWS – Viszlát nyár ***½
7 p. MONTENEGRO: Vanja Radovanović – Inje ***½
6 p. RUOTSI: Benjamin Ingrosso – Dance you off ***½
5 p. UKRAINA: Mélovin – Under the ladder ***½
4 p. ALANKOMAAT: Waylon – Outlaw in 'em ***½
3 p. GEORGIA: Ethno-Jazz Band Iriao – For you ***
2 p. AUSTRALIA: Jessica Mauboy – We got love ***
1 p. SERBIA: Sanja Ilić & Balkanika – Nova deca ***
11. TANSKA: Rasmussen – Higher ground ***
12. PUOLA: Gromee feat. Lukas Meijer – Light me up ***
13. MALTA: Christabelle – Taboo ***
14. VENÄJÄ: Julia Samoilova – I won't break ***
15. ROMANIA: The Humans – Goodbye **½
16. LATVIA: Laura Rizzotto – Funny girl **½
17. SLOVENIA: Lea Sirk – Hvala, ne! **
18. SAN MARINO: Jessika feat. Jenifer Brening – Who we are *½

Muita hyviä arvioita

Viisukuppila: Veikkaus toisen semifinaalin läpimenijöistä
Tobson in Euroland: Tobson takes a guess - semi 2
Eurovision Ireland: #AllAboard: Live blog of the Second Jury Semi-Final from 2100 CET; #ESC2018 Second Semi-Final Qualifiers! #WePredict

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti