Voittaako Pertti Kurikan Nimipäivät UMK:n?

Kysymykseen vastaaminen tässä vaiheessa on tietysti järjetöntä, koska se selviää vasta 28. helmikuuta. Jos minun olisi kuitenkin ihan välttämätön pakko vastata kysymykseen nyt, niin tällä hetkellä pitäisin todennäköisempänä vaihtoehtona, että EI voita. Kaikesta ennakkohypetyksestä huolimatta.

Pertti Kurikan Nimipäivien osallistuminen tämän vuoden UMK-kilpailuun on tuonut sopivasti pöhinää tämän vuoden viisukarsintaan. ”Jokainen” suomalainen tuntuu tietävän, että tänä vuonna tämä bändi kilpailee pääsystä Suomen edustajaksi. Pertti Kurikan Nimipäivistä keskustellaan työpaikkojen kahvihuoneissa ja myös sosiaalisessa mediassa yhtyeen osallistumisesta ovat innostuneet sellaiset henkilöt, jotka eivät muuten välitä Euroviisuista. Rumba-lehti on aloittanut lobbauskampanjan. Radiokanava Voicen aamujuontajat aloittivat rummutuksen heti, kun tieto yhtyeen osallistumisesta tuli julkisuuteen. Iltapäivälehtien kyselyitä Pertti Kurikan Nimipäivät johtaa ylivoimaisesti. Luonnollisesti yhtye on huomionsa takia UMK:n ylivoimainen ennakkosuosikki: se on vedonlyöjien ylivoimainen ykkönen, ja eilisen esikatseluohjelman raatikin tuntui olevan jo melkoisen vakuuttunut siitä, että Pertti Kurikan Nimipäivät edustaa Suomea Wienissä. Miten siis tässä tilanteessa voisi olla mahdollista, että yhtye ei voittaisi?

Pertti Kurikan Nimipäivien ennakkohypetyksestä tulee mieleen kaksi aikaisempaa tapausta Suomen viisukarsintojen lähihistoriasta: Eläkeläiset vuodelta 2010 (esitys YouTubessa) ja Stig vuodelta 2012 (esitys YouTubessa). Itse asiassa Eläkeläisten asetelma oli viisi vuotta sitten hyvin samanlainen kuin Pertti Kurikan Nimipäivillä nyt. Eläkeläiset oli niin ikään vuoden 2010 viisukarsintojen ylivoimaisesti tunnetuin osallistuja ja puhutuin ilmiö. Heidän osallistumisensa puolesta käytiin mittavaa lobbauskampanjaa muun muassa sosiaalisessa mediassa, ja niin ikään iltapäivälehtien kyselyiden tulokset lupailivat ylivoimaista murskavoittoa. En usko, että juuri kukaan oletti, että kenelläkään muulla olisi ollut mahdollisuutta voittaa vuoden 2010 viisukarsinnat, etenkin, kun muut osallistujat olivat suurelle yleisölle melko tuntemattomia ja ne vähän nimekkäämmätkin tähdet (kuten Pentti Hietanen tai Maria Lund) kilpailivat hieman puolivaloilla. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Vuoden 2010 Suomen karsinta ratkaistiin kaksivaiheisella puhelinäänestyksellä. Kaiken ratkaisevalla toisella kierroksella Suomen kansa jätti varman ennakkosuosikin vasta kolmanneksi. Äänimäärät olivat seuraavat:

1. Kuunkuiskaajat – Työlki ellää 48 139
2. Nina Lassander – Cider Hill 43 282
3. Eläkeläiset – Hulluna humpasta 23 120

Voiton vei kansanmusiikkia soittava duo, josta juuri kukaan suomalainen tuskin oli kuullutkaan ennen viisukarsintoja. Eläkeläisten äänimäärä oli pienempi kuin heidän Facebook-kannatusryhmänsä jäsenmäärä. Kun otetaan vielä huomioon, että monet vannoutuneimmat Eläkeläiset-fanit lienevät äänestäneet useita kertoja, monet sosiaalisessa mediassa kannatustaan ilmaisseet henkilöt eivät viitsineet osallistua maksulliseen puhelinäänestykseen.

Hieman samanlainen asetelma toistui vuoden 2012 UMK:ssa, jossa tuotantoryhmä yritti kaikin mahdollisin keinoin puffata voittajaksi Stigin Laululeija-kappaletta. Hieman hipsterinoloinen Stig voittamassa UMK:n suomalaisen katu-uskottavuuden multihuipentuman eli Paula Vesalan sanoittamalla kappaleella olisi ollut tuotantoryhmän unelma. Vaan kuinkas sitten kävikään? Stig jäi myös vasta kolmanneksi 17,8 % ääniosuudella ja voiton vei ylivoimaisesti yli 53 % osuudella täysin pystymetsästä revitty suomenruotsalainen käsipalloilija perinteisellä laulelmaviisullaan.

