21. toukokuuta 2015

ESC 2015 – 2. semifinaalin arviot


Arvioin tässä blogipostauksessa tämäniltaisen 60. Eurovision laulukilpailun toisen semifinaalin kilpailijoita ja niiden menestymismahdollisuuksia.

Oman mielipiteeni lauluihin ilmaisen tähtiarvostelulla (* – *****). Veikkaan jokaisen kilpailuesityksen mahdollisuuksia luokittelemalla ne viiteen kategoriaan: VARMAHKO FINALISTI, TODENNÄKÖINEN FINALISTI, 50/50, TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA ja VARMAHKO KARSIUTUJA. 50/50 tarkoittaa, ettei ole yllätys, jos laulu menee finaaliin, mutta ei myöskään mikään suuri järkytys, mikäli esitystä edustaneen maan nimeä ei kirjekuorista paljastukaan. Veikkauksilla ei ole mitään tekemistä omien mieltymysteni kanssa. Olen pyrkinyt arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti laulun menestymismahdollisuuksia euroviisuäänestyksessä, joka ratkaistaan yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen yhteistuloksella.

Toisessa semifinaalissa kilpailee 17 esitystä, joista kymmenen pääsee jatkoon lauantain finaaliin. Toiseen semifinaaliin osallistuu huomattavasti vähemmän ns. Euroviisujen "kestomenestyjiä", joten kilpailu on huomattavasti avoimempi kuin tiistai-iltana.

1. LIETTUA: Monika Linkytė & Vaidas Baumila – This time ***½ 50/50
Kauniit ihmiset laulavat erittäin hyväntuulisen kantrirallin, joka on kuin tehty aloittamaan euroviisushow.

Kakkossemifinaali on balladien kyllästämä, joten uskoisin minkä tahansa nopean ja hyväntuulisen erottuvan edukseen. Valitettavasti Liettua ensimmäisenä numerona ei kykene luomaan kontrastia, koska katsojat eivät vielä tässä vaiheessa tiedä, mikä balladisuo odottaa. Mutta biisi on oikein mukava ja esiintyjät äärimmäisen miellyttäviä ja helposti lähestyttäviä. Liettua on päässyt viime vuosina aivan käsittämättömillä pläjäyksillä finaaliin, joten maan karsiutuminen tuntuisi nyt väärältä, kun kappale on näin mukava.

2. IRLANTI: Molly Sterling – Playing with numbers ***½ 50/50
17-vuotias tulevaisuudenlupaus esittää pianon ääressä itse tekemänsä katu-uskottavan slovarin, jonka genre on kuulemma piano rock.

Tämä on yksi suosikkejani, mutta valitettavasti se ei kuulosta euroviisumenestyjältä. Esitys voisi synnyttää suuremman "wow"-efektin, jos solisti olisi yksin pimeällä lavalla. Nyt lava on täynnä kaikenlaisia muita soittajia. Biisi itsessään on kuitenkin ansiokas ja nuorella Mollylla on persoonallinen ääni. Elättelen toiveita, että raadit löytäisivät tämän helmen ja saisivat nostettua viisufinaaliin.

3. SAN MARINO: Michele Perniola & Anita Simoncini – Chain of lights *½ VARMAHKO KARSIUTUJA
Vanhan schlagerkehäraakki Ralph Siegelin 23. euroviisu on käsittämätön viisurapsodia, jossa ehditään kuulla kolmessa minuutissa vaikka mitä. Tällaista musiikkia ei kuule missään muualla kuin Euroviisuissa.

San Marinon lilliputtivaltio on kerran onnistunut pääsemään finaaliin, mutta kyseinen laulu oli sentään ehjä kokonaisuus. Tällaista hahmottomuutta ei kuuntele vapaaehtoisesti kukaan, paitsi viisufanien hassujen poikien osasto. Esittäjät ovat tämän viisuvuoden kuopuksia – sympaattisia mutta eivät kovinkaan ammattitaitoisia. Ei voi mennä jatkoon.

4. MONTENEGRO: Knez – Adio ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Viisujen toinen kehäraakkisäveltäjä Željko Joksimović vastaa (jälleen) tämänvuotisesta Balkan-balladi-kiintiöstä. Esittäjänä sangen suosittu pitkän linjan ammattilainen.

Pieni ja piskuinen Montenegro pääsi viime vuonna finaaliin vastaavantyylisellä laululla, vaikka semifinaalissa ei äänestänyt yksinään sen naapurimaa. Suhtautuisin finaalipaikkaan luottavaisin mielin myös tänä vuonna. Esitys on ammattitaitoinen ja laulun etnosävyjen ansiosta se erottuu tämän semifinaalin balladisuosta edukseen.

5. MALTA: Amber – Warrior **½ 50/50
Malta esittää muka mahtipontisen festivaaliballadin, joita kuultiin viisuissa 90-luvulla ihan tarpeeksi.

Pidin Maltaa todella pitkään ilmiselvänä karsiutujana, mutta muiden harjoitusraportit ovat pakottaneet nostamaan tämän 50/50-kategoriaan. Solisti Amber on ilmeisesti taitava, sillä hänen laulusuoritustaan on suorastaan ylistetty. Jos raadeille riittää hyvä laulaja ja kappale, joka tuskin ärsytää ketään, niin ehkäpä Maltan peli ei olekaan vielä pelattu...

6. NORJA: Mørland & Debrah Scarlett – A monster like me **** VARMAHKO FINALISTI
Vuoden elegantein balladi alkaa kertoa tarinaa, jota ei kuitenkaan kerrota loppuun asti. Mutta siinäpä taitaa olla koko biisin koukku.

Yksi hyvä indikaattori viisumenestymisen suhteen on se, kuinka kauan ihmiset jaksavat keskittyä kuuntelemaan laulua ennen kuin alkaa hölöttäminen ja esityksen ruotiminen. Mitä pidempään ihmiset ovat hiljaa, sen lupaavammalta menestysmahdollisuudet vaikuttavat. Norjan balladi on juuri sellainen, joka on saanut ihmiset hiljentymään ja kuuntelemaan laulun tarinaa. Siitä en tiedä taisteleeko Norja finaalissa välttämättä edes TOP-10-sijoituksesta, mutta kyllä se nyt tässä semifinaalissa äänestetään kymmenen parhaan joukkoon.

7. PORTUGALI: Leonor Andrade – Há um mar que nos seprara * VARMAHKO KARSIUTUJA
Ankean poprockin esittää laulaja, joka ainakin esikatseluvideolla veti ihan nuotin vierestä.

Haluaisin tietää, mitä Portugalissa ajatellaan. Surkea ja innoton biisi, joka esitetään huonosti.

8. TŠEKKI: Marta Jandová & Václav Noid Bárta – Hope never dies *** TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Karski heteroäijä ja ryntäikäs nainen esittävät paatoksellisen draamaballadin, jonka synkät soundit voisivat vedota suomalaisiin.

Tšekille soisin toki menestystä, mutta en taida uskoa siihen, vaikka kuinka harjoitusraportit ylistäisivät esiintyjien laulutaitoa. Tässä semifinaalissa on ihan tarpeeksi balladeja sekä mies-naisduettoja, enkä usko, että juuri tämä esitys nousisi niistä kaikista esiin. Toivon kuitenkin sydämestäni, että Tšekki sijoittuisi edes lähemmäs karsintarajaa kuin jumbosijaa, jotta maa ei masentuisi huonoon viisumenestykseensä täysin. (Tšekki on osallistunut viisuihin kolme kertaa: kaksi kertaa se on jäänyt semin viimeiseksi ja kerran semin toiseksi viimeiseksi)

9. ISRAEL: Nadav Guedj – Golden boy ***½ 50/50
Vihdoinkin kunnon bile-euroviisu. Israelilainen viihdyttäjä esittää hyvännäköisten taustatanssijoiden kanssa kieli poskessa tehdyn shownumeron, joka kuulostaa turkkilaiselta euroviisulta.

Israelin biisi on hauska mutta onhan se kieltämättä hieman roskaa. Mutta. Israel esiintyy todella pitkän balladiputken jälkeen. Euroviisuja katsotaan bileissä, koska ihmiset haluavat viihtyä ja pitää hauskaa. Israel tulee tässä kavalkadissa tarjoamaan pitkän odotuksen jälkeen monien kaipaaman bile-euroviisun. Israel luo melkoisen kontrastin, joka voi auttaa sitä todella pitkälle tässä semifinaalissa, ainakin yleisöäänissä. En silti uskalla luvata Israelille finaalipaikkaa, koska raadit oletettavasti vihaavat tätä, koska niiden mielestä Euroviisuissa ei saa olla mitään hauskaa.

10. LATVIA: Aminata – Love injected **½ 50/50
Upeaääninen eteerinen laulajatar esittää vuoden r'n'b-taidepaukun. 

Latvian omaperäinen laulu ei kuulu omiin suosikkeihini, mutta tiedän monien arvostavan tällaista. Sävellys on persoonallinen ja moderni. Laulajatar Aminata pääsee esittelemään hienosti laajaa äänialaansa. Ammattitaitoa ja persoonallisuutta tosiaan löytyy ja uskon sen verran monen arvostavan tätä, että uskaltaisin veikata Latvian pääsevän finaaliin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Persoonalliset kilpailuesitykset ovat kuitenkin aina viisuissa hieman riski, valitettavasti.