Miten on mahdollista, että nämä tietyt ennakkosuosikit eivät sitten pärjää Suomen kansan puhelinäänestyksissä? Ilmiö on itse asiassa yhtä vanha kuin televisioitavat laulukilpailut, jotka ratkaistaan yleisöäänestyksellä. Ensimmäistä kertaa ilmiö toteutui jo vuoden 1973 Syksyn sävelessä. Syksyn sävel oli juuri tuohon aikaan noussut suosionsa huipulle ja se oli yksi vuoden suurimpia kohokohtia, jonka katsojaluvut lähentelivät 2,5 miljoonaa. Vuoden 1973 kilpailun alla kaupunkilaisnuoriso kohisi: Rauli Badding Somerjoki osallistuu tänä vuonna Syksyn säveleen! Badding oli noussut kuluvan vuoden aikana todelliseksi nuorisoidoliksi. Hänen superhittinsä Fiilaten ja höyläten oli ollut kolme kuukautta Suomen listaykkösenä. Syksyn sävelessä suosionsa aallonharjalla ratsastanut Badding kilpaili laululla Ja rokki soi. Esitys oli kilpailun kohutuin puheenaihe: vanhemmat ikäluokat paheksuivat jyrkästi Baddingin eläimellistä lavaesiintymistä, ja erityisesti paheksuntaa herätti esityksen loppuhuipennus, jossa artisti heitti mielenosoituksellisesti mikrofonin lattialle. Nykyaikana voi olla vaikea ymmärtää, mutta alla oleva esitys oli todella radikaali ja vallankumouksellinen vuonna 1973 Kekkoslovakian televisioverkossa.

Kaupunkilaisnuoriso oli kuitenkin voittajansa löytänyt. Kukaan ei uskonut, että listakuningas Somerjokea ja syksyn kohutuinta televisioesiintymistä voitaisiin päihittää.

Vaan kuinkas sitten kävikään, kun tuloslähetys koitti. Rauli Badding Somerjoki oli saanut vain 16 110 postikorttiääntä, mikä oikeutti vasta kuudenteen sijaan. Eli suurin ennakkosuosikki ja listojen kärkinimi sijoittui puolivälin huonommalle puolelle. Suomen kansan syvät rivit olivat osoittaneet postikorttiäänensä ennemmin muun muassa Irwin Goodmanin ja Jukka Kuoppamäen kaltaisille tähdille. Syynä huonoon menestykseen ei ollut, että Ja rokki soi olisi ollut huono kappale. Laulu nousi kahdeksi kuukaudeksi Suomen listaykköseksi ja menestyi kaupallisesti paremmin kuin yksikään toinen kyseisen vuoden Syksyn sävel -kappaleista.

Television musiikkiohjelmien yleisöäänestyksiin osallistuvat myös sellaiset henkilöt, joita ei luonnehdita aktiivisiksi musiikinkuluttajiksi. Timo Pennasen Sisältää hitin -teoksen esipuheessa tuodaan esille näkökulma, kuinka esimerkiksi levymyyntilistoilla korostuu urbaaneissa yhteisöissä asuvien sekä nuorten ikäluokkien mieltymykset. Esimerkiksi Suomen kaikkien aikojen myydyin äänite, Jari Sillanpään esikoisalbumi (1996), ei ollut Suomen albumilistalla mikään poikkeuksellinen menestystarina, koska suurin osa Sillanpään levyn ostajista hankki levynsä maaseudun marketeista ja huoltoasemilta, joiden levymyyntiä ei siihen aikaan mitattu virallisella listalla lainkaan.

Yhtä lailla laulukilpailujen yleisöäänestyksiin osallistuu kansanosa, joka ei kampanjoi somessa, eikä välitä "etelän median" lobbauskampanjoista. Jos nämä "kansan syvät rivit" eivät välittäneet Eläkeläisistä eivätkä Stigistä, niin on vaikea uskoa heidän äänestävän riemusta kiljuen myöskään Pertti Kurikan Nimipäiviä, vaikka Rumban lukijat tai Radio Helsingin kuuntelijat kuinka rummuttaisivat yhtyeen puolesta.