11. AZERBAIDŽAN: Elnur – Hour of the wolf ***½ VARMAHKO FINALISTI
Komea(ääninen) mies esittää jylhäsoundisen mahtiballadin. Elnur edusti Azerbaidžania vuonna 2008 poikayst... siis läheisen ystävänsä Samirin kanssa, ja tämän miesduon välisestä vipinästähän viisupojat tykkäsivät. Vaikka Samir on nyt jätetty kotiin, esityksen kohdeyleisö on tiedossa: lavalla nähdään miespuolinen tanssija kiehnäämässä nelinkontin ylävartalo paljaana.

Azerbaidžan menee aina finaaliin ja biisinsä on balladi sieltä paremmasta päästä. Jatkoon.

12. ISLANTI: María Ólafs – Unbroken *** 50/50
Vähän teennäisenoloinen luonnonlapsi yrittää toistaa Tanskan kahden vuoden takaisen voittajareseptin biisillä, joka on tehty varman päälle ilman yh-tään särmää.

Nyt kun Tanska tippui ensimmäistä kertaa finaalista, niin samaa kohtaloa voisi toivoa myös Islannille. Harjoituksissa Marían laulusuoritusta on hieman kritisoitu. Mutta eiköhän Islanti pääse tälläkin kertaa jatkoon, kun tämäkin sovinnainen kappale tuskin ärsyttää ketään suuresti...

13. RUOTSI: Måns Zelmerlöw – Heroes ****½ VARMAHKO FINALISTI
Miten nuo ruotsalaiset aina onnistuvat? Karismaattinen esiintyjä, joka on myös melkoisen onnistunut soluyhdelmä, ajan hengessä oleva pop-biisi à Aviici ja esitys, jossa tullaan näkemään viisulavalla ennennäkemätöntä 3D-tekniikkaa.

Mitäpä tästä keksisi enää kirjoittaa? Vuoden suurin ennakkosuosikki ei voi tippua finaalista. Luvalla sanoen, ihmettelen jos Ruotsi ei sijoitu tänä iltana kahden parhaan joukkoon. Mutta myönnettäköön, että olisi todella tylsää, jos Ruotsi taas voittaisi, kun edellisestä voitosta on kulunut vasta kolme vuotta. Mutta Måns saa oikein kernaasti sijoittua toiseksi.

14. SVEITSI: Mélanie René – Time to shine ** VARMAHKO KARSIUTUJA
Jos antaa kappaleensa nimeksi Time to shine, niin silloin ei ehkä kannattaisi tarjota semifinaalin mitäänsanomattominta ja turhinta biisiä.

Sveitsin laulu on varmasti lajissaan ihan pätevä, mutta se on tosiaan ehkä koko vuoden yhdentekevin. Vaikka tätäkin on tullut kuultua jo vaikka kuinka monta kertaa, en ikinä muista miten tämä menee. Ei lupaava merkki viisumenestystä ajatellen.

15. KYPROS: John Karayiannis – One thing I should have done ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Liikuttava ja herkkä nörttipoika esittää pelkistetyn BSB-balladin.

Vaikka semifinaali on tungettu täyteen balladeja, niin pitäisin Kyproksen finaalimahdollisuuksia sangen hyvinä. Laulu erottuu sillä, että tämä ei ole sovituksella täyteen ahdettu hahmoton festivaaliballadi, vaan herkkä ja minimalistinen pop-balladi. Kertosäkeistön melodiankulku on tarttuva. Uskon Kyproksen esityksen sulattavan monen 90-luvulla poikabändejä fanittaneiden sydämet. Esiintymisnumerokin on loistava.

16. SLOVENIA: Maraaya – Here for you ***** VARMAHKO FINALISTI
Vuoden pähein biisi on nerokasta pop-musiikkia, joka sisältää paljon nerokkaita nyansseja. Ja kaiken kruunaa solisti Marjetkan persoonallinen ääni.

Slovenia on yksi suurimpia ennakkosuosikkeja, enkä ihmettele. Persoonallinen pop-biisi on niin cool. Tätä euroviisuvuotta dominoivat balladit ja lahjakkaat miespopparit, joten naissolistin tulkitsema vauhdikas poppis erottuu joukosta todella edukseen. En tiedä tuleeko Slovenia todella taistelemaan voitosta, kuten jotkut esittävät, mutta kyllä tämä nyt tältä esiintymisnumerolta tässä seurassa nousee finaaliin.

17. PUOLA: Monika Kuszyńska – In the name of love ** 50/50
Auto-onnettomuudessa osittain halvaantunut laulaja esittää pyörätuolissa melko kliseisen rakkausballadin.