Pertti Kurikan Nimipäiviä voisi toki verrata myös euroviisukarsinnoissa vuonna 2009 kilpailleeseen Signmarkiin, kuuroon rap-artistiin, joka esiintyy viittomakielellä. Signmarkin laulu Speakerbox (esitys YouTubessa, huonolaatuinen koska parempaa ei löytynyt) ei aikoinaan kuulunut euroviisukarsintojen suurimpiin ennakkosuosikkeihin. Euroviisufanien pöhinä keskittyi ennemmin Waldo’s peopleen, Jari Sillanpäähän, Kwaniin ja Passionworksiin. Niinpä monet yllättyivät, kun Signmark voitti oman alkukarsintansa ylivoimaisesti – päihittäen jopa Jari Sillanpään. Pian selvisi, että Signmarkin osallistuminen oli saanut monet kuurojen yhdistykset mobilisoitumaan. En voi luonnollisesti ottaa kantaa siihen, kuinka paljon tämä mobilisointi vaikutti Signmarkin todelliseen menestykseen. Pointti on kuitenkin, ettei tällainen mahdollinen mobilisointi kuitenkaan ratkaise viisukarsinnan tulosta. Signmark sijoittui vuoden 2009 euroviisukarsintojen finaalissa toiseksi. Kansan syviin riveihin vetosi enemmän Waldo’s peoplen tarttuvan kertosäkeistön sisältänyt ysäridance, vaikka Waldo’s people tuskin oli ihan kuuminta hottia alkuvuodesta 2009.

Monet tahot ovat viime aikoina ilmaisseet, että Pertti Kurikan Nimipäivät pitää lähettää Euroviisuihin, koska a) se olisi samanlainen protesti kuin Lordi b) se olisi samanlainen kannanotto tasa-arvoisuuden puolesta kuin Conchita Wurst. No, silmät auki: katsokaa nyt näitä kahta Eurovision laulukilpailun voittanutta esitystä.

On kiistämättä totta, että sekä Lordi että Conchita hyötyivät paljon saamastaan ennakkohuomiosta. Mutta voiton saattoi kuitenkin ratkaista se, että molempien esitykset olivat äärimmäisen onnistuneita ja suoraan sanottuna hemmetin hyviä. Sekä Lordin että Conchitan esitykset viisufinaalissa olivat sellaisia ”show-stoppereita”, pitkän suoran lähetyksen dramaturgisia kohokohtia, jotka varmasti vangitsivat jokaisen katsojan kolmeksi minuutiksi ruudun ääreen. On hyvin vaikeaa kuvitella, että lyhytmittaisella suomenkielisellä monotonisella punk-kappaleella onnistuttaisiin luomaan samanlainen vaikuttava esitys.

Ennakkokohu ei takaa automaattisesti menestystä Euroviisuissa. Muistatteko vielä Irlannin kalkkunan vuodelta 2008? Dustin the Turkey oli ehdottomasti keväällä 2008 Euroviisujen suurin puheenaihe. Hänen osallistumisestaan oli lukuisia juttuja muun muassa suomalaisissa iltapäivälehdissä. Jopa BBC suostui lähettämään Dustinin osallistumisen takia semifinaalilähetyksen, vaikka se ei olisi ollut välttämätöntä. Vaan kuinkas sitten kävikään? Esitys suorassa lähetyksessä epäonnistui täysin. Esitys oli äärimmäisen sekava, kun lavalla hyppeli ties minkälaista porukkaa ja kamerakulmat olivat aivan pielessä, koska itse esityksen päätähteä ei saatu kunnolla kuviin missään vaiheessa koko kolmeminuuttisen aikana. Tuloksena oli vaatimattomat 22 pistettä ja semifinaalin jaettu 15. sija yhteensä 19 osallistujan joukossa – kaikesta ennakkokohusta huolimatta.

Jos Pertti Kurikan Nimipäivät pääsee edustamaan Suomea Wienin Eurovision laulukilpailuihin, niin käsi sydämelle, luuletteko esityksen muistuttavan enemmän Lordia ja Conchitaa vai Irlannin kalkkunaa. Sitä minäkin.

Huom! Disclaimer: Tämän blogikirjoituksen tarkoituksena ei ole osoittaa, etteikö Pertti Kurikan Nimipäivät voisi voittaa Uuden Musiikin Kilpailua. Totta kai se voivvoittaa. Tällä yritän vain esittää,vettei edustusmatka Wieniin ole niin varma kuin monet tahot esittävät. Mikäli Pertti Kurikan Nimipäivät edustaisi Suomea tulevana keväänä, todennäköisyys Euroviisuvoitolle on äärimmäisen pieni. Edustusmatka voidaan toki nähdä statementina, jolla voitaisiin herättää eurooppalaiset ajattelemaan kehitysvammaisten asemaa.