Älkää surko suvaitsevaiset suomalaiset! Vaikka PKN tippui, niin yhdenvertaisuuden asiaa voidaan silti ajaa viisuissa, nimittäin kannustamalla Puolaa. Myös invalideilla on yhdenvertaiset oikeudet osallistua viisuihin. Näenkin jo mielessäni, kuinka Sanna Marin twiittaa Puolan esityksen aikana: "Pöyristyn jos Puola ei mene jatkoon. #yhdenvertaisuus" Sitten jos Puola voittaa, ja viisufanit alkavat valittaa, miten näin tylsällä biisillä voidaan voittaa viisut, niin Emma Kari kirjoittaa City-lehden blogialustalleen tekstin "Kun se väärä laulaja voitti". Jari Tervokin todennäköisesti viisujen jälkeisenä maanantaina kirjoittaa nasevan pakinan siitä, kuinka Puolan voitto tekee hyvää koko Euroopalle. Jos taas Puola ei satu menemään tänään jatkoon, näemme varmaan Jaana Pelkosen ilmaisevan, kuinka Puola on voittaja kaikesta huolimatta. Puolan iltapäivälehdet julistavat kovaan ääneen, kuinka Monika näytti koko Euroopalle!

No joo, mennäänpä em. asiattoman huumorin jälkeen itse asiaan. Viisuissa illan viimeisillä balladeilla on miltei poikkeuksetta taipumusta päästä finaaliin ja tästä syystä luulen, että Puolalla saattaa olla saumat finaalipaikkaan, vaikka itse biisi on tylsä.


Näiden arvioiden jälkeen, veikkaan illan finalistit ja karsiutujat näin (todennäköisyysjärjestyksessä):

RUOTSI
AZERBAIDŽAN
NORJA
SLOVENIA
KYPROS
MONTENEGRO
LATVIA
PUOLA
LIETTUA
ISRAEL
---
ISLANTI
IRLANTI
MALTA
TŠEKKI
SVEITSI
PORTUGALI
SAN MARINO

Korostettakoon vielä, että nämä ennakkoveikkaukset perustuvat vain etukäteisarvioihin. Näkemykseni saattaa toki muuttua, kun esitykset nähdään tänä iltana suorassa lähetyksessä.

Ensimmäisen semifinaalin tapaan olen lähinnä luottavainen vain kuuteen ensimmäiseen jatkoonpääsijään. Mikä tahansa neljästä "viimeisestä" finalistiveikkauksestani voi ihan hyvin korvautua ensimmäisillä viivan alapuolella olevilla mailla. Tuntuu väärältä jättää Islanti ja Irlanti karsiutujien joukkoon, mutta yhtä väärältä tuntuisi jättää Puola, Liettua tai Israel finalistien ulkopuolelle. Saa olla tyytyväinen, jos veikkaa 7/10 oikein.

Lisäveikkaus: Vaikka finaaliin pääsevät maat ilmoitetaankin virallisten tietojen mukaan ”täysin satunnaisessa järjestyksessä”, niin viime vuosina on ollut kuitenkin havaittavissa, että tuottaja selvästi hieman miettii, minkä maan jatkopaikka julistetaan ihan viimeiseksi. Näin saadaan aikaiseksi hyvää tv-viihdettä. Veikkaan, että viimeisenä ilmoitetaan Israelin tai Slovenian finaalipaikka.
 

Oma suosikkilistani on tietenkin asia erikseen: (perustuvat lähinnä levytettyihin studioversioihin)

12 p. SLOVENIA: Maraaya – Here for you *****
10 p. RUOTSI: Måns Zelmerlöw – Heroes ****½
8 p. NORJA: Mørland & Debrah Scarlett – A monster like me ****
7 p. IRLANTI: Molly Sterling – Playing with numbers ***½ 
6 p. ISRAEL: Nadav Guedj – Golden boy ***½
5 p. MONTENEGRO: Knez – Adio ***½
4 p. KYPROS: John Karayiannis – One thing I should have done ***½
3 p. AZERBAIDŽAN: Elnur – Hour of the wolf ***½
2 p. LIETTUA: Monika Linkytė & Vaidas Baumila – This time ***½
1 p. TŠEKKI: Marta Jandová & Václav Noid Bárta – Hope never dies ***
11. ISLANTI: María Ólafs – Unbroken ***
12. LATVIA: Aminata – Love injected **½
13. MALTA: Amber – Warrior **½
14. SVEITSI: Mélanie René – Time to shine **
15. PUOLA: Monika Kuszyńska – In the name of love **
16. SAN MARINO: Michele Perniola & Anita Simoncini – Chain of lights *½

1 kommentti:

  1. Vau, arviosi osui täysin oikeaan, jopa viimeiseksi ilmoitetun maan osalta! Oot kyllä huippuhyvä, kai laitoit rahaa vedonlyöntiin? :D

    VastaaPoista